Syömisvammailua

Aloin enemmänkin miettimään tätä miun syömisvammailua. Osittainhan se, mitä mie syön/en syö johtuu siitä laihduttamisen himosta tarpeesta, mutta osa tulee ihan penskaiästä saakka. Koska miehän olen ihan vitun kranttu akka. Tai näin miulle ainakin on kerrottu... Vaikka syön mie monia ruokia, mitä muut ei. Ehkä kaikki myö ollaan omalla tavallamme kranttuja?!? Alla jotain outouksia miun ruokailuista.

Penskana miun suosikkiruoka taisi olla makaronilaatikko ja ahvenkeitto sekä mummon tekemät pottupuuro ja talkkuna. En silloin syönyt kanaa, en lohta, en kokolihaa. Kokoliha oli pannassa, koska se ei nielautunut (onko tuo sana?!?). Siis liha jäi vain pyörimään suuhun ja sitten sitä jauhettiin kuin jotakin purkkaa. Tarhassa miuta yritettiin pakkosyöttää, mutta tarhantäti ei tiennyt kenen kanssa oli tekemisissä. Jos se liha ei mene alas, niin se ei mene alas! Ja niin jäi tarhantäti kakkoseksi, kun mie pudottelin lihapalat pokkana lattialle. Kanasta ja lohesta en vain jostain syystä tykännyt. Sittemmin yläasteella opettelin syömään kanaa ja lohta. Kokolihaa opettelin syömään vasta parikymppisenä (!!!), muttei se edelleenkään ole miun suuri suosikki. Lihan pitää olla mureaa ja se menee alas vain lisukkeiden (lue: salaatti) kanssa hyvin pieninä paloina. Joulukinkkua en kuitenkaan syö. Se vain yksinkertaisesti on pahaa enkä KOSKAAN ole oppinut pitämään siitä. Todella hassua kuitenkin on, että rakastan mykyrokkaa, enkä mie ole edes savolainen :D.

Penskana rakastin hedelmistä eniten banaania ja viinirypäleitä. Söin niitä vielä jonkin verran lukiossa, mutta laihdutusvimman astuttua kuvioihin hylkäsin ne kaloripelossani. Banaani vaihtui omenoihin ja viinirypäleet greippeihin. Sama peli jatkuu edelleen, koska onhan noissa banskuissa ja rypäleissä liikaa kaloreita miun makuun. Kasvis/vihannes/juureslinja on oikeastaan aina ollut aika laaja ja sitä mie suosin nykyisinkin. Ihan vain silläkin, että niillä täyttää mahansa vähillä kaloreilla. Porkkanat, kurkut, lantut, nauriit ymymym on kunnon turvaruokaa. Samoin kuin mustikat ja puolukat. Ja ilman sokeria, koska sokerihan tekee marjoista liikaa kaloreita sisältäviä aivan liian imeliä.

Maitotuotteet miulla on aika heikoissa kantimissa. Tämä johtuu ihan siitä, ettei miun maha kestä maitoa. Joskus penskana eli noin 20 vuotta sitten miulla todettiin laktoosi-intoleranssi. Tällöin jäi maidon juonti totaalisesti, koska en voinut sietää Hyla-maidon imelää makua (nuoremmalle väelle tiedoksi, ettei silloin ollut tavalliselta maidolta maistuvaa laktoositonta maitojuomaa olemassakaan). Juustoa olen kyllä aina syönyt jonkin verran, koska yleensä en tykkää käyttää makkaraa leivällä kinkuista tai muista leikkeleistä nyt puhumattakaan. Vanhemmalla iällä olen alkanut miettiä, että ehkei tämä miun maidon sietämättömyys olekaan laktoosi-intoleranssia, koska käsittelemätöntä raakamaitoa miun maha kuitenkin kestää. Ja noita maitorahkoja, vaikkei ne laktoosittomia olekaan. Maitotuotteista miuhun uppoaa ainoastaan juusto ja rasvattomat maitorahkat, maito ihan vain kypsennettynä (riisipuuro, makaronilaatikko ym.). Laktoositonta maitoa en koskaan ole oppinut käyttämään, koska nykyisellään maidon hajukin saa miut jo kakomaan.

Kun Raksu on kotosalla, meillä tehdään ihan kunnon kotiruokaa (laatikoita, keittoja, patoja, uuni/savulohta). Itsekin syön sitä pääruokaa vähän ja yleensä kauhon salaattia tai muuta kevyttä siihen rinnalle, että saan kuitenkin mahani täyteen. Yleensä suosin kevyttuotteita ja muutoinkin kevyempiä ruokia. Ettei siitä vähästäkään määrästä mitään kamalia kalorimääriä kertyisi. Esim. kanan kanssa harvoin on riisiä tai perunaa, mieluummin salaattia. Nyt kun Raksu on reissuhommissa mie saan soveltaa häiriötäni ihan miten tykkään. En syö lihaa, kalaa tai kanaa, vaan tällekin viikolle ohjelmassa on ollut sitä kasvisgratiinia (vain 78 kcal/100g!) punajuurien kera sekä tänään ja huomenna juurespihvejä punajuurien kera. Ja koskaanhan mie en mitään välipaloja syö. Syön neljä kertaa päivässä ja that's it. Oikeastihan miulla on todella suppea ruokavalio, varsinkin yksin ollessa. Muutoinkin kangistun samoihin tuttuihin ja turvallisiin ruokiin enkä uskalla kokeilla uutta.

Ja sitten iskee ahmimiskohtaus. Tai krapulapäivä (siis tämä on ihan luvallista, koska mie en vain selviä rappiksesta ilman mässynmässynmässytystä, tällainen olen ollut aina). Tällöin menee kaikki paitsi miun inhokkiruoat. Pitsaalihistäraskiksiakarkkiasipsiäpopparia... Tällöin jopa leivän päälle menee voitamakkaraajuustoasuolakurkkua. Ja ruoan kaverina majoneesisalaatteja. Koska ahmiahan ei kannata hedelmillä?! Kun kerta aloitetaan, niin vedetään kirjaimellisesti läskiksi koko homma! Kai mie oikeasti laihtuisinkin, jos pystyisin pitämään noi ahmimiset kurissa. Koska noi rappispäivän ruokailut ei vielä oikeasti kaada mitään, kokemusta on. Mutta ahmimisputket ei tee kovin gutaa. Ei henkisesti eikä fyysisesti.

Nyt lähden ahmimaan töitä. Saa kysyä, jos herätti uteliaisuutta. Palaan kukkaruukkuun.