Seitsemän pitkää viikkoa

Kesälomaan siis. Tuntuu, että olisin loman tarpeessa juuri nyt. Ei jaksa työnteko kiinnostaa, kun on jatkuvasti väsy. Osaltaan varmaan nämä harmaat kesäiset kelit vaikuttaa asiaan. Paistaisi edes vähän... Mutta koskaanhan ei ole hyvä :D. Juhannus tuli sitten juhlittua ja kivaahan tuo oli. Ehkä sen vuoksi arkeen palaaminen on taas niin kökköä. En jaksanut ahdistella kaikista syödyistä ja juoduista kaloreista, mutta tietona on, että tänään on tiukka arkeen palaaminen myös sillä saralla. Toisaalta olen ajatuksesta innoissani. Ehkä mie sittenkin ole löytänyt taas veren maku suussa riekkumisen kauheuden liikunnan ilon ja kituuttamisen minimiruoalla terveellisemmän syömisen. Ehkä ne kilotkin siitä hitaasti mutta varmasti mieluummin pikatahtia tippuu. Toisaalta ahdistaa, kun tietää, että mitä enemmän rajoittaa, sitä enemmän ahdistaa...

Nyt pitäisi sitten vain taas asennoitua tähän arkielämään ja todellakin ottaa itseään niskasta kiinni. Sekä tuon syömisen ja liikkumisen kanssa että työteon kanssa. Yrittää tykätä tästä taas. Tai ei tässä itse työssä ole mitään vikaa, mutta yksi kaksi työkaveria vituttaa. Ne koittaa pompotella muita ja välillä tulee ihan suoraa vittuilua päin naamaa. Ei jaksaisi sellaista, kun yrittää kuitenkin parhaansa tehdä ja itse koittaa aina olla kaikille ystävällinen vaikkei aina jaksaisi ainakaan niille tietyille. Aamuherätykset ja pakon edessä töihin raahautuminen nyt ei koskaan ole oikein ollut mun juttu, mutta tuleepahan edes jostain rahaa. Vaikkei tämä miljoonaduuni todellakaan ole. Mutta näillä mennään, kyllä tällä asuntolainaa maksaa poies.

Ja kyllähän mie oikeasti olen tyytyväinen siitä, että joutuu olemaan saa olla töissä. Moni haluaisi töitä tehdä, eikä sitä mahdollisuutta syystä tai toisesta ole. Mutta jos rahan takia ei tätä tarvitsisi tehdä, jäisin pois heti. Antaisin samalla jollekin toiselle mahdollisuuden hankkia rahaa. Eihän sillä lamaa ja kaikkien työttömyyttä poisteta, mutta auttaisi se jonkun ihmisen elämää. Koska mie tiedän, ettei miun pääni leviäisi kotona olemisesta. Toiset sanoo, etteivät keksisi mitään tekemistä, mutta miulla ei ole sitä ongelmaa! Tekemistä olisi vaikka ja kuinka. Ja ennättäisi niin paljon enemmän...

Mutta onneksi seitsemän viikon kuluttua ennättää edes hiukkasen enemmän. Sitten mie saan rentoutua omassa rytmissä Raksun kanssa edes sen hikiset kaksi viikkoa, mitä miulla taas jälleen kerran tänäkin kesänä on lomaa. Palaan kukkaruukkuun.