Tänään on hyvä aamu. Vaikka taas viikonloppu ja ehkä kenties eilinenkin meni namnamnassutellessa. Mutta nyt olen varma onnistumisestani. Jotain on nyrjähtänyt yön aikana aivoissani ja tiedän, mitä pitää tehdä. Jättää stressaamatta liikoja. Toin töihin Piltin lisäksi Rainbowin varrasleipää. Olen tajunnut, että en voi vetää koko työpäivää pelkällä piltillä. Ehkä aineenvaihduntani alkaisi normalisoitua eikä illalla iskisi niin jumalaton ruoan himo, kun päivällä uskaltaa syödä edes hieman enemmän.
Muutoinkin fiilikset tällä hetkellä hyvät. Uskon itseeni ja olen varma, että hoikempi vartalo odottaa jos nyt ei ihan nurkan takana niin ainakin kilometrin päässä :D. Välillä olen miettinyt, haluanko sitä edes. Nyt tiedän, että haluan. Ja aion tehdä kaiken sen eteen. Liikunnan aion ottaa osaksi elämääni. Kuitenkin niin, että en stressaa, jos en joka päivä ennätä rehkimään. Esimerkiksi heti näin paremman huomisen ensimmäisenä päivänä se tuskin onnistuu, koska illalla on tiedossa etupihamme portin hionta. Jossa varmaan meneekin sitten koko ilta varsinkin jos mielii vielä innostua maalaamaan tänään. Mutta huomenna? Ja kävelenhän mie sentään kotiin tänään reilun puoli tuntia. Joten on sekin jo jotain.
Vielä kun pääsisi niistä vainoharhoista eroon. Osittain ne johtuu siitä, että en ole tyytyväinen itseeni ja uskon myös muiden arvostelevan jokaista liikettäni ja ylimääräistä rasvasolua. Jospa hoikempi ulkomuoto toisi myös enemmän itsevarmuutta. Että uskaltaisin jopa yksin liikkua pitkin kaupungin katuja ahdistumatta joka ikisellä askeleella. Koska ihan oikeasti haluan elää mukavampaa ja vapaampaa elämää. Elää siten, että uskallan tehdä asioita välittämättä siitä, mitä muut miusta ajattelee. Koska eihän se niille kuulu. Haluan takaisin siksi omaksi iloiseksi itsekseni, joka olin muutama vuosi sitten. Haluan eroon näistä tyhmistä möröistä pääni sisällä. Ja nyt todellakin aion tehdä asialle jotain. En jaksa enää pakoilla ja piiloilla neljän seinän sisällä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti