Mie haluaisin...

... kertoa teille kuinka seesteisenä ja varmana itsestäni heräsin tänä aamuna. Joudun kuitenkin kertomaan, että olo oli kaikkea muuta kun seesteinen ja varma, kun ne perkeleen varikset sai miut ylös ennen kellon soittoa. On edelleen öklö olo, yö on nukuttu todella huonosti pienissä pätkissä ja mie en ole yhtään varma mistään.

... olla varma, että mie onnistun tässä tällä kertaa. Koska jotenkin tuntuu, että tämä on miun viimeinen vaihtoehto, mikäli aion muuttaa elämääni. Olen jostain syystä aivan varma siitä, että mie menen jo jatkoajalla. Ehkä mie olen vihdoin ja viimein herännyt siihen tosiseikkaan, ettei tämän ikäisen akan kroppa enää kestä tällaista pelleilyä!

... voittaa siinä lotossa ja jäädä pois töistä. Ja ensimmäistä kertaa mie en haaveile tästä sen takia, että mie voisin kuluttaa osan aikaani ahmimiseen. Vaan siitä syystä, että miulla olisi todellakin paljon enemmän aikaa itselleni. Että mie joskus saisin tämän pääni selviteltyä ja kuntoon. Ja että mie ennättäisin hoitaa itseäni muutoinkin kuin henkisesti. Koska jotenkin näin työläisenä kaikki vapaa-aika vain valuu pois enkä mie kerkee kunnolla paneutua liikuntaan. Haluaisin olla vapaampi harrastamaan.

... olla parempi ihminen. Tiedän vain, että parempi on sellainen toisenlainen. Sellainen onnellinen. Helpompi. Sellainen, joka ei kiihdy nollasta sataa (mieluitenkin kuitenkin noin kolmeen miljoonaan kun miusta puhutaan) alle puolen sekunnin. Sellainen sosiaalinen. Joka haluaa viettää paljon aikaa kavereiden kanssa, uskaltaa lähteä yksin kaupungille shoppailemaan, on iloinen. Aidosti iloinen.

Ehkä mie vielä onnistun asennemuutoksella toteuttamaan suurimman osan näistä. Mutta ainakin miulla on haaveita. Ja ehkä eilisen myötä myös sitä asennetta parempaa päin. Palaan kukkaruukkuun.