Maanantaimelankoliaa

Että näin sitten vaihtui fiilikset perjantain loistavista meiningeistä maanantain masennukseen. Raksu lähtee reissuhommiin, joten mie olen taas useamman viikon aivan yksinäni. Noh, tuleehan se aina torstaisin viikonlopun viettoon, mutta viikot saa masennella aivan yksin. Nyt vielä muutin asumaan porukoiden luo kukkien kastelua varten. Ne kun asuu aivan toisella puolella kaupunkia ja pitäisi pahimpina hellepäivinä ihan aamuin illoin saada kukat kasteltua. Ei onnistuisi miulta, kun Raksukaan ei ole maisemissa. Ei viitsi ihan koko päiväänsä kuluttaa aina siihen, että kurvailee ympäri kaupunkia Helkamalla ihan vain kukkien kastelun takia vaikka miun vartalolle se tekisikin vain hyvää.

Joten evakossa kotoa ja aivan yksinään. Eilen jo itkeskelin Raksulle, ettei mie halua jäädä yksin, varsinkin vielä porukoiden luo. Vaikka mikä hätä miulla muka sielläkään olisi, tuttu paikka. Suurimman osan elämäänihän mie olen siinä kämpässä asunut, mutta silti. Ehkä se pelottavin asia miulle siinä onkin se, että yksinäisyyden käydessä ylitsepääsemättömäksi mie alan toteuttamaan itseäni taas jollain todella mielenkiintoisella tavalla. Varsinkin kun hyvä S-kauppa löytyy aivan naapurista. No, pakkasin kolme kirjaa mukaan, joten eiköhän siinä yksi viikko vierähdä niidenkin parissa ihan kivasti. Tosin ensi viikolla sitten taas porukoille majoitukseen, kun lähtevät reissuamaan vielä tuonne etelän suuntaan.

Ahdistuin eilen niin tuosta järjestelystä (vaikka tiedossa se oli jo parin viikon ajan), että raivosin Raksullekin, etten varmaan enää ikinäkoskaanmilloinkaan lupaudu kastelemaan niitä perkeleen kukkia! Työnä se ei ole homma eikä mikään, meneehän siinä aikaakin huimaavat viis minsaa, mutta heti kun Raksu ei ole kotona miun kanssa, mie ahdistun tällaisestakin. Kun tulee muutos rutiineihin. Ehkä se tekee miulle vain ihan hyvää, josko vaikka pääsisisin heti alkuunsa eroon siitä, että kun Raksu on reissuhommissa mie ahmin lähikaupan (joka kyllä tuolla meidän suunnalla ei ihan lähellä olekaan) tyhjäksi. Jos näin löytäisin uuden rytmin näihin Raksun reissuaikoihinkin, kun niitä vähintään kerran vuodessa tuppaa muutaman viikon verran olemaan. Ettei sitten alkaisi enää kotonakaan toteuttamaan itseään luovalla paskalla tavalla, kun oppisi parin viikon aikana tuolla porukoilla rauhoittumaan muilla keinoilla.

Jään keskenäni näiden pohdintojen kanssa ja katson, mitä ilta tuo tullessaan. Palaan kukkaruukkuun.