"Hammasunien näkijän kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mitä hampailla tehdään tai mitä niille tapahtuu. Hampaan putoaminen saattaa varoittaa sairaudesta, joskus jopa onnettomuudesta. Jos unessa haukkaa palan jostakusta toisesta ihmisestä, se kertoo aivan pyörryttävästä rakkaudesta tätä haukattavaa henkilöä kohtaan. Jos kiskoo itse itseltään hampaan, kielii se jostain itseä kiusaavasta asiasta, josta haluaisi päästä eroon."
Kaveri näkee usein unia mätänevistä tai tippuvista hampaista ja hänen läheisilleen on juuri silloin tapahtunut jotain pahaa. Että kiva tässä sitten odotella, että mitä seuraavaksi. Perkele. Just eilen ajattelin kuolemaa ja sitä, että miten mie pelkään, jos jotain pahaa tapahtuu jollekin läheiselle. Ja sitten se vielä kummittelee unissakin. Paskat housussa kai tässä saa mennä. Täytyy vain toivoa, ettei mitään ikäviä uutisia kuulu.
Toisessa unessa mie sitten kiiruhdin kamalaa kyytiä pitkin aurattuja talvisia katuja. Oli pimeää. Ihmettelin, kuinka ihmisillä on apurattaat autoissa. Kauhea paniikki ja kiire päästä perille (minne?!?) ennen autoja. Mutta olin auttamattomasti jäljessä. Lopulta kuitenkin pääsin kauppaan ja kaikki oli taas hyvin. Jotain mie vissiin ostinkin, mutta ei voi muistaa.
"Lumiunet kertovat aina tunteiden viilenemisestä, usein ahdingosta parisuhteessa. Jos unessa tarpoo paksussa lumikinoksessa, joutuu valve-elämässään kamppailemaan hankalan ihmissuhteen kanssa. Sulava lumi kuvaa hiljalleen paremmaksi muuttuvaa tilannetta ja lämmön palaamista keskinäisiin suhteisiin."
"Unen talvi symboloi viileitä tunteita, kylmyyttä, yksinäisyyttä ja vaikeita aikoja ihmissuhteissa. Joka unessa on puolisonsa kanssa keskellä lumista, kylmää talvea voi varautua hankaluuksiin parisuhteessaan."
"Jokin valve-elämän asia pidetään pimennossa ja tulisi tuoda julki."
"Yleensä auto tarkoittaa unennäkijää itseään ja hänen elämänsä kulkua. Auton ulkonäkö kielii siitä miltä henkilö haluaisi näyttää muitten silmissä. Auton kunto kertoo kulun helppoudesta taikka vaikeudesta, koneviat hankaloittavat matkaa jne. Entä kuinka unessa ajat autoa? Onko ajotyyli rehvakas ja ylimielinen vai otatko myös toiset huomioon?"
"Uni, jossa unennäkijä juoksee ja juoksee muttei tunnu pääsevän eteenpäin, kertoo pysähtyneestä tilanteesta elämässä. Haave taikka päämäärä ei tule saavutetuksi. Jos unessa pakenee, tahtoo valve-elämässä päästä irti hankalasta asiasta. Jos taas unessa juoksee kohti maalia ja saavuttaa sen, on menestys tuleva myös valve-elämässä."
"Jos unessa on ostoksilla, kannattaa kiinnittää huomiota siihen mitä on ostamassa ja löytääkö kaiken mitä on aikonut ostaa. Ostaminen kertoo aina siitä, että unennäkijä kokee elämästään puuttuvan jotain. Ruokaostosten tekeminen kertoo siitä, että jokin perustarve on jäänyt täyttymättä. Koruja ostava kaipaa huomiota ja hyväksyntää ja on myös halukas tekemään töitä saadakseen ne."
Vai että tunteiden viilenemistä ja ahdinkoa parisuhteessa... Sehän tästä vielä puuttuisi! Miun tunteet ei kyllä ole viilenneet mihinkään, vaikka Raksun kanssa jo vuosia ja vuosia onkin jo kimpassa oltu. Päivä päivältä varmistuu se, että hän on se ihminen, kenen kanssa haluan viettää lopun elämääni. Tosin mie en ollutkaan Raksun kanssa tuossa unessa, joten voisiko se tarkoittaa välien viilenemistä jonkun toisen ihmisen kanssa? Kun nyt on ongelmia noiden parin työkaverin kanssa? Tai kun Raksun siskon mies aina välillä käy ärsyttämään, vaikka alkuun tuntui tosi mahtavalta tyypiltä?
Tuon pimeyden kyllä sitten allekirjoitankin ihan täysin. Pitäisi kai nämä miun ongelmat tuoda julki muillekin kuin Raksulle. Ehkä silloin olisi helpompaa? Mutta tiedän salailevani useilta ihmisiltä paljon asioita, suurimpana tämä miun häröily ja ahdistuneisuuteni
Sitten onkin hankalampaa tuo tavoitteen saavuttaminen ja ostokset. Kun ei muista mitä tuli ostettua. Ja en osaa varmaksi sanoa, oliko se juuri se kauppa, jota kohti mie pyrin unessa. Jos oli, menestys olisi elämässäni siis taattua :D.
Yritän tänään kuitenkin olla vainoharhailematta enempää, vaikka tuo ensimmäinen uni siihen ehkä aihetta tällaiselle neurootikolle (itsediagnosoitua, toim. huom.) antaisikin. Eilenkin oli housut pysyneet jalassa ja kun tänään on arskat matkassa, on niiden taakse helppo piiloutua ihmisiltä. Viikonloppuja kaikille teille! Ja jottei miuta vietäisi vankilaan: lainaukset täältä.
Palaan kukkaruukkuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti