Joten evakossa kotoa ja aivan yksinään. Eilen jo itkeskelin Raksulle, ettei mie halua jäädä yksin, varsinkin vielä porukoiden luo. Vaikka mikä hätä miulla muka sielläkään olisi, tuttu paikka. Suurimman osan elämäänihän mie olen siinä kämpässä asunut, mutta silti. Ehkä se pelottavin asia miulle siinä onkin se, että yksinäisyyden käydessä ylitsepääsemättömäksi mie alan toteuttamaan itseäni taas jollain todella mielenkiintoisella tavalla.
Ahdistuin eilen niin tuosta järjestelystä (vaikka tiedossa se oli jo parin viikon ajan), että raivosin Raksullekin, etten varmaan enää ikinäkoskaanmilloinkaan lupaudu kastelemaan niitä perkeleen kukkia! Työnä se ei ole homma eikä mikään, meneehän siinä aikaakin huimaavat viis minsaa, mutta heti kun Raksu ei ole kotona miun kanssa, mie ahdistun tällaisestakin. Kun tulee muutos rutiineihin. Ehkä se tekee miulle vain ihan hyvää, josko vaikka pääsisisin heti alkuunsa eroon siitä, että kun Raksu on reissuhommissa mie ahmin lähikaupan (joka kyllä tuolla meidän suunnalla ei ihan lähellä olekaan) tyhjäksi. Jos näin löytäisin uuden rytmin näihin Raksun reissuaikoihinkin, kun niitä vähintään kerran vuodessa tuppaa muutaman viikon verran olemaan. Ettei sitten alkaisi enää kotonakaan toteuttamaan itseään
Jään keskenäni näiden pohdintojen kanssa ja katson, mitä ilta tuo tullessaan. Palaan kukkaruukkuun.
1 kommentti:
Tsemppiä, jos se vaihtelu vaikka virkistäisi! :)
Lähetä kommentti