Scarlettin avulla eroon mielihaluista

Selvisin ainakin ensimmäisestä illasta. Ja yöstä. Tiukkaa meinasi jossain vaiheessa tehdä, etten lähtenyt kauppaan ostamaan sitä tyhjäksi, mutta bongasin porukoiden boksilta Scarlettit, joten niiden parissa ilta vierähtikin sitten ihan kivasti. Osaltaan asiaa saattoi auttaa se, että kastuin niin hyvin "kotiin" tullessa, etten viitsinyt enää mihinkään lähteä ravailemaan. Lisäksi kosteassa kesäilmassa hikikin irtosi siihen malliin, että suihku olisi ollut enemmän kuin tarpeellinen, jos olisi mielinyt ihmisten ilmoille. Joten jäi häiriöitsemättä sitten. Hyvä näin :D.

Tänään uhka sitten onkin astetta suurempi, koska pakko käydä kaupassa ennen porukoille suuntaamista. Pitää ostaa lisää ruokaa. Siis hullu akka, lisää ruokaa haalii hän! Vaíkka vararavinnollaan eläisi viikkojakuukausiavuosia! Ajattelin pysytellä ihan kasvispihveissä ja näkkärissä, mutta ans kattoo kuin muijan käy... Sitten jos katselisi loputkin Scarlettin jaksot, niin ilta olisi taas purkissa ja voisi luvalla paeta peiton alle mörköjä piiloon hyvän kirjan kanssa ja unta odottelemaan.

Toi Scarlett on miulle jonkinasteinen pakkomielle. Joskus lukiossa luin äidin hyllystä löytyneet Tuulen Viemää ja Scarlettin. Tähän päivään mennessä kirjat on kahlattu kolmeen neljään kertaan ja Tuulen Viemääkin on tullut useampaan otteeseen katseltua. Scarletthan on sitten myöhäisempää tuotantoa ja miulla itselläni on se aikanaan jäänyt boksille tallentamatta. Nyt onkin sitten hyvä mahdollisuus katsella ne pois tuolta porukoiden boksilta, kun ei iltaisin oikein mitään tekemistä muutoin ole. Tästä varmaan saankin taas innon lukaista (eh, melkein tuhannen sivun kirjoja ei ihan niin vain lukaista...) kirjatkin uudestaan. Koska elokuvissahan on jätetty pois taas aivan turhaan niin paljon oleellista! Esimerkiksi se, kun Scarlett ja Rhett menevät naimisiin, kun Bonnie syntyy, kun Bonnie kuolee...

Mutta se heistä ja heidän onnestaan. Raksua on kova ikävä ja meinasi itku tulla huudon kanssa illalla, kun lopetettiin puhelu. Helppohan se hänen on siellä reissuamassa, kun on sentään joku kaveri matkassa. Kun mie taas olen ihan yksin... Ja kun sitä nimenomaan en osaisi. Ja sitten ei osaa oikein illalla mihinkään lähteäkään varsinkin kun lenkkivaatteet jäi kaikki kotiin, tahtoisi vain ajan kuluvan nopeasti ja torstain saapuvan mahdollisimman pian. Miten tällaisesta yksinolemisen pelosta pääsee eroon? Koska onhan joskus ihan kivaa olla yksinkin. Illat ja yöt on niitä pahimpia. Pimeää nyt ei onneksi ole, silloin tämä olisi kahta kauheampaa. Mutta eihän tämä voi olla normaalia pelätä yksin tutussa ja turvallisessa paikassa! Ja tässä iässä...

Ehkä se johtuu siitä, ettei miulla ole ihan kaikissa kamareissa matot suorana. Yritän kuitenkin pyristellä eteenpäin. Parhaani mukaan. Tähän kun ei meinaa tottua, vaikka joka vuosi olen useamman viikon yksin näiden reissuhommien takia. Ehkä vielä joskus osaan suhtautua asiaan rennommin? Palaan kukkaruukkuun.

Jälkiraapustus: Kiitos Elli tsempeistä, niitä tarvitaan!