Kauhukuvia osa kaksi

Jotta nuo yöt ei menisi ihan liian helpoiksi, niin taas viime yönä tuli uneksittua. Matti Raninin hampaat oli tosi huonossa kunnossa, aivat mustat mädästä. Niitä sitten kimpassa koitettiin jollain syövyttävällä (!!!) mäskillä korjailla. Ja sitten se tauti hyppäsi jo miunkin hampaisiin. Otettiin hampaamme ihan käsiin ja katseltiin, että mitäs tässä nyt sitten.

"Hammasunien näkijän kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mitä hampailla tehdään tai mitä niille tapahtuu. Hampaan putoaminen saattaa varoittaa sairaudesta, joskus jopa onnettomuudesta. Jos unessa haukkaa palan jostakusta toisesta ihmisestä, se kertoo aivan pyörryttävästä rakkaudesta tätä haukattavaa henkilöä kohtaan. Jos kiskoo itse itseltään hampaan, kielii se jostain itseä kiusaavasta asiasta, josta haluaisi päästä eroon." 

Kaveri näkee usein unia mätänevistä tai tippuvista hampaista ja hänen läheisilleen on juuri silloin tapahtunut jotain pahaa. Että kiva tässä sitten odotella, että mitä seuraavaksi. Perkele. Just eilen ajattelin kuolemaa ja sitä, että miten mie pelkään, jos jotain pahaa tapahtuu jollekin läheiselle. Ja sitten se vielä kummittelee unissakin. Paskat housussa kai tässä saa mennä. Täytyy vain toivoa, ettei mitään ikäviä uutisia kuulu.

Toisessa unessa mie sitten kiiruhdin kamalaa kyytiä pitkin aurattuja talvisia katuja. Oli pimeää. Ihmettelin, kuinka ihmisillä on apurattaat autoissa. Kauhea paniikki ja kiire päästä perille (minne?!?) ennen autoja. Mutta olin auttamattomasti jäljessä. Lopulta kuitenkin pääsin kauppaan ja kaikki oli taas hyvin. Jotain mie vissiin ostinkin, mutta ei voi muistaa.

"Lumiunet kertovat aina tunteiden viilenemisestä, usein ahdingosta parisuhteessa. Jos unessa tarpoo paksussa lumikinoksessa, joutuu valve-elämässään kamppailemaan hankalan ihmissuhteen kanssa. Sulava lumi kuvaa hiljalleen paremmaksi muuttuvaa tilannetta ja lämmön palaamista keskinäisiin suhteisiin." 

"Unen talvi symboloi viileitä tunteita, kylmyyttä, yksinäisyyttä ja vaikeita aikoja ihmissuhteissa. Joka unessa on puolisonsa kanssa keskellä lumista, kylmää talvea voi varautua hankaluuksiin parisuhteessaan."

"Jokin valve-elämän asia pidetään pimennossa ja tulisi tuoda julki."

"Yleensä auto tarkoittaa unennäkijää itseään ja hänen elämänsä kulkua. Auton ulkonäkö kielii siitä miltä henkilö haluaisi näyttää muitten silmissä. Auton kunto kertoo kulun helppoudesta taikka vaikeudesta, koneviat hankaloittavat matkaa jne. Entä kuinka unessa ajat autoa? Onko ajotyyli rehvakas ja ylimielinen vai otatko myös toiset huomioon?"

"Uni, jossa unennäkijä juoksee ja juoksee muttei tunnu pääsevän eteenpäin, kertoo pysähtyneestä tilanteesta elämässä. Haave taikka päämäärä ei tule saavutetuksi. Jos unessa pakenee, tahtoo valve-elämässä päästä irti hankalasta asiasta. Jos taas unessa juoksee kohti maalia ja saavuttaa sen, on menestys tuleva myös valve-elämässä."

"Jos unessa on ostoksilla, kannattaa kiinnittää huomiota siihen mitä on ostamassa ja löytääkö kaiken mitä on aikonut ostaa. Ostaminen kertoo aina siitä, että unennäkijä kokee elämästään puuttuvan jotain. Ruokaostosten tekeminen kertoo siitä, että jokin perustarve on jäänyt täyttymättä. Koruja ostava kaipaa huomiota ja hyväksyntää ja on myös halukas tekemään töitä saadakseen ne."

Vai että tunteiden viilenemistä ja ahdinkoa parisuhteessa... Sehän tästä vielä puuttuisi! Miun tunteet ei kyllä ole viilenneet mihinkään, vaikka Raksun kanssa jo vuosia ja vuosia onkin jo kimpassa oltu. Päivä päivältä varmistuu se, että hän on se ihminen, kenen kanssa haluan viettää lopun elämääni. Tosin mie en ollutkaan Raksun kanssa tuossa unessa, joten voisiko se tarkoittaa välien viilenemistä jonkun toisen ihmisen kanssa? Kun nyt on ongelmia noiden parin työkaverin kanssa? Tai kun Raksun siskon mies aina välillä käy ärsyttämään, vaikka alkuun tuntui tosi mahtavalta tyypiltä?

Tuon pimeyden kyllä sitten allekirjoitankin ihan täysin. Pitäisi kai nämä miun ongelmat tuoda julki muillekin kuin Raksulle. Ehkä silloin olisi helpompaa? Mutta tiedän salailevani useilta ihmisiltä paljon asioita, suurimpana tämä miun häröily ja ahdistuneisuuteni joka kyllä kauniisti näkyy käsivarsistani. Ehkä nuo apurattaat autoissa viittaa siihen, että mie tarvitsisin apua. Tai haluaisin sitä. Muuten en autojen ulkonäköä muista, joten en tiedä, miltä laihalta, kauniilta, täydelliseltä haluaisin näyttää. Ja tuo juokseminenhan menee kanssa samaan. Kun haluaa kohti sitä hoikempaa itseä.

Sitten onkin hankalampaa tuo tavoitteen saavuttaminen ja ostokset. Kun ei muista mitä tuli ostettua. Ja en osaa varmaksi sanoa, oliko se juuri se kauppa, jota kohti mie pyrin unessa. Jos oli, menestys olisi elämässäni siis taattua :D. Miksi en sitten herännyt hoikkana ja rikkaana?!?!? Sen muistan, että ruokaa en ostanut, joten perustarpeet on kunnossa (eikö se muka kropasta näy?). Pitäisi varmaan mennä tämän pään kanssa hoitoon, josko alkaisi noi kamalat unetkin helpottaa. Ja elämä ylipäätään.

Yritän tänään kuitenkin olla vainoharhailematta enempää, vaikka tuo ensimmäinen uni siihen ehkä aihetta tällaiselle neurootikolle (itsediagnosoitua, toim. huom.) antaisikin. Eilenkin oli housut pysyneet jalassa ja kun tänään on arskat matkassa, on niiden taakse helppo piiloutua ihmisiltä. Viikonloppuja kaikille teille! Ja jottei miuta vietäisi vankilaan: lainaukset täältä.

Palaan kukkaruukkuun.

Vainoharhainen

Työkaverit supisee omassa huoneessaan, ajattelen, että miustahan siellä puhutaan. Varsinkin, kun jälkeenpäin katsellaan hieman alta kulmien ja nenänvartta pitkin. Nuoret tytöt nauraa porukassa ja olen aivan varma, että otsassani lukee jotain hulvatonta/kenkääni on tarttunut vessapaperia/kävelen ilkosen alasti/kokoni ja näköni on vain jotain kammottavaa. Varsinkin kun samalla vilkaistaan miuta päin.

Siis tämä miun vainoharhaisuuteni alkaa saada järkyttäviä mittasuhteita. Kotiin mennessäni mie joudun kävelemään kaupungin halki. Luojan kiitos en sentään pääkadun kautta, mutta yhden torin läpi kylläkin, jossa varsinkin kesällä istuskelee paljon porukkaa. Tunnen ahdistuvani, vedän vatsaa sisään, yritän tehdä itseni huomaamattomaksi. Helpottaa, jos voi samalla lukea vaikka tekstaria tai puhua jonkun kanssa puhelimessa. Silloin en huomaa ympäristöäni ja ahdistu siitä, mitä muut miusta ajattelee.

Pyöräillessä tätä ongelmaa ei ole, koska pyörällä voi viuhvain suhahtaa kaikkien ohi ja paeta nopeasti tutulle ja turvalliselle metsätielle. Ison tien varressa ei enää sitten ahdista edes kävellä, koska siellä pyörätie on riittävän kaukana autotiestä... Jos mie olen Raksun tai jonkun muun ihmisen kanssa liikenteessä, en ahdistu niin helposti. Koska on joku, jonka kanssa jutella ja naureskella. Siltikin tosin tarkistelen omakuvaani peileistä/laseista ymymym, jos jossain joku nauraa. Koskaanhan ei tiedä, jos vaikka paskaiset rintsikat on tarttuneet takkiin kotoa lähtiessä/on istunut paskaan/on unohtanut housut kotiin.

En tiedä onko tämä vainoharhaisuus jäänne koulukiusaamisajoista, jolloin todellakin porukoissa hihiteltiin, naurettiin ja sitten vielä huudeltiin perään. Vai onko tämä jotain miun itserakasta ajattelutapaa siitä, että mie olisin maailman napa ja miuhun kiinnitettäisiin noin paljon huomiota. Joka tapauksessa haluaisin olla huomaamaton näkymätön liikkuessani yksin ja miksei kavereidenkin seurassa. Koska toisten katseet ahdistaa. Tuntuu, että jatkuvasti pyytelen mielessäni anteeksi kanssaihmisiltä olemassaoloani. Yritän paeta sellaisia tilanteita, joissa joudun olemaan yksin muiden ihmisten ympärillä. Ja tilanne senkun pahenee hetki hetkeltä. Saa nähdä, milloin koittaa päivä, kun en uskalla poistua kotoani yksin.

Nyt menen katsomaan peiliin ettei otsassani vain ole LOOSER-tatuointia ja tarkistan samalla myös, että onhan miulla edelleen housut jalassa. Koska nehän on voineet hävitä materia-avaruuteen edellisen vessakäynnin jälkeen. Palaan kukkaruukkuun.

Kauhukuvia

Olipas niin kaunis aamuherätys tänään, että! Juuri kun eilen tuosta unimaailmasta jauhoin, niin kuin kostona uni ennen kellon soittoa oli jotain kamalaa. Toi esille kaikki epäonnistumisen pelot tässä maailmassa.

Scene: rauhallinen arkiaamu rivitaloyhtiössä. Olin ennen töihin lähtöä Raksun kanssa naapurissa käymässä, kun he tekivät remonttia. Piti saada seinään reikää ja yhtäkkiä reikä olikin läpi seinästä meille asti. Toivoivat vain, ettei tästä vahingosta aiheutuisi meille suurta haittaa. Sitten tehtiinkin jo Raksun ja kaverin kanssa kylpyhuoneremonttia kotona ja tarpeettoman suuri reikähän siitäkin syntyi. Sitten vihdoin kun pääsin myöhässä töihin, olin lähettämässä skannattavaksi jotain kiireistä laskua tuonne laskutusohjelmaan, jota työpaikkani käyttää. Laittelin oikein punaiset laput laskun päälle, että kyseessä on kiireellinen lasku. Samassa työkaverini (joka siis oikeastikin tulee aina silmille täällä töissä) ilmoittaa, että miulla on tullut tehtyä yksi aika kallis virhe. Ja kun mie kysymään, että mitä sellainen euroissa maksaa, niin työkaverista oli tullut entinen työkaveri entisessä työpaikassa. Tokaisi ykskantaan vain, että se maksaa työpaikan.

En tiedä, mie olen aina pelännyt epäonnistumista töissä. Ja se näkyy tulevan uniin saakka. Vaikka tiedän osaavani hommani, se pelko on aina kalvanut miuta. Uskallan tehdä itsenäisiä päätöksiä ja olen varma asiasta. En myöskään häpeile korjata pieniä virheitä, jotka useimmiten aiheutuu siitä, että ihmisten elämää on edeltä käsin niin helvetin vaikea ennustaa ja arvioida erityistilanteissa kuukauden aikaisia tuloja. Ja jos joutuu tekemään jonkun toisen hommia, mihin ei ole saatu kunnon perehdytystä... Mutta kun joku menee mönkään, tulee helposti itku. Pelkään, etten sittenkään osaa hommaani. Että olen luuseri, joka ei ansaitse olla töissä täällä (tai missään muualla). Tämä on vaivannut miuta edellisestä työpaikastani alkaen. Siellä tuli välillä niin karskia palautetta, että oksat poies. Ja pelko on nyt sitten kulkeutunut myös tähän työpaikkaan matkassa. Varsinkin kun tässäkin työpaikassa on ne yksi kaksi ihmistä, jotka sanovat välillä ihan turhastakin.

Ärsyttäväähän on, että mie pelkäsin jo edellisessä työpaikassa menettäväni mielenterveyteni (haa, onko miulla sellainen?!?) pomojen taholta tulevan kiusaamisen takia. En haluaisi, että se sama voi tapahtua täällä ihan vain niiden parin ihmisen takia. Koska tämä työ on huomattavasti mukavampaa kuin kirjanpito ja palkanlaskenta ja muutoinkin on asiat joustavampia näin julkisella puolella kuin perheyrityksessä. Yritän asennoitua työhön hyvin ja tavallisesti se onnistuukin lukuunottamatta sitä ajatusta, että en tekisi yhtään mitään palkkatyötä, jos rahan takia ei mitään tarvitsisi tehdä, mutta sitten tulee parilta ihmiseltä paskaa niskaan ja mie olen valmis irtisanomaan itseni. Kun vain saisi sen lottovoiton, niin luovuttaisin paikkani jollekin toiselle.

Nyt töiden pariin repimään itsestään kaikki irti. Palaan kukkaruukkuun.

Työvitutuksen huipennus

Siis jumalauta! Miulla on taas käpy ihan pikkuisen okei ehkä keskivertoa enemmän ihan tappiin saakka tiukalla. Työkaverit (tai siis osa niistä) kusettaa miuta ihan mennen tullen ja palatessakin vielä. Ja mitä mie teen... Alistun. Saatana! Olenko mie oikeesti näin vellihousuluuseri, etten uskalla pitää puoliani?!?

Siis yksi työkaveri ei päässyt tänään töihin astetta vahvempien kipulääkkeiden seuraksena. Kammottava pössis ja sitä seurannut vuosisadan krapula Tramalista, joten petipotilaana hän tämän päivää. Noh, kyseinen tyyppi on sitten juurikin se ihminen, jota tarvittaisiin asiakaspalvelussa kahdeksasta kolmeen. Yksi asiakaspalvelun päätuuraajista on tietysti vielä kesälomilla tämän viikkoa. Ja toinen henkilö, jonka tähän pitäisi olisi pitänyt tulla, on nyt iltapäivän omissa hommissaan. Oli K tässä sentään aamupäivän, että sain pari ihan pakollista ja heti hoidettavaa hommaa alta, mutta nyt puoli kahdestatoista kolmeen miun on sitten oltava aspan tätinä.

Vittu ihan kun miulla ei olisi ollut omia hommia! Tässä kun ei niitä paljon hoidella asiakkaiden ravatessa tiskillä vähän väliä. Ja missä on tämä henkilö, jonka pitäisi tuurata varsinaista henkilöä: jakamassa asiakaspostia TOISEN HENKILÖN KANSSA!!!!! Siis asia, joka pitäisi oikeasti tehdä yksin, niin heitä tarvitaan siihen hommaan kaksi. Siis ei ihan oikeasti jaksa taas ymmärtää, miten pitää miuta täällä pompottaa. Pomo vielä itse otti aikaisemmin kantaa siihen, että yksi ihminen riittää jakamaan asiakaspostia (jota muuten ei ihan aina edes ole jaettavaksi asti...). Ja tänään sitten kuitenkin määräsi miut tähän loppupäiväksi homehtumaan.

En tiedä, miten kauan tätä oikeasti jaksaa... Mie olen näemmä sitten aina se, joka joustaa. Muut tekee sitä mitä haluaa ja mie teen sitä, mitä miun käsketään tehdä. Ehkä ei saisi olla niin kiltti, mutta minkäs teet, kun pomo määrää. Ei siinä sitten vissiin enää paljoa auta vikistä. Mutta jossain vaiheessa miulla taitaa oikeasti pää levitä tämän homman kanssa. Osa porukasta on aivan loistavaa, mutta sitten on nämä muutamat, joilta voisi pahana päivänä vetää kurkun auki.

Siis jos miulle tullaan sanomaan, että miun pitäisi tulla tuuraamaan asiakaspalveluun, koska muilla tuuraajilla on ylitsepääsemättömiä kiireitä kotikäyntien kanssa ja sitten kuitenkin istutaan omalla koneella surffailemassa netissä, niin kyllä se syö miestä naista. Ja perkeleellisellä tavalla syökin. Tuntuu, että miuta pidetään muita alempiarvoisena, kun miuta jatkuvasti kohdellaan näin. Välillä tulee sitten ihan suoraa vittuilua parilta muulta ihan päin naamaa. Olisi ehkä parempi päästä pois. Mutta ei taida olla mitään muutakaan vaihtoehtoa...

Kunnon angstausta. Mutta pakko purkaa johonkin ennen kuin syön pään joltakulta. Ideoita, miten tällaisesta pompottamisesta pääsisi eroon? Palaan kukkaruukkuun.

Dreamin'

Mie rakastan nukkumista. Siis RAKASTAN! Voisin tehdä sitä missä ja milloin vain. Parastahan se on tietysti omassa sängyssä, tutun ja turvallisen peiton alla Raksun vieressä. Ja peiton pitää olla vedettynä koko pään yli, muutoin ei siis uni tule millään. Yksin on hankala nukkua, en osaa. Mutta Raksun vieressä uni tulee yleensä helposti ja nopesti, siinä on turvallista.

Ja unia on hauska katsella. Varsinkin, jos ne ovat hyviä. Painajaisetkaan ei haittaa, kun Raksu vain tuhisee vieressä. Yksin tulen vainoharhaiseksi nähtyäni painajaisia, silloin ahdistaa ja olen varma, että jostain suunnasta joku mörkä hyökkää kimppuun. Mutta kivoja unia on mukava katsella. Kivaa on myös herätä keskellä yötä ja tajuta saavansa vielä nukkua tuntitolkulla. Kääntää vain kylkeä ja jatkaa omaa tuhinaansa.

Mutta minkäänhän ei sitten ole vittumaisempaa kuin kellon soitto. Tajuaa, että on noustava. Lopetettava elämän pakoilu ja herättävä normaaliin elämään. Hypättävä arjen oravanpyörään. Kun oikeasti haluaisi vain jatkaa, kunnes on varmasti valmis heräämään. Olen kyllä aamuvirkku, mutta haluaisin silti herätä omaan tahtiini. Tietäen, että voi vain kääntää kylkeä, uppoutua syvemmälle peiton alle ja jatkaa uneksimista, jos niin haluaa. Että maailmaa ei ole pakko kohdata ennen kuin siihen on varmasti sille päivälle valmis.

Että ei tarvitsisi tulla töihin. Kun ei oikeasti jaksa. Palaan kukkaruukkuun.

Tsikulta lainattua...

tänään
Mistä heräsit aamulla? - Ihan omasta (lue: pankin) kotoa ja omasta sängystä Raksun vierestä.
Millainen olo on ollut? - Vittuuntunut noin henkisesti ja tirskuttava fyysisesti. Mikä lie kesälunssa tässä on iskemässä...
Millainen sää on ollut? - Aika viilee ja pilvinen. Jaa, nyt se sit jo sataa vettäkin...
Oletko käyttänyt rahaa johonkin? - En, ellei tänään sitten ollut mitään erääntyviä laskuja nettipankissa.
Oletko ollut tänään autossa? - Juu. Olin laiskamato aamulla ja Raksu heitti miut töihin.
Mikä biisi soi? -Ei mikään tällä hetkellä. Kataja ja Eerikäinen äänessä.
Onko ikävä jotakuta? - Juurikaan nyt ei ole.
Missä haluaisit olla? - Kotona.

ihmiset
Kenelle kerroit viimeksi salaisuuden? - ??
Kenen kanssa syntyy aina hyvää juttua? - Raksun. Ja kaveriporukan.
Kenellä on samanlainen musiikkimaku, kuin sinulla? - Raksulla.
Kenen kanssa haluaisit olla juuri nyt? - Ihan yksin.

paikka
» jossa vietät eniten aikaa? - Varmaan kotona ja töissä.
» jossa olet nyt? - Työhuone
» jonne menet seuraavaksi? -Varmaan tuonne käytäville tai vessaan.
» josta viimeksi tulit? - Kotoa tulin töihin.
» jota et unohda koskaan? - Koti, mummolat, mökit. Yksi kokonainen kylä.
» jonne aiot huomenna mennä? -No töihinhän sitä ainakin pitää tulla. Ja pitää katsoa, jos käy ruokakaupassa.

henkilö
» joka piti viimeksi sinua kädestä kiinni?- Raksu.
» joka saa sinut aina hymyilemään/nauramaan? - Näitä on monia. Päivi.
» joka viimeksi halasi sinua? - Raksu.
» joka viimeksi sai sinut iloiseksi? - Miun sukulaiset.
» jonka kanssa on parhaimmat muistosi? - Raksun, sukulaisten.
» joka lähetti viimeksi tekstarin sinulle? - Ella?
» joka merkitsee sinulle eniten? - Näitäkin on niin monia. Raksu, vanhemmat...

Seitsemän pitkää viikkoa

Kesälomaan siis. Tuntuu, että olisin loman tarpeessa juuri nyt. Ei jaksa työnteko kiinnostaa, kun on jatkuvasti väsy. Osaltaan varmaan nämä harmaat kesäiset kelit vaikuttaa asiaan. Paistaisi edes vähän... Mutta koskaanhan ei ole hyvä :D. Juhannus tuli sitten juhlittua ja kivaahan tuo oli. Ehkä sen vuoksi arkeen palaaminen on taas niin kökköä. En jaksanut ahdistella kaikista syödyistä ja juoduista kaloreista, mutta tietona on, että tänään on tiukka arkeen palaaminen myös sillä saralla. Toisaalta olen ajatuksesta innoissani. Ehkä mie sittenkin ole löytänyt taas veren maku suussa riekkumisen kauheuden liikunnan ilon ja kituuttamisen minimiruoalla terveellisemmän syömisen. Ehkä ne kilotkin siitä hitaasti mutta varmasti mieluummin pikatahtia tippuu. Toisaalta ahdistaa, kun tietää, että mitä enemmän rajoittaa, sitä enemmän ahdistaa...

Nyt pitäisi sitten vain taas asennoitua tähän arkielämään ja todellakin ottaa itseään niskasta kiinni. Sekä tuon syömisen ja liikkumisen kanssa että työteon kanssa. Yrittää tykätä tästä taas. Tai ei tässä itse työssä ole mitään vikaa, mutta yksi kaksi työkaveria vituttaa. Ne koittaa pompotella muita ja välillä tulee ihan suoraa vittuilua päin naamaa. Ei jaksaisi sellaista, kun yrittää kuitenkin parhaansa tehdä ja itse koittaa aina olla kaikille ystävällinen vaikkei aina jaksaisi ainakaan niille tietyille. Aamuherätykset ja pakon edessä töihin raahautuminen nyt ei koskaan ole oikein ollut mun juttu, mutta tuleepahan edes jostain rahaa. Vaikkei tämä miljoonaduuni todellakaan ole. Mutta näillä mennään, kyllä tällä asuntolainaa maksaa poies.

Ja kyllähän mie oikeasti olen tyytyväinen siitä, että joutuu olemaan saa olla töissä. Moni haluaisi töitä tehdä, eikä sitä mahdollisuutta syystä tai toisesta ole. Mutta jos rahan takia ei tätä tarvitsisi tehdä, jäisin pois heti. Antaisin samalla jollekin toiselle mahdollisuuden hankkia rahaa. Eihän sillä lamaa ja kaikkien työttömyyttä poisteta, mutta auttaisi se jonkun ihmisen elämää. Koska mie tiedän, ettei miun pääni leviäisi kotona olemisesta. Toiset sanoo, etteivät keksisi mitään tekemistä, mutta miulla ei ole sitä ongelmaa! Tekemistä olisi vaikka ja kuinka. Ja ennättäisi niin paljon enemmän...

Mutta onneksi seitsemän viikon kuluttua ennättää edes hiukkasen enemmän. Sitten mie saan rentoutua omassa rytmissä Raksun kanssa edes sen hikiset kaksi viikkoa, mitä miulla taas jälleen kerran tänäkin kesänä on lomaa. Palaan kukkaruukkuun.

Juhannus

Huomenna sitten olisi juhannusaatto. Eikä vieläkään tarkkaa tietoa suunnitelmista. Tänään illalla pakko ehkä hieman rentoutua ja nauttia muutama monta olutta/siideriä/paukkua. Ne on onneksi jo hankittu. Eväät siis :D. Tuli eilen käytyä Prismassa kaikkien muiden hullujen hamstraajien seassa ja saatiin hankittua kaikki juhannuseväät juomineen. Eli olutta, siideriä ja lonkeroa löytyy. Samoin grillattavaa, salaattia ymymym. Ja tietysti niitä UUSIA PERUNOITA, joita on odotettu kieli pitkällä koko pitkä talvi! Nams!

Ajattelin yrittää olla ahdistelematta näin jussina noista ruoista. Jo viunaksista tulee miljoonatriljoona kaloria, joten ei siinä varmaan yksi notskimakkara tai täytetty herkkusieni paljoa meikäläisen valasmallin vartalossa paina. Enkä sit ainakaan pilaa muiden juhannusfiiliksiä ahdistelemalla nurkassa ja uppoutumalla omaan maailmaani. Aloitetaan sitten maanantaina taas normaalimpi herkuton elämä. Noi täytetyt herkkusienet on muuten aidosti oikeasti parasta herkkua maailmassa. Siis sienistä vain kanta pois, pala Koskenlaskijaa (esim. viherpippuri toimii loistavasti, nyt ostettiin kokeeksi myös savuporoa) sisään ja pekonisiivu ympärille. Sitten vain grillissä sen verran, että pekoni on rapsakka ja sieni pehmennyt. Suosittelen!

Huomenissa ehkä sitten krapuloissa hyvällä meiningillä käymään järven toisella puolella hieman sukulaisissa. Siis jos keli sallii. Kiertäen kaartaen pidemmän kaavan mukaan porukoiden ja Raksun kanssa autoilemaan tuonne rengasreitille ja sitten illaksi jonkun sukulaisen mökille kokolle. Toivottavasti tulis hyvät kelit, muutoin ei reissusta taida tulla mitään. Ei oikein innosta vesisateessa mihinkään lähteä, kun tulis vain autossa ja mökissä istumista. Note to self: kamera mukaan, jos mennään reissuamaan!! Muutoin ei sitten olekaan mitään tietoa muista suunnitelmista. Varmaan aika pitkälti tämä menee juominki ja syöminki painotteiseksi taas. Perussettiä :D.

Notta ei muuta kun oikein hauskaa ja grillintuoksun täyteistä keskikesän juhlaa kaikille! Palaan kukkaruukkun.

Words sharp as knives

"Vitun läski!"

"Kannattaisi joskus varmaan käyttää Clearasilia..."

"Pitsanaama, jolla perse on yhtä leveä kuin seitsemän leivän uuni."

"Kuvas löytyy tuolta roskikselta."

"Onko muka vaatteet hukassa? Löytyy kuvas kanssa samasta paikasta."

"No nyt se itkee. Vitun idiootti."

"Sun pitää poistua tästä ryhmästä. Me ei siedetä sua meidän lähellä."

"Jos kerrot kenellekään tästä, sä tulet kärsimään koko loppuelämäsi."



En kertonut. Ainakaan tuolloin. Mutta kärsin silti. Palaan kukkaruukkuun.

Jonakin päivänä kaduttaa

Starttasin eilen illalla Minttu Vettenterän Enkeli-Elisasta kertovan Jonakin päivänä kaduttaa -kirjan. Siihen uppoutuu niin syvälle. Kirja herättää omia muistoja jostain kaukaisuudesta. Tuo mieleen omia kokemuksia. Tulee mieleen, mitä omat kiusaajat ajattelevat. Miun kiusaamisesta. Muistaako ne edes kiusanneensa miuta? Tajuaako ne, mitä ne ovat miulle tehneet? Miten ne ovat laittaneet miut kärsimään, itkemään omaa kärsimystään ja elämään kaikkien seurauksien kanssa? Kaduttaako niitä?

Anteeksi mie olen omalta kohdaltani antanut anteeksi varmaankin kaikille. Paitsi ehkä sille yhdelle. Mutta unohtaa mie en voi koskaan. Jokainen viiltävä sana, tavaroiden piilottelu, jättäminen ulkopuolelle kaikesta, muka leikkimieliset iskut ja kuristamiset. Ne on palaneet muistiini ikuisiksi ajoiksi. Olisinko mie erilainen ihminen, jos miuta ei olisi kiusattu? Olisinko mie kenties ollut siinä tapauksessa itse kiusaaja? Ollut niin heikko, että olisin korostanut omaa asemaani jonkun toisen ihmisen aliarvostamisella? Olisinko mie koskaan sairastunut syömishäiriöön, viilellyt itseäni itseinhon jyllätessä sisälläni? Olisinko edes osannut tuntea itseinhoa? Vai olisinko tällä hetkellä itsevarma ja onnellinen ihminen ilman mielenterveysongelmia? Sellainen, jonka ei tarvitse jokaisella askeleella ajatella, mitä muut ajattelevat miusta? Vielä näin aikuisenakin...

Kirja on puolivälissä ja mie olen uponnut siihen täysin. Se vie miut mukanaan omiin muistoihin. Joita en ehkä jaksaisi enää ajatella. Haluaisi ajatella. Mutta suosittelen silti. Kaikille. Loistava teos. Palaan kukkaruukkuun.

Itsensäpaljastaja

Sitähän mie tänään olen. Alkaa tuo kesä painaa sen verran kovasti päälle, että oli pakko pukeutua hiukkasen kevyemmin. Samalla paljastan itseni. Tai lähinnä kauniit oksettavat arpeni. Hihat paidassa on 3/4 -mittaiset, joten ihan kaikki kamaluudet ei tule esille. Mutta rannetta lähinnä olevat joka tapauksessa. Ans kattoo, miten mie saan tänään huomiota töissä. Ajattelin suhtautua yrittää suhtautua asiaan olan kohautuksilla. Siis jos joku kysyy, mitä noi on, niin totean vain tyhmänä niiden olevan arpia. Ja arvethan tulee tunnetusti haavojen seurauksena :D. Vetäkööt siitä omat johtopäätöksensä. Häpeilen jo muutoin itseäni, en jaksa enää noiden takia.

Illalla jaksoin olla aktiivinen. Siivosin ihan urakalla. Imurointi, luutuaminen, vessan pesu ja suihkun pesu. Raksu järjesteli paikkoja ja pyyhki pölyjä. Joten nyt passaa vaikka yllätysvieraiden tulla no siis ei todellakaan passaa kyläilemään. Tänään onkin tarkoitus sitten hoitaa vielä yksi rassaava asia pois alta ja mielestä. Kyllä, maton pesu. Eli töiden jälkeen matot autoon ja juuriharjat ja pesuaineet matkaan ja Raksun isän talolle hommiin. (Ja nyt kun joku toteaa, etteikö hän olekaan kuollut, niin talo on edelleen kuolinpesän nimissä... Kun ei vielä tiedä, mitä tulee tapahtumaan.) Sinne kun saa niin näppärästi ne mattotelineelle ja katoksen alle kuivamaan. Sitten alkaisikin koti olemaan yltäaltapäältäsivultajasisältä puhdas. Paitsi ne kaapit... ...ja jääkaapin taus...

Urheilla en sitten tietenkään ennättänyt, mutta ihan kivasti tuossa hiki lensi jo muutoinkin. Tuli vaan melkoinen ahdistus. Mutta sauna lievitti sitä hieman. Huomaan heti luisuvani sairaampaan ajattelutapaan, kun alan rehkimään ja tarkkailemaan syömisiäni. Heti kun jokin harjoite jää välistä (mitä väliä sillä, että lihakset huutaa jo kolmen päivän treenien jälkeen hoosiannaa ja energia tuntuu olevan miinuksella) tulee kamalan syyllinen ja ahdistunut olo. Ja alan miettimään, josko pitäisi nipistää sitten tälle päivälle syömisiä. Ja jos tähän lähtee, on paska taas valmis. Vittu, ei tämän näin pitänyt mennä. Miun piti tehdä tämä terveellä tavalla! Ai piti vai? Eikös puhetta ollut jossain vaiheessa myös siitä, että keinolla millä hyvänsä... Miun pää on niin kiero. Joutais vaihtoon koko akka.

Pääasia kuitenkin, että on perjantai :D. Ja huomenna kalalle (jossa ahdistelen tietysti siitä, syönkö notskimakkaraa vai odotanko nälkäni kanssa kotiin ja nappaan siellä jotain) luonnon helmaan. Tämä akka painuu nyt töiden pariin (hiljasta sillä saralla kyllä tällä hetkellä) ja siitä sitten viikonlopun viettoon. Hilpeää ja aurinkoista viikonloppua kaikille kanssaimmeisille! Palaan kukkaruukkuun.

Postia

Miun eilistä päivää piristi armottoman zumbailun lisäksi postissa kolahtanut laatikko. Tai siis itsehän se piti postista hakea, kun ei tuonne meidän postilootikkoon isoja paketteja niin vain tungeta, mutta kuitenkin. Tilailin tuossa viime viikolla taas hieman lukemista itselleni tutusta ja turvallisesta CDonista koska perkules niitä kaikkia kirjoja ei vain löytynyt yhtä halpoina Suomalaisesta. Muutoinhan en olisi sortunut taas tuhlaamaan, mutta kun ne Nesböt alkaa olla jo läpitahkottua tavaraa. Ja miulla pitää aina olla lukemattomia kirjoja odottamassa ;D. Mutta paketti sisälsi siis seuraavaa:

Natascha Kampusch: 3096 päivää

Minttu Vettenterä: Jonakin päivänä kaduttaa

Sofi Oksanen: Puhdistus

Suzanne Collins: Nälkäpeli

Suzanne Collins: Vihan liekit

Suzanne Collins: Matkijanärhi

Lisäksi tilasin vielä Tappava Ase -leffat, mutta nämä ei olleet löytäneet tietään samaan pakettiin. Netissä väittävät, että tilaus on postitettu, mutta ainakaan vielä se ei ole löytänyt tietään miun luo =(. Tulee kai se sieltä aikanaan, ehkä. Mutta jos ei huomiseen mennessä ala kuulumaan, niin pitää kai ottaa vihainen puhelu johonkin suuntaan. Koska mie en maksa mitään, mitä en ole saanutkaan! Tokihan nuo leffat ei olleet samalla laskulla noiden kirjojen kanssa, mutta jos alkaa karhuja ilmestyä postilaatikkoon, niin mie kilahdan taas. Ja sitten saa joku onneton asiakaspalvelija kyllä kuulla huonoa.

Olen oikeasti aika paha noiden asiakaspalvelijoiden kanssa. Yleensä ottaen olen rauhallinen ja käyttäydyn asiallisesti ja ystävällisesti, koska tiedän itse asiakaspalveluammatissa olevana kuinka vittumaista on kuunnella asiakkaan raivoa ja huutoa. Varsinkin, jos ei itse ole tehnyt mitään väärää. Mutta jossain vaiheessa tuo tuppaa vain unohtumaan. Varsinkin silloin, jos asia ei miljoonista puhelinsoitoista/käynneistä huolimatta tunnu korjaantuvan ja itse joutuu omaan laskuunsa soittelemaan johonkin kalliisiin palvelunumeroihin. Silloin avaan sanaisen arkkuni, joka ei tunnetusti ole kovin köyhä hiljaisuudesta puhumattakaan. Näin kävi viimeksi, kun tietokoneemme lasahti... Monet kerrat sai soitella HP:lle tekniseen tukeen ja vasta noin kuukauden jälkeen pyysivät lähettämään koneen huoltoon heille. Tein hyvin selväksi sille naiselle, joka viimeiseen puheluuni vastasi, että nyt miuta ihan oikeasti jo ottaa päähän vituttaa!! Pyydänkin siis jo etukäteen anteeksi mahdollista raivoamista kaikille asiakaspalvelijoille...

Mutta nyt on siis taas kesälukemista muutamaksi viikoksi eteenpäin. Jospa ne leffatkin sieltä pikkuhiljaa kömpii kotiin, niin ei turhaan tarvitse tuon verenpaineen kanssa rassautua. Kenenkään. Niitä odotellessa kai tässä on taas tänäkin päivänä alistuttava työntekoon. Palaan kukkaruukkuun.

Rääväsuu perusti uimahallin

"Sie puhut todella rumasti."

"Tiedän."

"Mutta en mie ala kaunistelemaan asioita.

Silloin kun miuta vituttaa aikuisen oikeasti,

mie kanssa sanon sen."

"---"

Tuli hieman keskustelua työkaverin kanssa... Kun otti vain oikeasti aivoon. Ja eikö sitä paitsi ole parempi tuoda tunteet esille kuin piilotella niitä vakan alla ja sitten lopullisesti räjähtää?!?!? Kun aina meistä suomalaisista sanotaan, ettei me näytetä tunteita. Mie ainakin näytän. Ainakin silloin, kun todellakin alkaa olla jo pinna tiukalla. Ja kun kyseessä ei ollut mikään kanssaihmisen haukkuminen, vaan mielipiteen tuominen esille eräästä asiasta. Mie en vaan jaksa huolehtia aikuisten ihmisten asioista. Niiden pitäisi pystyä tekemään se jo itse. Niinhän miekin joudun tekemään. Huolehtimaan omista asioistani. Vaikka en ihan aina jaksaisi tai osaisikaan...

Niin se uimahalli... Purin sitten hiukkasen paineita kotosalla. Hypin. Pompin. Liikutin jalkaa ja hieman toistakin. Pyörin ympyrää, sitten toiseen suuntaan. Ketkutin lantiota, vatkasin käsiä. Zumbasin :D. Oikein apinanraivolla ja pysyin jopa mukana tahdissa. Ja voi morjens, että tuntui piiiitkästä aikaa aivan kamalalta loistavalta! 20 minuuttia Beton ja tyttöjen tahdissa ja mie olin pistänyt pystyyn kotiuimalan meidän olohuoneessa. Lensi hiki nimittäin sen verran komeasti! Raksu kuunteli tietokoneelta miun ähinää ja puhinaa. Miumiu hieman rapakunnossa? Mutta tulipahan ainakin urheiltua. Pitää ens kerralla sitten vetäistä se pidempi ohjelma, taitaa olla jotain 40 minsaa se? Kivasti ottaa lihaksiin tuo urheilumuoto. Ehkä se alkaa jossain vaiheessa näkymään myös kropassa... Jos nimittäin useamminkin jaksaa tämän pötkön laittaa liikkeelle.

Teki kyllä hyvää myös henkisessä mielessä tuo zumbailu. Sai taas eilen lähteä vitutus kaamea päällänsä töistä kotiin. Kun ei mene hommat erään kustannuspaikkakaverin mieliksi. En saisi tehdä niin ja näin ja noin, vaan pitäisi keksiä jokin toinen systeemi. Se toinen systeemi tarkoittaisi sitä, että rahat lähtisi aina myöhässä asiakkaille... Vittu. Teki mieli sanoa, että hänkin voisi vetää vitun sen eräänkin tavaran päähänsä ja paeta vuorille. Onneksi jätin sanomatta. Taitaa vain olla niin, että kun miuta tarpeeksi taas ärsytetään ja vittuillaan hyväksi jokaisesta asiasta, mitä mie täällä teen, niin miulla ei ole tälle työpaikalle enää mitään asiaa. Osaan nimittäin oikeasti sanoa TODELLA rumasti. Ne ei ole nähneet vielä mitään...

Palaan kukkaruukkuun.

Perjantai-illan huumaa

Sitäpä sitä. Pyykit pyörimässä ja tarkoitus paistaa karjalanpiirakoita. Yksi siideri nautittu Valehtelevien viettelijöiden seurassa, pari hämähäkkiä tapettuna (joista yksi sisältä, yhh!) ja viinipullo korkattuna. Ensimmäinen lasillinen edessä, tarkoituksena nauttia se ja myös ne loput mitä pullosta irtoaa hitaasti mutta varmasti. Musaa koneelta soimassa. Voiko nainen enää muuta toivoa? Paitsi oman Raksun tähän viereen... Tai edes sen, että kaverit vastaisivat, kun yrittää tavoittaa.

Kaikki taitaa vain olla näin perjantain kunniaksi niin kiireisiä, ettei hyö ennätä vastata miun puheluun. Kaikilla muilla on mukavia suunnitelmia. Paitsi miulla. Mie pyykkään ja paistan piirakoita joita aion huomenna krapulaani nauttia huonolla omallatunnolla, mutta sitäkin suuremmalla vatsalla ja odotan Raksua kotiin jossain vaiheessa iltaa/yötä sieltä heitin saunaillasta. Miekö yksinäinen?!? Ehei, luulette vaan! Onhan miulla vaikka kuin monta artistiystävää tuolla koneella ja viiniä ja olutta ja siideriä ja viinaa jajaja. Ja kaverikin laitteli just viestiä, ettei voi vastata, kun matkaa junassa. Ja siellähän tunnetusti on maailman mahtavimmat kentät...

Ja kun aurinkokin jaksaa kauniisti paistaa, niin miulla ei oikeasti ole yhtään mitään hätää :D. Vielä kun saunan itselleen tärskäyttäisi tuossa illan päälle lämmittää, niin avot! Hauskaa viikonloppua kaikille ihanuuksille siellä ruudun toisella puolella. Palaan taas ensi viikolla kukkaruukkuun.

Zoomailua

Hankinta maksoi postikuluineen 371,00 euroa. Mutta kyllä se kannatti :D. Tilattiin nimittäin Raksun kanssa sunnuntaina RajalaProShopista meitin Nikoniin (D3100) uusi putki. Ja nyt pystyy hiukkasen kauemmaskin kuvailemaan ihan laadukkaasti. Putki on Nikkor AF-S DX 55-300/4.5-5.6G VR ED. Eilen miuta sitten kesken kuivan palaverin kesken ilahdutti viesti siitä, että putki odottelee postissa. Ja pitihän sitä sitten lähteä testaamaan, että se varmasti toimii. Ja toimiihan se! Voi jukupliut, että saatiin messeviä maisemakuvia tuolta paikallisen järven rannalta! Että tällä hetkellä kiinnostaa kuin kilo paskaa tämä työnteko, kun voisi näin kauniilla aurinkoisella ilmalla olla ottamassa hieman räpsyjä.

Yksi ainoa lisähankinta tarvitsee nyt tehdä. Huomattiin, ettei meidän kameralaukkuun mahdu noi molemmat putket yhtäaikaa. Joten tänään katsastamaan tarjontaa Prismasta. Pitää saada isompi laukku. Kulkee sitten kaikki mahdollinen näppärästi matkassa. Muutoin ei taida nyt ollakaan hankittavaa tuohon meidän kuvaussettiin. Ainakaan ihan lähiaikoina. Toisaalta tekisi mieli ostaa se makroputki, mutta jääköön se nyt ainakin toistaiseksi hamaan tulevaisuuteen. Eiköhän näillä taas mennä ihan kivasti. Kun tuo perusputki (18-55) ottaa ihan näppäriä makrokuvia oikeilla asetuksilla. Ja kun pitäisi jotain muutakin välillä ostella kuin kameratarvikkeita...

Työssäjaksaminen ei tällä hetkellä ole huipussaan muutoinkaan eli uuden putken hankinta kameraan ei suuremmin sitä häiritse. Ahdistaa ajatus aikaisista nousemisista, tulevan kesäloman kaukaisuudesta ja lyhyydestä, pakkopuurtamisesta kun muutakin hommaa olisi ja liikunnan puutteesta taas tällä viikolla. Haluaisin niin jäädä kotiin. Kun se vain rahallisesti olisi mahdollista... Tuntuu, että valitan (kuten valitankin!!) tästä aina ja jatkuvasti, mutta muuhun ei pysty. Tämä viikko on taas mennyt penkin alle suoraan sanottuna päin vittua syömisten ja liikkumisten osalta. Ja huomenna tulee taas otettua (perinteinen kalsarikänni, koska Raksu on siellä työpaikkansa saunaillassa, tulee siis synkisteltyä yksin), joten lauantaina on seurauksena mukava rappis. Ja namnamnassuttelua, yhh. Vihaan itseäni jo etukäteen. Mutta josko saisin itseäni taas niskasta kiinni heti sunnuntaina?!?

Mutta pakkohan tästä on orientoitua työntekoon. Tänään vielä joku perkuleen koulutus sotkemassa muiden blogeihin uppoutumista työntekoa. Toivottavasti seuraavan kerran tänne eksyessäni olen paremmissa kantimissa henkisesti ja fyysisesti. Menee taas seilaamiseksi tämän miun mielialan kanssa. Että ihan kunnossahan tässä ollaan :D. Varsinkin kun vasenta käsivartta koristaa taas uusi vekki. Ups. Palaan kukkaruukkuun.

Perheväkivalta

Mikään tässä maailmassa ei saa miun vihakierroksia huippuunsa niin hyvin kuin perheväkivalta. Okei ylipäätään väkivalta on perseestä, mutta perheväkivalta on jotain järkyttävää. Ihan sama kuka perheenjäsen siitä kärsii. Miun kaveri on tullut hakatuksi pariin kertaan todella vakavasti miehensä taholta. Pelottaa kaverin puolesta, miten jatkossa käy.

Kyseinen pari on jo kerran naimisissa oltuaan eronnut, mutta nainen on mennyt takaisin miehen luo lapsien kanssa. Vaikka heillä oma asunto nykyisin onkin. Eron vuoksihan se piti hankkia. Mie itse olen kerran soittanut poliisit paikalle uhkaavan tilanteen takia. Tällöin mies pakeni paikalta, eikä mitään hakkaamista tapahtunut. Mutta pariin otteeseen kaveri on joutunut sairaslomalle oltuaan sen verran heikossa kunnossa. Toisesta kerrasta asia kävi käräjillä. Lastensuojeluun on ilmoitukset tehty ymymym. Kaveri ei edes osaa kertoa, miksi hän vain pysyy miehen luona.

Tiedän, ettei se välttämättä ole niin helppoa irtautua toisesta. Kaveria pelottaa (ja puolta hänen sukuaan!), että milloin tulee viimeinen niitti. Selvinpäin tämä mies on todella mukava eikä hänestä monikaan uskoisi, mihin hän pystyy humalassa. Viinaa otettuaan moni muukin saa pelätä, josko sieltä tulee nyrkistä. Miutakin hän on joskus napsahdettuaan heitellyt, mutta siitä ei mitään seurannut. Poliisit ei tulleet paikalle, koska tämä ei tapahtunut miun kotona, vaan heidän kotonaan.

Viimeksi heillä käydessään mie koitin puhua järkeä kaverille. Ettei hän selviä tuosta suhteesta hengissä. Ettei hän kestä todennäköisesti enää yhtäkään potkua vartaloonsa, kuristamista, pään hakkaamista seinään ja lattiaan. Totesin myös, että pelottaa aina tulla heille, kun mies on humalassa (siis melkein aina viikonloppuisin, joskus jopa viikolla). Tai kutsua heitä kylään, koska eihän sitä tiedä, jos vaikka laittaa meidän kämpän palasiksi. Aina saa pelätä sanomisiaan, ettei vaan päässä naksahda. Raksulle olen sanonut, että jos ihan pakko ei ole mennä käymään, niin ei mennä.

Mutta auttaa ei voi, jos apua ei haluta. Viime ajat on ollut rauhallisempaa mitä mies nyt edelleen vikittelee myös muita naisia. Pelottaa vain niin perkeleesti, kun koskaan ei tiedä, milloin tulee viimeinen viesti. Että kallo on halki. Palaan kukkaruukkuun.

Karjala takaisin vaikka tölkki kerrallaan

Siis mihin tämä aika valuu? Vasta oli joulu ja nyt jo kesäkuu!! Noh, vanhuus tulee kohisten...

Mutta se olisi taas perjantai. Taitaa iltasella (arviolta tuossa kuuden aikaan, onhan se jo iltaa?!?) kuulua *tsup* meitin olkkarista. Otan nimittäin tämän illan ihan puhtaasti rentoutumisen kannalta. Täytyy laittaa vain pesukone hyrräämään ja pääsee nauttimaan kesäkuun suloisesta uhkaavasti näyttää siltä, että sateisesta illasta. Mutta hyvä juoma, parempi mieli :D.

Palaan kukkaruukkuun.