Siis jumalauta! Miulla on taas käpy ihan pikkuisen okei ehkä keskivertoa enemmän ihan tappiin saakka tiukalla. Työkaverit (tai siis osa niistä) kusettaa miuta ihan mennen tullen ja palatessakin vielä. Ja mitä mie teen... Alistun. Saatana! Olenko mie oikeesti näin vellihousuluuseri, etten uskalla pitää puoliani?!?
Siis yksi työkaveri ei päässyt tänään töihin astetta vahvempien kipulääkkeiden seuraksena. Kammottava pössis ja sitä seurannut vuosisadan krapula Tramalista, joten petipotilaana hän tämän päivää. Noh, kyseinen tyyppi on sitten juurikin se ihminen, jota tarvittaisiin asiakaspalvelussa kahdeksasta kolmeen. Yksi asiakaspalvelun päätuuraajista on tietysti vielä kesälomilla tämän viikkoa. Ja toinen henkilö, jonka tähän pitäisi olisi pitänyt tulla, on nyt iltapäivän omissa hommissaan. Oli K tässä sentään aamupäivän, että sain pari ihan pakollista ja heti hoidettavaa hommaa alta, mutta nyt puoli kahdestatoista kolmeen miun on sitten oltava aspan tätinä.
Vittu ihan kun miulla ei olisi ollut omia hommia! Tässä kun ei niitä paljon hoidella asiakkaiden ravatessa tiskillä vähän väliä. Ja missä on tämä henkilö, jonka pitäisi tuurata varsinaista henkilöä: jakamassa asiakaspostia TOISEN HENKILÖN KANSSA!!!!! Siis asia, joka pitäisi oikeasti tehdä yksin, niin heitä tarvitaan siihen hommaan kaksi. Siis ei ihan oikeasti jaksa taas ymmärtää, miten pitää miuta täällä pompottaa. Pomo vielä itse otti aikaisemmin kantaa siihen, että yksi ihminen riittää jakamaan asiakaspostia (jota muuten ei ihan aina edes ole jaettavaksi asti...). Ja tänään sitten kuitenkin määräsi miut tähän loppupäiväksi homehtumaan.
En tiedä, miten kauan tätä oikeasti jaksaa... Mie olen näemmä sitten aina se, joka joustaa. Muut tekee sitä mitä haluaa ja mie teen sitä, mitä miun käsketään tehdä. Ehkä ei saisi olla niin kiltti, mutta minkäs teet, kun pomo määrää. Ei siinä sitten vissiin enää paljoa auta vikistä. Mutta jossain vaiheessa miulla taitaa oikeasti pää levitä tämän homman kanssa. Osa porukasta on aivan loistavaa, mutta sitten on nämä muutamat, joilta voisi pahana päivänä vetää kurkun auki.
Kunnon angstausta. Mutta pakko purkaa johonkin ennen kuin syön pään joltakulta. Ideoita, miten tällaisesta pompottamisesta pääsisi eroon? Palaan kukkaruukkuun.
2 kommenttia:
Se on jännä, miten joillain on pokkaa käyttää muita hyväksi. Pitäs itekin joskus uskaltaa olla röyhkeä ja sanoa painokkaasti EI! Ite en siihen kuitenkaan usein pysty, koska sitten pelkään, että olen kahvihuoneen paskanjauhannan kohde. Tosin oisko sillä niin väliä.
Muutaman kerran kun näyttäs, ettei ole mikään tytteliini jota voi juoksuttaa, niin juoksutusyritykset vois vähentyä tai kohde vaihtua johonkin toiseen epäonniseen työtoveriin. Oli miten oli, tollanen meininki pilaa fiiliksen työpaikalla, harmi ettei kaikki siitä välitä.
Tsemii sinne! Ja muista painokas EI!
Juu pitää yrittää. Pomolle on vaan välillä aika hankala laittaa vastaan, tulee vielä monoa... Ja kai tuo on se sama pelko miulla, että sitten joutuu paskanjauhannan kohteeksi. Etten auta muita ymymym. Vaikka se tuskin tässä konkurssissa paljoa painaisi, kun on jo muutoinkin henkisesti niin risana.
Joten kai se pitää yrittää laittaa vastaan ensi kerralla :D.
Lähetä kommentti