Eikä se riitä, että tämä tauti olisi rikkonut vain miun oikeata polvea, vaan muutama vuosi sitten meni vasen polvi. Ja siinä yhteydessä sitten sain taudille vasta nimenkin, kun aikani jaksoin juosta eri lääkäreillä. Lisäksi miun olkapäät, ranteet, nilkat ja lonkat niksuunaksuupaukkuurutisee ihan jatkuvasti. Siellä myös todennäköisesti rustovaurioita, vaikkei kuvattu olekaan. Selkä on toistaiseksi pysynyt kuosissa ja toivotaan, ettei se vaurioidukaan koskaan. Koska mitäs sitten? Leikata ei, joten mie varmaan invalidisoituisin täysin. Niinhän se lääkärikin aikanaan lohdutteli, että oireet voi iän myötä hävitä täysin, mutta toisaalta tämä sairaus voi viedä myös pyörätuoliin :D. Jotensakin toivoisi tuota ensimmäistä vaihtoehtoa omalle kohdalleen.
Yleensä nuo miun nivelet on ihan kivuttomassa tilassa, mutta pauke ja rutina on jatkuvaa. Toisinaan sitten tuntuu, ettei pääse sängystä ylös, kun ei polvet kanna. Ja oikeastaan jatkuvaa turvotusta nilkkojen ja polvien nivelpusseissa, nestettä siellä varmaan on. Mutta on tähän jo tottunut. Ei varmaan osaisi eläkään ilman noita "auts, kuka tökkäsi puukon miun polveen" -kipuiluita melkein päivittäin. Ja sitten näitä pahempia kolotuksia ja pakotuksia. Työkaverit puhuu reiluina 50-vuotiaina, kun alkaa nivelet hajoamaan nivelrikon seurauksena. Noh, mie olen elänyt tämän rustorappeuman kanssa jo alle kolmikymppisenä suurimman osan elämääni :D. Että siitä nekin saavat valituksilleen hieman mittakaavaa.
Ehkä minä kestän vielä reilut kolme tuntia, että pääsen kotiin ja saan lääkettä nassuun. Jospa tuo pahin tuska menisi pian ohi. Tai sitten mie konttaan (huomatkaa itseironia, kuinka kontataan paskoilla polvilla!!) kotiin ja haen saikkua. Vaikka onkin istumatyö. Mutta sehän se kaikista pahin näille nivelille on... Palaan kukkaruukkuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti