Miulla on aina bääd heör dei. Siis AINA. Miulla on kaamea tukka, joka on ohut kuin vastasyntyneellä vauvalla (tosin niilläkin taitaa olla paksumpi kuin miulla). Nyt miun luottokampaaja on ollut mammalomalla ja hoitovapaalla, enkä ole muille uskaltautunut. Kampaajahan on pyhä asia. Nyt Raksun isän hautajaisten lähestyessä on kuitenkin päälle pakko tehdä jotain muutakin kuin lyödä Ongelmana on vain se, ettei hän ole miulle kampaajana ennestään tuttu. Muutoin henkilön tiedän kyllä, hän on Raksun siskon kavereita ja leikkaa Raksun siskon aina. Että kyllä hän hyvä kampaaja on. Mutta kun se ei ole se oma, niin kuinka selittää, että miten ne karvat haluaa kynityksi? Miulla on ollut luottomalli (TODELLAKIN OLLUT!!! Nythän kaikista mahdollisista maailman malleista on jo kasvettu ulos.), joka on kulkenut kaavaa "edestä hieman pidemmät, sivulle vääntyileväkääntyilevä otsis, vino jakaus ja takaa sit lyhemmät". Ei saa kuitenkaan olla ihan nysä, koska miun tukka on niin hankala laittaa, että pakko olla se ponskarivara... Että ans kattoo, minkä näköisenä mie tänään konkoilen ulos kampaajalta. Tai siis varmaan tukka on hyvin kuten aina kampaajalta tullessa, mutta paremminkin kysymys kuuluu: miten mie selviydyn sen kanssa huomenna? Illalla siis ostamaan tukkajankkia... Muilla ongelmia hiustensa kanssa?
Muutoin tämä viikko menikin sitten penkin alle. Namnamnassuttelua koko vitun aika. Tuntuu, että leviän sekunti sekunnilta enkä mahdu kohta maailmaan. Ahdistaa. Silti en osaa lopettaa. Pakko olisi jotain saada aikaan... Mutta tätähän tämä miun elämä on. Täyttä paskaa. Olen vain kiukutellut koko viikon. Olen tosi raivostuttava sille päälle sattuessani. Ihme, että Raksu vielä jaksaa miuta kattella. Mutta joskos viikonloppu toisi hieman paremman mielen ja jaksaisin jotain muutakin kuin sohvalla makoilua ja norsunvittunaamailua...
Niin, ja hyvää viikonloppua myös ihanille lukijoille :D! Palaan kukkaruukkuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti