Ennätin lukea myös Girl, Interruptedin. Elokuvaa en ole nähnyt, joten en osannut arvata, millaisesta kirjasta olisi kyse. Hieman petyin. Olisin toivonut jotain suurempaa, syväluotaavampaa. Jotain. Tuntui, että opus jäi hieman vajaaksi. Kirjassa ei ollut varsinaista jatkumoa, vaan tapauksia sieltä täältä... Noh, luettu on. Jääköön hyllyyn pölyttymään, sillä tuskin koskaan palaan tähän. Tai sitten mie olen vain jotenkin mieleltäni köyhä, jos en osannutkaan tulkita kirjaa oikein? En kenties nähnyt kaikkia ulottuvuuksia?
Eilen illalla aloitin Bram Stokerin Draculan. Rrrrakastan kauhua!! Ainakin alusta kirja ottaa mukaansa eikä millään malttaisi lopettaa lukemista kuten miulla aina, kun haluan paeta todellisuutta. Vaikuttaa siis todella hyvältä. Saa nähdä, mitä loppua kohden tapahtuu. Mutta odotukset alun perusteella ovat kovat. Kauhu- ja vampyyritarinoita on tullut ennenkin kahlattua ja kovasti kolahti Vampire Stories. Täynnänsä toistaan jännempiä kauhutarinoita. Aww, mii laik :D!
Muutoinkin rakastan lähes kaikenlaista kirjallisuutta. Dekkarit, jännitys ja kauhu on varmaan suurin rakkaus, mutta myös klassikot (Anna Karenina, Monte Criston kreivi, Kolea talo ymymym) iskee ja romanttista hömpääkin on välillä kiva lukea. Millasista kirjoista te pidätte? Vai luetteko ylipäätään? Ja onko kokemuksia noista tekstissä mainituista ooppuksista? Ehdotuksia, mitä miun kannattaisi lukea (Sinuhe Egyptiläinen on listalla, että se tulee kyllä jossain vaiheessa kahlattua läpi)? Siis mie olen ihan fanaattinen näiden kirjojen kanssa... Heittäydyn täysillä.
Skraaps jälkikäteen/Olisiko Kirsi mahdollista saada kutsua lukemaan blogiasi? miumiunoma@hotmail.com on osoite, jos siltä tuntuu :D. Olisin otettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti