Valas rantautui kotikaupunkiini

Mutta sehän olen mie :D. Yksi mikrotettava kaupan lättänäpitsa, neljä riisipiirakkaa, puolikas litra jäätelöä ja yksi täytetty Rainbowin salamileipä. Örgh. Miuta oksettaa. Maha on räjähdyspisteessä. Mutta silti olen päättänyt olla oksentamatta. Se avaisi teitä vain pahempiin ongelmiin. Ja niitä mie en enää tämän sekavan pään lisäksi kaipaa. Tässäkin on jo tarpeeksi kestämistä. Ilmeisesti tunsin sitten oloni niin yksinäiseksi, että ajattelin syödä itseni täysinäiseksi.  Vitut siitä yksinäisyydestä, päätin jo töissä "herkuttelevani" tänään. Ja nyt sitten voisi vetää itsensä kiikkuun. Mutta ehkä en kuitenkaan. Mitäpä se sitten loppupeleissä auttaisi? Paljonkin. 


Jospa sain itselleni nyt sen verran pahan morkkiksen ja fyysisen pahan olon (jäätelö tekee sen miulle aina, tuppaa olemaan aivan liian imelää...). Ettei sitten heti huomenna milloinkaan tarvitsisi toteuttaa itseään tällä tavalla. Ehkä myös asian tunnustaminen heti tänne auttaa jonkin verran. Tiedättepähän nyt, että mie olen totaalinen luuseri. Niin kuin ette sitä muka aikaisemmin olisi tienneet... Mutta kuitenkin. Haluan olla parempi tästä hetkestä alkaen.


Mitä se parempi sitten on... Varmaan miun täytyy kehittää tuota itsekuria parempaan suuntaan. Koska mie ainakin ennen olen osannut olla syömättä, oli nälkä tai ruoan himo sitten kuinka suuri tahansa. Yritän tehdä tätä tervein keinoin, mutta tuntuu, ettei sillä tavoin tapahdu mitään. Sitten löydän aina itseni suorittamasta tätä samaa kaavaa: olen nälissäni -> ajattelen, että saan syödä tänään hiukan enemmän -> ahdistun -> syön hiukan enemmän -> ahdistun -> ajattelen, että antaa mennä vain ja vedän kitusiini puolet maapallon ruokavarannoista. Koska mielessäni pyörii vain, ettei yksi päivä mitään merkkaa. Ja että aloitan alusta sitten seuraavana päivänä. Tuosta kaavasta pitää päästä pois. 

Ja siitä kaavasta aion irtautua NYT. Päätin, etten aloita huomenna. Vaan aloitan heti. NYT. Vaikka muutama tunti tästä illasta on jo menetetty, ei se tarkoita sitä, että miun kannattaisi vetää myös loppuilta mässyä naamaan. Vaan aloitan nyt. Ainakaan tämä ei heti kaadu nälkään ;D. Ja päätän myös sen, että en ala kompensoimaan heti ensimmäiseksi aamulla. Vaan syön sen aamupuuron aivan normaalisti. Koska se ei miuta lihota. On vain pikemminkin terveellistä syödä kaurapuuroa säännöllisesti. 


Miun varsinkin. Ja pitäisi muutoinkin alkaa syödä terveellisesti... Ja säännöllisesti. Koska ei tämä yli kymmenen vuoden pelleily ole ainakaan hyvää tehnyt miun kropalle. Mistä sen tietää, mitä sairauksia miullekin on tämän aikana kehittynyt. Ainakin mie olen ihan rapakunnossa, sen tiedän. Pitäisi siis tuo tupakkakin lopettaa... Mutta kun nyt ensiksi pääsisi ensimmäisestä viikosta selville vesille ja pitäytyisi ilman ahmimista. Ja sitä iänikuista kompensointia sitten vastapainona. Ja nyt on myös pakko aloittaa RAUHALLINEN liikunta näin aluksi. Myöhemmin voi sitten taas ajatella rankempaa menoa. Mutta en mie tällä kunnolla jaksa kahta päivää kauempaa, jos vedän itseni kunnolla piippuun.

Teen tämän lupauksen itselleni. En Raksulle, en teille, en mun porukoille. Vain ja ainoastaan itselleni. Olkoon tämä vaikka miljoonas kerta, mutta nyt miun on onnistuttava. Muutoin tapan itseni tällä menolla. Joko se on sydänkohtaus tai mie vedän ahdistuksissani itseni köyden jatkoksi. Mutta kuolen joka tapauksessa ennen aikojani. Ja tähän väliin on sitten helvetin huonoa huumoria vetää se kuuluisa lause, ettei elämästä selviä hengissä. Haluan elää yli kolmekymppiseksi. Tajuan sen nyt. Palaan kukkaruukkuun.