Tragediantäyteinen viikonloppu

Hyvinkään ampumistapaus sai taas varmaan monet hiljaiseksi. Mietitään, miten tämä TAAS tapahtui Suomessa. Miulla on siihen yksinkertainen vastaus. Nyky-yhteiskunta vaatii niin paljon, ettei kaikki sitä kestä. Ja kun apua ei saa, vaikka haluaisi. Ennen kuin on liian myöhäistä. Itsekin tässä mennään niin rajoilla, että mistä sitä tietää, milloin omassa päässä napsahtaa piuha poikki. Koskaan en kyllä osaisi ajatella tekeväni kanssaihmisille jotain, itselleni lähinnä. Että tiedoksi vain niille, jotka raivoissansa etsii seuraavaa järkensä menettänyttä :D.

Karmaisevinta oli katsoa uutisista tuttuja maamerkkejä. Itse olen kymmenen vuotta sitten asunut hetkellisesti Hyvinkäällä. Juurikin tuon tapahtumapaikan lähettyvillä. Joka päivä kuljin rautatieasemalle lähteäkseni Helsinkiin töihin. Liikuin noilla kulmilla. Sai menemään melkoiset kylmät väreet omaakin selkärankaa pitkin tuo. Osanotot kaikille omaisensa menettäneille ja toivetta paremmasta loukkaantuneille myös miun puolesta.

Muutoinkin ajatukset vaeltaa. Olen kuullut huhuja. Kohtasin Raksun sen puitteissa eilen. Sanoi, ettei todellakaan pidä paikkaansa. Luulen, että uskon. Mutta silti pahat kielet jättävät sen "entä jos" -ajatuksen aivojen sopukoihin. Pelottaa. Tulevaisuus. Yritän kuitenkin kaikesta huolimatta.

Parempaa viikonalkua kaikille =). Palaan kukkaruukkuun.