Vittujoo-päivää

Nips naps. Verinen paperi pöydällä.

Miten ajattelin pitää lyhythihaisia ensi kesänä?

Ei vittu. Palaan kukkaruukkuun.

Tuntemisesta

Nonnih. Mie kiihdyin taas nollasta sataan alle puolen sekunnin toisten puolesta. Luin täältä ja täältä siitä, miten kukaan ei voi tuntea toista ihmistä pelkän blogin perusteella. Ajattelin sitten itsekin tuoda oman korteni kekoon ja avautua hieman.

Mie huudanraivoanangstaan ja puran ahdistustani täällä blogissani. Puhun miulle vaikeista asioista, joista kukaan muu ei tiedä (no okei Raksu jollain tasolla, muttei ihan kaikkea hänkään). Koska en osaa puhua. Koska en halua saada muita ahdistumaan. Helpotan oloani tällä ja itseni viiltelyllä. Silti miekään en ole koko aikaa tällainen, kuten ei ne kaksi tekstien perusteella ihanalta vaikuttavaa ihmistä noiden lähdetekstien takanakaan. Kukaan randomlukija (enkä nyt puhu niistä, jotka saattavat tuntea toisen läpikotaisin tosielämässä) ei voi tietää, millainen mie olen tosielämässä. Kukaan ei tiedä mitään miun puhetyylistä, miun ulkonäöstä (luojan kiitos!), siitä millasia juttuja kerron kavereiden seurassa ja miten käyttäydyn heidän kanssaan, millasia tapoja ja manöövereitä miulla on...

Edes ne ihmiset, joita kohtaan päivittäin töissä, eivät tiedä miusta mitään. Okei, ne tietää miun iän (kohta 29), miltä mie näytän, miten mie puhun, että appiukko on kuollut, että miun isä on kohta 58-vuotias ja äiti 56-vuotias, missä mie asun ja muut faktat (kuten sen, että mie todellakin kiihdyn nollasta sataan alle puolen sekunnin!!). Mutta ei ne tiedä mitään miun kavereista ja siitä, millanen mie olen vapaa-ajalla. Eikä varsinkaan siitä, mitä miun päässä liikkuu. Koska kaikkea sitä ei tiedä kukaan paitsi mie. Edes tänne ei aina tule kaikkea kerrottua (monestikin siitä syystä, että tilanne on ohi ja mie en enää jaksa kaivella niitä paskoja fiiliksiä uusiksi tmv.).

Että jos joku vetää johtopäätökset miun tai jonkun teksteistä ja väittää PELKÄSTÄÄN näiden pohjalta jonkun olevan vittumainen/ylimielinen/teini/angsti/emo/sika/kusipää/idiootti/itkupilli/mitä vaan, niin katsokoot itse peiliin. Jonkinlaisen kuvan voi toisesta muodostaa, mutta se on todellakin vain pintaraapaisu. Toista ei voi koskaan tuntea täydellisesti. Piste.

Nonnih, tulihan purettua. Nyt olen taas vittumainen ämmä, joka vaahtoaa hullunlailla jostain mitättömästä. What ever. Miun elämä ja miun blogi :D. Todellisuudessa olen nauravainen (uskokaa poies) ja herkkä, haavoittuva ja kaiken itseensä ottava. Helposti loukkaantuva. Ja vielä asiaa selventääkseni en tarkoittanut, että kukaan lukijoistani olisi miuta kritisoinut tai lokeroinut tekstien perusteella. Kiitos siitä.

Palaan kukkaruukkuun.

Lukemiston kahlaamista

Olen taas ahminut kirjoja (voisinko siis jättää ruoan ahmimisen tällä varjolla ja opetella syömään oikein?!?). Päätalot läpi kahlattuani olen lukenut pari Liza Marklundia, Elinkautisen ja Paratiisin. Aiemmin en ole koskaan lukenut Marklundilta mitään, mutta nämä kaksi kirjaa sai miut hieman koukuttumaan. Kyllähän ruotsalaiset kirjoittaa osaa =). Molemmat oli tosi mukaansatempaavia ja pitivät otteessaan loppuun asti.

Ennätin lukea myös Girl, Interruptedin. Elokuvaa en ole nähnyt, joten en osannut arvata, millaisesta kirjasta olisi kyse. Hieman petyin. Olisin toivonut jotain suurempaa, syväluotaavampaa. Jotain. Tuntui, että opus jäi hieman vajaaksi. Kirjassa ei ollut varsinaista jatkumoa, vaan tapauksia sieltä täältä... Noh, luettu on. Jääköön hyllyyn pölyttymään, sillä tuskin koskaan palaan tähän. Tai sitten mie olen vain jotenkin mieleltäni köyhä, jos en osannutkaan tulkita kirjaa oikein? En kenties nähnyt kaikkia ulottuvuuksia?

Eilen illalla aloitin Bram Stokerin Draculan. Rrrrakastan kauhua!! Ainakin alusta kirja ottaa mukaansa eikä millään malttaisi lopettaa lukemista kuten miulla aina, kun haluan paeta todellisuutta. Vaikuttaa siis todella hyvältä. Saa nähdä, mitä loppua kohden tapahtuu. Mutta odotukset alun perusteella ovat kovat. Kauhu- ja vampyyritarinoita on tullut ennenkin kahlattua ja kovasti kolahti Vampire Stories. Täynnänsä toistaan jännempiä kauhutarinoita. Aww, mii laik :D!

Muutoinkin rakastan lähes kaikenlaista kirjallisuutta. Dekkarit, jännitys ja kauhu on varmaan suurin rakkaus, mutta myös klassikot (Anna Karenina, Monte Criston kreivi, Kolea talo ymymym) iskee ja romanttista hömpääkin on välillä kiva lukea. Millasista kirjoista te pidätte? Vai luetteko ylipäätään? Ja onko kokemuksia noista tekstissä mainituista ooppuksista? Ehdotuksia, mitä miun kannattaisi lukea (Sinuhe Egyptiläinen on listalla, että se tulee kyllä jossain vaiheessa kahlattua läpi)? Siis mie olen ihan fanaattinen näiden kirjojen kanssa... Heittäydyn täysillä.

Nyt jakamaan immeisille rahaa ennen aamupalaveria. Palaan kukkaruukkuun.

Skraaps jälkikäteen/Olisiko Kirsi mahdollista saada kutsua lukemaan blogiasi? miumiunoma@hotmail.com on osoite, jos siltä tuntuu :D. Olisin otettu.

Naiseuden kummallisuuksia

Löysin Oonan blogista linkin Nainen toivoisi miehen tietävän... -väittämiin. Kyseessähän on siis naisten universaalit totuudet.

Boldatut pätevät miuhun.

1. "Rakastan sinua" -lausahdusta ei lasketa ennen seksiä, seksin aikana tai seksin jälkeen.
2. Oikeat miehet eivät aja automaattivaihteilla.
3. Lähden ovat paukkuen pois elämästäsi, jos valehtelet.
4. Kuukautiseni ovat myöhässä päivän tai kaksi. Olen lähes varma, että olen raskaana ja olen hätää kärsimässä, vaikka minulla ei olisi edes syytä tai aihetta epäillä odottavani lasta.
5. Rakastan sitä, kun halaat minua takaapäin ja kuiskuttelet korvaani.
6. "Ihan hyvältä" tai "Kivalta" ei ole koskaan oikea vastaus, kun kysyn miltä näytän.
7. Kun fantasion, fantasioin suurimmaksi osaksi sinusta, en Johnny Deppistä.
8. Pelkään kuollakseni muuttuvani ajan myötä omaksi äidikseni, vaikka ihailen häntä.
9. Innostun, pakahdun ja kiihotun kun huomaan sinun lähettäneen minulle sähköpostia.
10. Oletan ja odotan sinun soittavan minulle.
11. Vain rokkitähdet saavat käyttää nahkahousuja.
12. Pelkään menettäväni itsenäisyyteni.
13. Annan sinulle anteeksi enemmän kuin minun pitäisi.
14. Suuseksi on salainen aseeni, enkä pelkää käyttää sitä.
15. Teit jotain kamalaa. Vaikutan olevan sinut sen kanssa. Todellisuudessa en ole.
16. Jos en harrasta kanssasi seksiä tänään
       a) tunnen oloni valaaksi, lihavaksi tai epäviehättäväksi
       b) en tunne välillämme yhteyttä
      c) kiristän sinua
17. Kenkäsi viestittävät oletko muotitietoinen vai et.
18. Kun vertaan omaa vetelää, pöhöttynyttä masuani kengurun vatsapussiin, älä sano mitään.
19. Rakastan sitä, kun mies järjestää joskus fiinit pukeudu-hienosti-treffit ja improvisoidut yhteiset viikonloppureissut ja on ostanut lempikarkkejani etukäteen kun menemme elokuviin.
20. Näytät seksikkäältä hyvin istuvassa hupparissa.
21. Älä vaan ikinä kerro minulle, mitä minun pitäisi tehdä.
22. Jos tulen yökylään, olet minulle velkaa aamiaisen.
23. Rintani kaipaavat kieleltäsi huomiota. Älä pelkää nuolla tai näykkiä.
24. Jos pyydät minua ulos rohkeasti suoraan, suostun.
25. Olen otettu, kun kysyt minulta neuvoa.
26. Minuun ei tee vaikutusta mies, joka ei ota ohjia omiin käsiinsä.
27. Epäröidessäsi valitse sellainen paita, mikä sopii yhteen silmienvärisi kanssa.
28. Haluaisin olla Madonna.
29. Naiset saavat herkästi virtsatietulehduksen, joten pese kätesi.
30. Olen taivaissa, kun pidät kiinni kädestäni.
31. Olet seksikäs, kun
       ajat partaasi
      korjaat tavaroita
      pidät valkoista t-paitaa ja farkkuja
       ajat autoa
       pitelet vauvaa
32. Minun täytyy kuulla suustasi, mitä tunnet minua kohtaan. Usein. Kerro heti.
33. Älä pelkää yllättää minua lahjoilla.
34. Haluan olla parasta, mitä sinulle on koskaan tapahtunut - ja toivon sinun huomaavan sen itsekin!
35. Jos en tunne oloani rakastetuksi, katseeni alkaa harhailla.
36. Entisistä tyttö- ja poikaystävistä keskusteleminen pitää jättää pois kokonaan. Piste.
37. Pidän siitä, kun kerrot, mitä ajattelet, vaikket itsekään saisi tolkkua omista ajatuksistasi.
38. Vuosipäivien juhliminen (ja etenkin muistaminen) on tärkeää.
39. Rakastan sitä, kun olet seksikkään hikinen.
40. Jos suunnittelet minulle lahjaa, kysy neuvoja tyttökavereiltamme. Älä osta sikaa säkissä.
41. Hienoa naista tulisi aina tervehtiä suukoin.
42. Pidän aikuisviihteestä.
43. Sinulla ei ole oikeutta haukkua tai solvata perheenjäseniäni, vaikka itse olisin joskus heistä pahan sanan sanonut.
44. Jopa kiltit tytöt pitävät tuhmien puhumisesta julkisesti, vaikka sinulle hyssyttelevätkin.
45. Se on pettämistä, jos teet toisen naisen kanssa jotain mitä et haluaisi minun näkevän, kuulevan tai lukevan.
46. Tiedoksi: mieluummin jätät minut, kuin petät minua.
47. Jos itken, älä sano lässyttävällä äänellä: "Kaikki järjestyy."
48. En pidä siitä, miten äänensävysi muuttuu, jos soitan sinulle kun olet kavereittesi kanssa.
49. Muistan kaiken - pienetkin yksityiskohdat, kuten joululahjat, ilkeät tekstiviestit, rakastuneet katseet - suhteestamme.
50. Sinun tulisi tietää tämä kaikki (ja lisää) ilman, että kerron sinulle.

Jotain samaa sieltä löytyi, mutta osittain olen kyllä ilmeisen epänainen?!? Palaan kukkaruukkuun.

Hautajaistunnelmissa

Kiitoksia tsemppauksista hautajaisiin. Nyt ne sitten on ohi. Ja kuten Nella totesi, takki on todellakin tyhjä. Tiedä sitten, miten pitkään. Rankka päivähän se oli, TODELLA RANKKA. Tuntuu, että arkeen palaaminen tuntuu tyhjältä. Nyt se sitten viimeistään konkretisoitui. Appiukon kuolema. Pahaltahan se tuntuu. TODELLA PAHALTA. Niin pahalta, että tekisi mieli lukkiutua terien kanssa piiloon ja huutaa tuskaansa äänettömästi. Yritän kuitenkin jatkaa Raksun kanssa tästä eteenpäin ja päästä suurimmasta surusta yli (koskaanhan se ei täysin häviä). Häntäkin pitää muistaa ja jaksaa tukea. Vainaja (tuntuuhan oudolta käyttää hänestä tuota sanaa) oli kuitenkin hänen isänsä. Ja hänelle todella läheinen ja tärkeä.

Itse siunaus- ja muistotilaisuus olivat todella kauniita. Kaikki oli järjestetty Raksun isän toiveiden ja hänen luonteensa mukaisesti. Arkku oli kaunis ekoarkku (puuta ja pellavaa, ei mitään prameilevaa). Pappi oli apen toivoma ja hän muistikin jokaisessa vaiheessa tuoda esiin apen läheistä suhdetta luontoon ja erähenkisyyttä. Luonto oli huomioitu myös muistotilaisuuden koristeluissa ja tarjoiluissa.

Muistotilaisuudessa soitetut kaksi avopuolison toivomaa kappaletta saivat kaikki kyyneliin vainajaa muistellessa. Monet itkut toki itkettiin jo kappelissa ja siunauksen aikana. Jälkeen jäi liian suuri suru. Hän poistui joukostamme 52-vuotiaana. Aivan liian aikaisin siis. Tällä hetkellä olen todella järkyttynyt, en osaa suhtautua normaaliin elämään ja arkeen. Tottakai tajusin ja tiedostin jo aiemmin Raksun isän kuolleen, viimeistään siinä vaiheessa kun viikko kuolemasta katsoin häntä arkussa makaamassa täysin muuttuneena. Mutta kun hänen nyt on laskettu makaamaan kylmään maahan, sen jotenkin ottaa vielä raskaammin. Tuntuu, että sitä on jotenkin ulkopuolinen nyt kaikesta muusta. Yötkin menivät hautajaisten jälkeen pyörien, kun outoakin oudommat unet valtasivat pääni.

Mutta kai tästä täytyy yrittää ylöspäin ja keskittyä tekemään töitä. Palaan kukkaruukkuun.

Pohdintaa

Aloin miettimään eilen lisää kirjoitukseni ja siihen tulleiden kommenttien (kiitos Nella ja how did it en up being like this..)pohjalta ahdistumista ja epäonnistumista. Mietin, mikä kohdallani johtaa siihen. Palasin lapsuuteeni.

Olin iloinen lapsi. Olin hyvä koulussa. Mutta jo tuolloin pelkäsin saavani kokeesta huonoja numeroita, joten piiskasin tsemppasin itseni lukemaan enemmän. Olinkin hyvä koulussa. Perheeni ei asettanut miulle mitään paineita, porukat ei aikanaan olleet mitään huippuoppilaita. Kaikki se paine onnistumiseen ja menestymiseen lähti miusta itsestäni. Muistan joskus yläasteella itkeneeni, että on pakko lukea kokeeseen, vaikka en olisi enää jaksanut (ja olin jo käynyt koealuaan useampaan kertaan läpi). Äidin kommentti oli vain, ettei ole pakko, jos tuntuu, että osaan jo asiat. Mutta kun tuntui, ettei muka osannut. Koulun suhteen se olin aina mie, joka pakotti hyväänparempaanparhaaseen tulokseen. Olen aina ollut kunnianhimoinen. Ehkä liiankin?

Toisaalta olen aina ajatellut, mitä muut miusta ajattelevat. Miuta on kiusattu koulussa, joten olen erityisen herkkä kaikille kommenteille. Ollut tosin sitä jo ennen koulukiusaamistani. Tarkemmin lapsuuttani miettiessä muistin, että miut on ollut aina helppo sivuuttaa. Esimerkiksi isommassa porukassa miun juttuja ei kuunneltu ja puhuttiin päälle. Tätä tapahtuu vieläkin. Jotenkin tuntuu, että olen niin huono ihminen, ettei kukaan jaksa kuunnella miuta. Viimeksi eilen jäin täysin ulkopuoliseksi ruokatunnilla töissä. Ja se tuntuu edelleen pahalta. On tuntunut aina.

Miulle ei ole tapahtunut lapsena tai nuorena mitään järkyttävän kamalaa, mikä traumatisoisi. Kiusaaminen on toki jättänyt jälkensä ikuisiksi ajoiksi. Miulla ei ole huono itsetunto, sitä ei vaan ole ollenkaan. Mutta ei siis mitään seksuaalista hyväksikäyttöä tai pahoinpitelyitä. Välit porukoihin on oikeastaan aina olleet hyvät. Onhan sitä riidelty, mutta mikä muu voi olla lopputulos, jos laitetaan kasa itsepäisiä ihmisiä erilaisine mielipiteineen asumaan vuosiavuosia saman katon alle? Ihan normaalia lapsuutta ja nuoruutta siis.

Voisiko siis olla mahdollista, että ala-asteaikainen kiusaaminen (joka jatkui naljailuna yläasteella ja vielä lukiossakin ja jonka otin nahkaani aika pahasti) on saanut miut niin varpailleen, etten uskalla epäonnistua. Ja jos epäonnistun, ahdistus tulee päälle ja mietin, mitä muut nyt miusta ajattelevat, kun en olekaan hyväparempiparastäydellinen. Ainahan mie halusin saada sen parhaan numeronkin koulussa (paha vaan, että olen aina ollut menestyvien ihmisten ympäröimä, joten kilpailu oli kovaa)! Odotanko itseltäni mahdottomia ja romahdan, kun en saavuttanutkaan haluamaani?

Tuntuu, että olisi paljon läpikäytäviä asioita. Liikaa? Tämä nyt oli tällainen sekava ajatusoksennus, koittakaa saada jotain tolkkua. Ja kysykää. Ehkä se avaa miussa jotain? Nyt keskittymään töihin ja huomisiin Raksun isän hautajaisiin. Hyvää viikonloppua kaikille! Palaan kukkaruukkuun.

Epäonnistumisista ja ahdistuksesta

Miksi epäonnistumisista ahdistuu aina suunnattomasti? Niin, että rintaa puristaa ja henki salpautuu? Miksi ei vain kohauttaisi olkapäitään, unohtaisi asiaa ja siirtyisi eteenpäin? Eikös normaalit (miulle on edelleenkin hämärää tämä, mikä on NORMAALIA) aikuiset ihmiset tee näin? Ei kai ne jää märehtimään neljän leivän vaikutusta koko loppuelämään? Vai jääkö?

Mie olen aina ollut luonteeltani sellainen, että omat epäonnistumiset on todella vaikea kohdata. En osaa suhtautua niihin aikuismaisesti, vaan taannun aina jonnekin lapsen tasolle. Hakkaan itseäni, viiltelen, leikkelen, itken, kiukuttelen. Koska en osannut. Tai tein jotain, mitä ei olisi saanut. Kuten syönyt jotain kiellettyä. Enkö mie koskaan kasvanutkaan aikuiseksi? Hienointahan tässä oravanpyörässä on se, että tämä epäonnistumisista ahdistuminen vain kasvattaa ahdistustani. Koska en osaa olla kuin muut.

Tiedän, että nuo neljä liiallista leipää määrittävät tämän päiväni. Tiedän jo etukäteen, että olen ahdistunut koko päivän. Kunnes menen nukkumaan ja voin ehkä todeta onnistuneeni syömisten kanssa tänä päivänä. Mikäli en onnistu, tiedän, että myös huominen on paska päivä. Pääni ylikuumenee ajatuksista pyörien painon ja kalorien ja peilikuvan välillä. Ahdistus kasvaa, koska en ole pienipienempipienin. En tunne vartaloani omakseni tämän kokoisena. Se ahdistaa. Joskus tekisi mieli höylätä lihaa pois. Että olisi pienempi.

Töissä osallistun keskusteluun, nauran. Annan ymmärtää, että mie olen tosi iloinen ihminen (jota olen ollutkin). Silti mietin koko ajan mielessäni, että kun vain pääsisi pois. Työstäni tykkään, samoin työkavereista. Mutta ei miusta ole tämän pään kanssa olemaan kokopäiväisessä työssä. Viisaammat ovat varmaan sitä mieltä, että miun pitäisi mennä hoitoon ja saikulle. Mutta rahatilanne ei anna myöten jäädä pois töistä tai käydä jossain kalliissa terapioissa. Varsinkaan kun ei eilen sitä lottovoittoa taaskaan tullut. Pitää vain yrittää sinnitellä.

Olisiko teillä rakkaat lukijat (jos teitä nyt enää on?) tietoa, mistä tällainen ahdistuminen jokaikisestä epäonnistumisesta voisi juontaa juurensa? Ja mitä sille olisi ehkä tehtävissä? Muilla vastaavanlaisia kokemuksia? Kaikki vinkit otetaan vastaan. Olen oikeasti epätoivoinen. Palaan kukkaruukkuun.

Loser

Eilinen. Viisi keskiolutta. Iltapala muutti muotoaan. Neljä palaa ruisleipää juustolla ja VOILLA. Kädessä jälki. Do I need to say more?

Life is a bitch and then you die.

I rest my case. Pakenen ahdistumaan nurkkaan. Todella paska fiilis. Että kiitosta vaan taas mie!

Palaan kukkaruukkuun.

Hiljaisuus töissä...

... joten on aika taas kiusata kaikkia plokiini eksyviä pienisuurimuotoisella kyselyllä...

KELLONAIKA? 11:52
MISSÄ OLET? Työhuoneessani.
MITÄ VAATTEITA SINULLA ON PÄÄLLÄ? Alusvaatteiden ja sukkien lisäksi farkut ja fleecetakki.
KENEN KANSSA OLET? No yksin tässä huoneessa, mutta onhan noi muut työkamraatit tuolla jossain.
MILLAINEN SÄÄ ON ULKONA? Aurinkoinen, ja täällä pitäisi homehtua!
MITÄ AJATTELIT TEHDÄ SEURAAVAKSI? Miettiä, että mitä keksisi sitten.

ELÄMÄNTAVAT
KÄYTKÖ USEIN BAAREISSA? En. Joskus tullut jonkin verran viihdyttyä...
PIDÄTKÖ JUOMISESTA? Tavallaan, tavallaan en. Onhan se humala tietysti hetkellisesti aika helpottava asia...
ONKO SINULLA HYVÄ KUNTO? Juuei.
MONTAKO TUNTIA YLEENSÄ NUKUT YÖSSÄ? 8-9.

HENKILÖISTÄ
KENEN KANSSA PUHUIT VIIMEKSI PUHELIMESSA? Äitini.
KENELLE LÄHETIT VIIMEKSI TEKSTIVIESTIN? Serkkupojalle.
KENET NÄIT VIIMEKSI? Jahas... Kaisaa, siis työkaveriani.
KETÄ HALASIT VIIMEKSI? Varmaan Raksua? Eikä kun sukulaispoikaa =).
KENELLÄ OLIT VIIMEKSI YÖTÄ? Kotonani =). Joskus pari kesää sitten serkkutytön ja hänen perheensä luona, kun oltiin lomailemassa siellä suunnilla.
KENET HALUAISIT TAVATA JUURI NYT? Annan.
KUKA KÄVI VIIMEKSI HERMOILLESI? Veikkaisin, että joku työkaveri. Vaikka ne ihania onkin.
KUKA KULJETTI SINUT VIIMEKSI JONNEKIN? Raksu toi aamulla töitöi.

KAVERIT JA YSTÄVÄT
KUMPIA SINULLA ON ENEMMÄN, KAVEREITA VAI YSTÄVIÄ? Kavereita.
KENET OLET TUNTENUT PISIMPÄÄN? Annan.
KENET OLET TUNTENUT LYHIMPÄÄN? Jos näitä uusi työkavereita ei lasketa, niin Miran.
ONKO SINUN HELPPO TUTUSTUA UUSIIN IHMISIIN? Pintapuolisesti. Muutoin todella vaikea.
ONKO SINUA HELPPO LÄHESTYÄ? Ei. Ja tämä on myös tehty miulle tiettäväksi.
ONKO SINUA KOSKAAN "PUUKOTETTU SELKÄÄN"? On.

NYKYHETKI
OLETKO ONNELLINEN? Tavallaan. Toisaalta taas en.
MASENTUNUT? En. Fiilikset alamaissa, mutten masentunut.
TYLSISTYNYT? Vähän.
MISSÄ KÄNNYKKÄSI ON? Fleecetakin vasemmassa taskussa.
MIKÄ TAVARA ON VASEMMALLA PUOLELLASI LÄHIMPÄNÄ? Kalenteri.
KATSO TAAKSESI, MITÄ NÄET? Tuolin, oven ja naulakon.
ONKO VIIKKO SUJUNUT TÄHÄN MENNESSÄ HYVIN? Ihmeen hyvin. Ja nyt kun mie sen sanoin, alkaa asiat mennä päin persettä.
MITÄ OLET OSTANUT VIIKON SISÄLLÄ? Tupakkaa, ruokaa. En kai muuta? Meikkejä juu ja sit hiustuotteita.
OLETKO POTENUT KRAPULAA? Ai viikon sisällä? Lauantaina oli melkonen päivänjälkeinen juu-u!
OKSENTANUT? En. Ehkä pitäisi?
SOITTANUT JOLLEKIN? Monellekin ihmiselle.

MUUTEN VAAN
MIKÄ ON TIETOKONEESI TAUSTAKUVA? Töissä tommonen tylsä sininen, kotona vissiin HP:n joku tylsä koneasetus.
MILLAINEN PUHELIN SINULLA ON? Nokian joku yli kolme vuotta vanha rutkula. Toimii kyllä kuin unelma.
MITÄ AIOT TÄNÄÄN? Vielä pitäisi kolmisen tuntia kärvistellä töissä ja sit kotiin. Odottaa siivous ja pyykkivuori.
MILLOIN VIIMEKSI JOKU KIELSI SINULTA JOTAKIN TODELLA TÄRKEÄÄ? Joskus teininä porukat jotain?
MILLOIN VIIMEKSI OLIT NIIN VIHAINEN, ETTÄ OLISIT VOINUT LYÖDÄ? Aina, kun ajattelen tätä Raksun isän hommaa!
MILLOIN VIIMEKSI LÄHETIT TEKSTIVIESTIN TÄRKEÄLLE IHMISELLE? Joskus viime viikolla.
MILLOIN VIIMEKSI OKSENSIT? Pari viikkoa sitten taisi puklituttaa, vai onko siitä jo kolme? Vai oliko se sittenkin viime viikonloppuna? Hieman olin humalassa...
MILLOIN VIIMEKSI LAULOIT? Eilen.
MILLOIN VIIMEKSI LÄHETIT TEKSTARIN, JOTA KADUT? Siitä on onneksi yli yheksän vuotta aikaa.
MILLOIN VIIMEKSI VANNOIT, ETTET ENÄÄ KOSKAAN TEE JOTAIN? Öö, eilen?
OLETKO HILJAINEN VAI ÄÄNEKÄS? Äänekäs.
MILLOIN VIIMEKSI ITKIT SILMÄT PÄÄSTÄSI? Kun Raksun isä kuoli.
MITÄ SEURAAVAKSI? Vastaan seuraavaan kysymykseen. Teen kyselyn loppuun. Sitten en tiedä.

VIHA
PYSTYISITKÖ HAUKKUMAAN JONKUN IHMISEN PYSTYYN? Helposti.
TEKEEKÖ KOSKAAN MIELI TEHDÄ NIIN? Nykyisin enää harvemmin, mutta juu.
HALUAISITKO JOSKUS RAIVOTA KAVERILLESI PÄÄ PUNAISENA? Tätäkin. Kun ne ei vaan vittu tajua!
VIHAATKO JOTAKUTA IHMISTÄ? Yhtä ja ainoaa.
MITKÄ PIIRTEET OVAT VIHATTAVIA IHMISESSÄ? Se, että ajattelee itse olevansa muita parempi ja että se oikeuttaisi tekemään tiettyjä asioita.
ONKO VIHA VAHVA TUNNE? Se vahvin.
TEKEEKÖ SINUN KOSKAAN MIELI RÄYHÄTÄ ILMAN SYYTÄ JOLLEKIN? Ei. Aina on syy.

RAKKAUS
ONKO TÄRKEÄMPÄÄ RAKASTAA ITSEÄÄN VAI MUITA? Niin kai sitä sanotaan, ettei voi rakastaa muita ellei rakasta itseään, mutta mie rakastan kyllä muita enkä itseäni... Muita?
KERROTKO KOSKAAN KENELLEKÄÄN, ETTÄ RAKASTAT HÄNTÄ? Tietysti.
OLETKO RAKASTUNUT? Ollut jo vuosia.
ONKO RAKKAUS TÄRKEIN TUNNE, MITÄ VOI OLLA? Yksi niistä.
KEITÄ IHMISIÄ RAKASTAT? Raksua, isää ja äitiä, ystäviä. Läheisiä ihmisiä.
ONKO RAKKAUDESSA KAIKKI KEINOT SALLITTUJA? On.

ONNELLISUUS
MIKÄ TEKEE SINUT ONNELLISEKSI? Raksu.
VOISITKO OLLA ONNELLINEN ILMAN RAHAA? Pakko olla, kun rahaa ei liiemmin ole :D.
KESTÄTKÖ EPÄONNISTUMISTA? En oikein.
PYSTYTKÖ OLEMAAN ONNELLINEN TOISEN PUOLESTA? En aina. Monesti riippuu omasta päätilanteesta aika paljon. Ja asiasta.

TOIVO
TOIVOTKO, ETTÄ ELÄISIT IKUISESTI? En.
JOS TOIVOO JOTAIN OIKEIN KOVAA, VOIKO SEN SAAVUTTAA? Ei.
OLETKO KOSKAAN TOIVONUT JOTAIN NIIN HARTAASTI, ETTÄ OLET TEHNYT SEN ETEEN PALJON TÖITÄ? Juu, uuden työpaikan hankkiminen.
TOIVOTKO KENELLEKÄÄN KOSKAAN HUONOJA ASIOITA? En. En edes vihaamalleni ihmiselle.

SURU
ONKO SURU KOSKAAN HYVÄ ASIA? On.
VOIKO SURUUN KUOLLA? En usko.
OLETKO USEIN SURULLINEN? En normaalisti. Nyt on hieman eri tilanne päällänsä, joten nyt olen.
PÄÄSETKÖ HELPOSTI YLI SURULLISISTA KOKEMUKSISTA/ASIOISTA? En.
MILLAINEN OLET SURULLISENA? Itkuinen, puhumaton.

ILO
ONKO ILO YKSI OSA JOKAISTA PÄIVÄÄSI? Ei.
MILLAISET ASIAT TEKEVÄT SINUT ILOISEKSI? Omat onnistumiset, toisen ilo.
MITEN KUVAILISIT ILOA TUNTEENA? Kupliva, hersyvä, naurava.
ONKO ILOISTEN IHMISTEN ELÄMÄSSÄ PALJON ILOISIA ASIOITA? Ei välttämättä.

Kaloritietoisuutta

Tästä tulee nyt kolmas päivä, kun elelen kiloklubin seurannan avulla. Ihan tarkkaan en ole ruokiani punninnut eikä tuolta listoista löytynyt kaikkia oikeita elintarvikkeita, joten olen heittänyt juuston esim. rasvaisemmaksi, mitä käytän ettei kalorit ainakaan alakanttiin jää. 

Maanantain ruokalista näytti tältä:

AAMIAINEN

1 lautasellinen (2 dl) veteen valmistettua kaurapuuroa

2 mukia mustaa kahvia

LOUNAS

125 g (purkki) Piltin Aurinkoinen-hedelmäsosetta

1 muki mustaa kahvia

VÄLIPALA

1 muki mustaa kahvia

PÄIVÄLLINEN

 1 lautasellinen (tod. noin puoli lautasellista) nakkikeittoa

ILTAPALA

2 palaa Oululaisen jälkiuunipaloja

2 viipaletta 24-27% (tod. 17% rasvaa) juustoa

6 viipaletta kurkkua

1,5 dl sokeroimattomia mustikoita

Päivän kalorit 646

Tiistai näytti tältä:

AAMIAINEN

250 g (purkki) Ehrmannin rasvatonta maitorahkaa

2 mukia mustaa kahvia

LOUNAS

125 g (purkki) Piltin Aurinkoinen-hedelmäsosetta

1 muki mustaa kahvia

VÄLIPALA

1 muki mustaa kahvia

PÄIVÄLLINEN

1 lautasellinen (tod. noin puoli lautasellista) nakkikeittoa

1 viipale varrasleipää (ilman päällisiä)

ILTAPALA

2 palaa Oululaisen jälkiuunipaloja

2 viipaletta 24-27% (tod. 17% rasvaa) juustoa

6 viipaletta kurkkua

1 porkkana

Päivän kalorit 775

Täksi päiväksi olen suunnitellut jo listan valmiiksi:

AAMIAINEN

250 g (purkki) Ehrmannin rasvatonta maitorahkaa

2 mukia mustaa kahvia

LOUNAS

125 g (purkki) Piltin Metsämarja-sosetta

1 muki mustaa kahvia

VÄLIPALA

1 muki mustaa kahvia

PÄIVÄLLINEN

200 g 2% raejuustoa

2 raastettua porkkanaa

puolikas raastettu pieni lanttu

ILTAPALA

2 palaa Oululaisen jälkiuunipaloja

2 viipaletta 24-27% (tod. 17% rasvaa) juustoa

6 viipaletta kurkkua

1,5 dl sokeroimattomia puolukoita

Päivän kalorit 744

Lisäksi tuossa on parit iltakahvit mustana, mutta kun se per kuppi kaloreita tulee jotain pari, niin en ole jaksanut/muistanut niitä listailla enää... Ja juomanahan noin yleisesti mie käytän ihan vain vettä tai sitten vissyä, joten eipä lisäkaloreita taida niistäkään tulla. Että alle tonnilla mennään päivässä sitten kuitenkin noilla syömisillä! Luulin, että noista olisi tullut paljon enemmän kalorioita, mutta hyvä näin. Joskos se painokin alkaisi tippumaan, kun jaksaisi pitää linjan. Tuon laskurin kanssa on kyllä ihan jees pelailla, joten jos se vaikka motivoisi? Jotenkin tuntuu, että nyt olen uudella innolla liikenteessä joka tietysti lopahtaa alta aikayksikön.

Nyt on ainakin olo ollut jees. Myös pään sisällä. Tosin nukun ihan helvetin huonosti, johtuisiko mahdollisesti lauantaisista hautajaisista? Kaikki asiat pyörii päässä ihan sikin sokin, eikä välillä meinaa omaa nimeään muistaa! Hieman stressiä havaittavissa? Lauantaina ne on sit onneks ohi ja pääsee rauhottumaan taas melkein normaaliin arkeen. Tietysti edessä on sitten vielä perunkirjoitus, mutta siihen ei onneksi miun tarvitse osallistua. Olen vain henkisenä ja tietotaitotukena sen, minkä pystyn.

Nyt taidan siirtyä töiden ihmeelliseen maailmaan ja käydä kurkkimassa kaikkien ihanuuksien plokit. Miltäs muuten teidän ruokailut näyttää noin tarkasti listattuna? Ja mitä mieltä noista miun syömisistä? Palaan kukkaruukkuun.

Sopivasti lihava

Mie olen taas onnistunut vain syömään. Öhh. Pelkään, etten mahdu hautajaisvaatteisiin lauantaina. Jaiks. En pysty katsomaan itseäni peilistä oksentamatta. Miten tämä meni taas tähän? Kierrän yhtä ja samaa vitun oravanpyörää. Haluaisin jo jotain muuta elämältäni. Ajattelin tehdä tilin kiloklubin sivuille. Jos seuraisi edes noita syötyjä läskistäjiä vaikkei aina välttämättä liikkumaan miusta olisikaan. Näin maanantainahan se olisi hyvä aloittaa, uusi elämä jälleen kerran. Vittu miusta ole siihen kuitenkaan.

Ilma olisi kaunis, aurinko paistaa ja on pikkupakkasta. Silti mie kökin töissä. Kun haluaisin oikeasti olla vapaa (siis kaikista näistä pakollisista velvollisuuksista!!!) ja ulkoilla tuolla. Illalla ei sitten tietenkään enää jaksa, kun menettää kaikki mehunsa (miksei läskit lähde töissä?) töitöi. Ahdistaa jo muutoinkin olla sisällä omien läskiensä seurassa ja sitten vielä noi hautajaiset painaa päälle. Siitä tulee kamala päivä...

Nyt lähden rakentelemaan sitä kiloklubia itselleni. Pakko tähän elämään on nyt joku roti saada. Muuta en näin aamusta osaa sanoa. Bloginikin on perseestä. En vain osaa. Ja myös se ahdistaa. Palaan kuitenkin kukkaruukkuun.

Jännittynyt

Miuta jänskättää. Illalla serkkupoika perheineen sitten luultavimmin porhaltaa meille. Uiks, ei olla nähty aikoihin. Miten mie voin jännittää jotain miulle niin läpikotaisin tuttua ihmistä näin paljon? Ehkä pelkään, mitä mieltä se on meidän kodista, kun eivät ole sitä aikaisemmin nähneet. Stressaan siitä, että onhan siistiä, onhan tarjota kahvin kanssa jotain kahvileipää (meillä kun ei näitä koskaan muutoin ole!), onhan pojille mehua... Ahdistun vieraista, vaikkei nämä miulle tai Raksulle todellakaan ole mitään vieraita ihmisiä. Serkkupojan kanssa oltiin penskana kuin majakka ja perävaunu, joten hänen kanssaan on kyllä aina saanut olla oma kammottava itsensä. Silti. Pelottaa. Paljon.

Onni on kuitenkin, että on torstai. Sain huomisen ylityövapaata, joten miun viikonloppu alkaakin sitten jo tänään :D. Jotain positiivista. Että jos vedän ahdistukseeni ruokaöverit, niin ei tarvitse hiilarikrapulassa huomenna konkoilla töihin. Eilen ahdistelin kahdesta ylimääräisestä leivästä, ihan tuon vierailun vuoksi. Sain käteeni uuden jäljen, leikkelin nahkat pois. Tulihan kaunis vekki. Not. Vittu, mie oon säälittävä. Haluan tämän vammailun poispoispois ja elää normaalia (???) elämää. Olla onnellinen. Olla ahdistumatta edes viikon! Liikaa pyydetty?

Kun en vain osaa tätä elämää. Voisiko joku auttaa? Miten te selviätte ahdistavista tilanteista? Miten kontrolloitte kontrolloimattomia asioita? Miten osaatte olla normaalisti? Tämä normaalius on kyllä hassu käsite... Mikä on normaalia? Teidän mielestänne? Palaan kukkaruukkuun.

Meemipäivä...

Töitöi on taas tylsää, joten ajattelin jotain tällaista...

MITÄ TEIT TASAN VUOROKAUSI SITTEN? Töitä.

KUINKA TUTUSTUIT HENKILÖÖN, JOKA ON KÄNNYKKÄSI NUMEROLUETTELOSSA SEITSEMÄNTENÄ? Hän myi miulle ja Raksulle nykyisen asuntomme.
ONKO SINULLA PALJON RUTIINEJA? On. Aamut menee aina samalla lailla, samoin illat. Ilman rutiineja mie menen sekaisin.
OLETKO REHELLINEN? Yleensä ottaen. On vain asioita, joita jätän kertomatta...
MIKSI ASUT SIELLÄ, MISSÄ ASUT? Ai kaupunki? Noh, kun Raksullakin on täältä vakityöpaikka... Tämä on meidän molempien kotikaupunki. Kai tänne jumiutuu?
OSAATKO SANOA (KALENTERIIN KATSOMATTA) MONESKO PÄIVÄ TÄNÄÄN ON? Osaan. 14.3.2012. Huomenna tilipäivä :D!
KOSKA VIIMEKSI TEIT ITSE RUOKAA? Eilen.
MUISTATKO MINKÄ CD:N OSTIT ENSIMMÄISEKSI? Se oli joku sellanen tuplalevy täynnä rakkauslauluja?
MILLAISESSA ASENNOSSA OLET TÄLLÄ HETKELLÄ? Istuvassa, toimistotuolissa.
MILLAINEN PERHEESI ON? KEITÄ SIIHEN KUULUU? Mie ja Raksu.
MITÄ HALUAISIT HUOMENNA TAPAHTUVAN? Yllättyväni jättipotista, kun tarkistan lottokuponkia.
KUINKA PALJON SALAISUUKSIA SINULLA ON? Oikeastaan vain yksi.
NÄETKÖ PALJON UNIA? KERRO VIIMEISIN. Näen, mutten yleensä muista niitä kunnolla. Viime yönä näin sitä legendaarista juoksemisunta... Jossa yrittää karkuun jotain, muttei millään meinaa päästä.
OLETKO ENEMMÄN UJO KUIN VILLI? Kyllä sanoisin, että villi. Ainakin niin halutessani.
AISTITKO, JOS SINUA TUIJOTETAAN? Kyllä.
KETÄ KÄTTELIT VIIMEKSI? Varmaankin työpaikkamme uutta pomoa?
MITÄ NÄET, KUN SULJET SILMÄT? Mustaa.
KUINKA MONET KENGÄT OMISTAT? Tsiis, 10-15 paria.
KUINKA SUUREN JOUKON EDESSÄ OLET ESIINTYNYT? Oli sitä joskus silloin Turussa voikkaesityksessä jotain pari-kolmesataa.
MIKÄ OLI PÄIVÄN PARAS JUTTU? Öö... Ei tässä nyt mitään sellasta ole sattunut, että se saisi aikaan riemunkiljahduksia.
LUOKITTELETKO IHMISIÄ? Ikävä kyllä.
KUINKA KORKEALTA KATSELET MAAILMAA? Toisesta kerroksesta :D. 169 cm on päälaelle, joten silmät on hieman alempana.
ONKO SINULLA LEMMIKKIELÄIMIÄ? Ei satunnaisia villakoiria lukuunottamatta.
KERRO JOKU VIEHÄTTÄVÄ PIIRRE IHMISESSÄ. Hyvä itsetunto yhdistettynä nöyryyteen.
OLETKO TULLUT ENEMMÄN ÄITIISI VAI ISÄÄSI? Ulkonäön puolesta äitiin, luonteen olen perinyt iskältä.
USKOTKO IHMEISIIN? En.
KUMPI ON KIIREISEMPÄÄ AIKAA, ARKI VAI VIIKONLOPPU? Tjaa-a. Riippuu hieman. Yleisemmin ehkä arki.
OLITKO ILOINEN HERÄTESSÄSI AAMULLA? Mä en ole koskaan iloinen herätessäni.
OLETKO TAVANNUT ISOVANHEMPIESI VANHEMPIA? En.

MIKÄ TAPPAA KIINNOSTUKSEN (IHMISISTÄ PUHUTTAESSA)? Kun joku on itseään täynnä eikä kunnioita muita.

OLETKO KATEELLINEN MUILLE IHMISILLE? Joillekin.
OLETKO OLLUT KIRPPARILLA MYYMÄSSÄ? En.

KOSKA ELETÄÄN ELÄMÄN PARASTA AIKAA? Ei ainakaan nyt. Varmaan sitten, kun ei tarvitse käydä töissä?

KUINKA MONTA SERKKUA SINULLA ON? 11? + kaksi leikkiserkkua :D.
KIRJOITATKO PÄIVÄKIRJAA? Eipä ole tullut vuosiin kirjoiteltua sen kummemmin. Tämä bloginräpellys on nyt ainoa jotain sitä etäisesti muistuttava.
KOSKA OLET VIIMEKSI ITKENYT? Eilen illalla. Tuli taas suru mieleen.
MIKÄ MUISTUTTAA VIIME KESÄSTÄ? Menin sumussa... Paska työ?

OLEMMEKO KAIKKI JOLLEKIN TAI JOTENKIN KORVAAMATTOMIA? Tavallaan joo, mutta tavallaan taas ei.

KUVAILE HIUSTESI LUONNOLLISTA VÄRIÄ. Maantienharmaanrusehtavamömmöväriyhh.

KENEN NIMIPÄIVÄ ON SYNTYMÄPÄIVÄNÄSI? Sylvin.

OLETKO KOSKAAN KÄYNYT VESSASSA ELOKUVATEATTERISSA LEFFAN AIKANA? En.

ONKO SISÄINEN KAUNEUS VAIN RUMIEN PUHETTA? Ei.

MENETKÖ KOSKAAN NUKKUMAAN MEIKIT NAAMASSA? Humalassa aina.

OSAATKO KEITTÄÄ RIISIÄ? Omien kriteerieni mukaan kyllä, mutta ammattikokkien mukaan varmaan en.

PIDÄTKÖ YKSINÄISYYDESTÄ? Joskus.

ONKO SINULLA UNELMIA? Omakotitalo, laihuus, raha.

LEMPIVUODENAIKASI? Pih. Talvi tai kesä.

Jos näitä näkyilee lisää, niin saa miutakin pommittaa. Joskus ihan hauskaa aivot narikkaan viihdettä... Palaan kukkaruukkuun.

Pakoilua

"Keitäppä kahvit, niin me tullaan kahville?"

"Nyt ei passaa. Joku toinen päivä?"

"Mikä päivä passaa?"

"Tota, mä ilmottelen tässä illan päälle, kuhan Raksu tulee kotia.

Kun en tiiä, onko sillä jo jotain suunniteltuna.

Palaan astialle :D."

Osasin taas vältellä. Kun en halunnut nähdä ketään. Koska ahdistaa. Raksu haluisi nähdä serkkupoikani perheen. Mie en tiedä. Itseni vuoksi. Koska ahdistun. Seurasta.

En ole ilmoittanut vieläkään mitään. Ja nyt on jo seuraava aamu. Ehkä kysyn, josko huomenna passaisi?

Palaan kukkaruukkuun.

Uusi tukka, uudet suunnitelmat

Siis TAAS uudet suunnitelmat. Nyt on ihan oikeasti pakko ottaa itseään niskasta kiinni. PAKKO. Muuten ei tule mistään mitään. Tunnen itseni jättiläiseksi ja itseinhoviha kasvaa päivä päivältä suuremmaksi. Olin kierteessä (ainahan mie jossain kierteessä...), mutta eilen illalla syttyi ajatus siitä, ettei tämä voi jatkua näin. Nyt tiedän onnistuvani sanoo aina kuitenkin epäonnistunut paska.

Ainoa keino hallita muutosta on hallita itseään.

Uusi tukka on kiva. Lyhyt. Muttei liian. Vielä musta väri päähän, niin toimii. Palaan kukkaruukkuun.

Bad hair day

Miulla on aina bääd heör dei. Siis AINA. Miulla on kaamea tukka, joka on ohut kuin vastasyntyneellä vauvalla (tosin niilläkin taitaa olla paksumpi kuin miulla). Nyt miun luottokampaaja on ollut mammalomalla ja hoitovapaalla, enkä ole muille uskaltautunut. Kampaajahan on pyhä asia. Nyt Raksun isän hautajaisten lähestyessä on kuitenkin päälle pakko tehdä jotain muutakin kuin lyödä purkillinen puoli purkillista väriä päähän. Tänään pääsen siis kampaajalle.

Ongelmana on vain se, ettei hän ole miulle kampaajana ennestään tuttu. Muutoin henkilön tiedän kyllä, hän on Raksun siskon kavereita ja leikkaa Raksun siskon aina. Että kyllä hän hyvä kampaaja on. Mutta kun se ei ole se oma, niin kuinka selittää, että miten ne karvat haluaa kynityksi? Miulla on ollut luottomalli (TODELLAKIN OLLUT!!! Nythän kaikista mahdollisista maailman malleista on jo kasvettu ulos.), joka on kulkenut kaavaa "edestä hieman pidemmät, sivulle vääntyileväkääntyilevä otsis, vino jakaus ja takaa sit lyhemmät". Ei saa kuitenkaan olla ihan nysä, koska miun tukka on niin hankala laittaa, että pakko olla se ponskarivara... Että ans kattoo, minkä näköisenä mie tänään konkoilen ulos kampaajalta. Tai siis varmaan tukka on hyvin kuten aina kampaajalta tullessa, mutta paremminkin kysymys kuuluu: miten mie selviydyn sen kanssa huomenna? Illalla siis ostamaan tukkajankkia... Muilla ongelmia hiustensa kanssa?

Muutoin tämä viikko menikin sitten penkin alle. Namnamnassuttelua koko vitun aika. Tuntuu, että leviän sekunti sekunnilta enkä mahdu kohta maailmaan. Ahdistaa. Silti en osaa lopettaa. Pakko olisi jotain saada aikaan... Mutta tätähän tämä miun elämä on. Täyttä paskaa. Olen vain kiukutellut koko viikon. Olen tosi raivostuttava sille päälle sattuessani. Ihme, että Raksu vielä jaksaa miuta kattella. Mutta joskos viikonloppu toisi hieman paremman mielen ja jaksaisin jotain muutakin kuin sohvalla makoilua ja norsunvittunaamailua...

Niin, ja hyvää viikonloppua myös ihanille lukijoille :D! Palaan kukkaruukkuun.

Uppoutumista kirjojen ihmeelliseen maailmaan osa 556026526516410

Olen taas tukahduttanut omia tuntojani kirjallisuuden parissa. Päätalot on nyt osaltani kahlattu läpi (ellen sitten joskus uppoudu Koillismaa-sarjaan...?) ja pääsin siirtymään omiin lukemattomiin kirjoihini. Outi Pakkasen Seuralainen tuli kahlattua parissa päivässä ja eilen sitten siirryin saman kirjailijan Kissa kuussa -opukseen. Seuralainen oli hyvä, Kissa kuussa vaikuttaa vielä paremmalta. Muilla kokemuksia Pakkasen kirjallisuudesta? Tekisi mieli vain jatkaa lukemista, vaikka pitäisi ponnistaa sohvalta ylös ja töihin. Hyvin saa oman elämänsä hävitettyä taustalle noita lukiessa :D.

Eilen tein vielä investointeja, kun tilasin netistä seuraavat Jo Nesbön kirjat (rahanmenoa ei voi estää):

Kukkulan kuningas
Lumiukko
Panssarisydän
Punarinta
Torakat
Suruton
Veritimantit

Lisäksi tuli tilattua Fjodor Dostojevskin Rikos ja Rangaistus. Tätä olen halunnut lukea jo viitisentoista vuotta, mutta vasta nyt saan aikaiseksi. Raksun isän kuoleman jälkeen näin unen, jossa metsästin kyseistä kirjaa Helsingin kirjastoista (turhaan), vaikka kyseinen kirja olisi ollut saatavilla kotikaupunkinikin kirjastosta. Tämän vielä totesinkin unessani. Eli pakkohan se nyt on lukea. Nesbö taas kiinnostaa kirjoitustyylinsä vuoksi. Myöhemmin varmaan pakko tilata noita Pakkasen kirjoja lisää :D.

Olen siis ollut nyt tämän alkaneen viikon (ja olen edelleen, vaikka kello on 7:06 tiistaiaamuna!!!) hyvissä fiiliksissä. Olen joten kuten osannut syödä, ilman ahmimista. Eilen tosin sain mahani sen verta täyteen, että ahdistushan siitä tuli. Mutta en sortunut jatkamaan ahmimalla tai muullakaan keinolla. Himoliikkumista olisi toki voinut harrastaa, muttei miulla ole siihen motivaatiota. Josko minä tästä normalisoituisin ja sitten voisin hieman laihduttaa? Sillä tavoin järkevästi?

Harmittaa vain se, että viikko on vasta alussa. Viikonloppuja odotan aina suurella innolla ja sitten ne vilistää miljoonaa ohi. Mitään ei muka ennätä tehdä. Tuleva viikonloppu meneekin sitten enemmän oleillessa lähellä kotia, kun Raksu päivystää. Lähtö voi tulla vaikka keskellä yötä. Viikonloppuna se ei sinänsä haittaa, mutta keskellä viikkoa ei paljon naurata, jos heräät keskellä yötä hälyyn ja yrität siinä sitten muka vielä jatkaa unia, että jaksaisi aamulla töihin... Päivystävien sähkömiesten puolisoiden EI PITÄISI JOUTUA KÄYMÄÄN TÖISSÄ! No, onneksi tätä ei ole kuitenkaan kovin usein tiedossa.

Mutta muutoin viikko on alkanut yllättävän positiivisissa tunnelmissa. Toivottavasti tätä kestää pidempäänkin. Palaan kukkaruukkuun.

Perjantaakia

Luojan kiitos, on perjantai. Viikonloppua ja ajatonta lojumista onkin jo odotettu. Tuntuu, ettei nykyisin saa mitään aikaiseksi viikolla. Tosin eilen olin ahkera, ja luutusin kun Raksu sai ensin imuroitua. Pyyhin jopa hieman pölyjä. Ja pesin koneellisen pyykkiä. Mutta miksi en saa itseäni sille kuntopyörälle? Valitsin sohvan, television ja leivät (yhh..., oksettaa vieläkin se mättäminen!!).

Ei miuta oikeasti ole luotu käymään töissä ja toimimaan vielä vapaa-ajalla täysipainoisesti. Toimisin parhaiten, kun saisin olla kotosalla ja tehdä asiat omassa rytmissä minkään niitä häiritsemättä. Muilla näitä samoja mietteitä, että elämä menee pilalle heti, kun oma rytmi rikotaan? Miut se saa vihaiseksi ja ahdistuneeksi. Varmaan tätä kontrollifriikkiyttä tai jotain muuta... Mutta kotiin ei vain voi jäädä. On se asuntolaina. Ja laskutkin pitäisi maksaa. Pitäisi saada se lottovoitto, jotta voisi toteuttaa unelmansa. Miksi en osaa elää kuin normaalit toisenlaiset ihmiset (siis mikä OIKEASTI on normaalia...)? Olla ajattelematta joka ikistä asiaa ahdistavana rutiinien rikkomisena? Olla toivomatta aina vain parempaa täydellistä elämää?

Saatiin muuten se uusi kamerakin toissapäivänä :D. Nyt olisi sitten Nikonin digijärkkäri, millä napsutella kuvia (kuva Rajala Proshopista). Piti ihan ohjekirjan kanssa ensin tutustua kaikkiin namiskoihin, mutta nyt kyllä ihan perustoiminnot osataan. Otettiin Raksun kanssa kuvia niistä kukista, joita on Raksun isän muistolle saatu ja tuli hieman totaalisen paljon laadukkaampia kuvia, kuin mein ikivanhalla kameralla. Tänään töiden jälkeen ajateltiin käydä tuon paikallisen järven rannalla kuvailemassa hienoja maisemia. Pitää ihan harjotella erilaisten kuvien ottamista. Jos tästä vielä vaikka ihan pron saisi itsestään =).

Mistään muusta sitten ei olekaan oikein osannut innostua tällä viikolla. Kamera taisi olla ainoa, joka sai miut hetkeksi unohtamaan kaiken paskan. Itseänihän mie en anna sillä kuvata, rikkihän se menee tällaisen sinivalaan vaikutuksesta. Eikä uutta passaa heti rikkoa. Muutoin fiilikset on koko ajan itsevihassa ja ahdistuksessa. Silti en saa aikaiseksi tehtyä itselleni mitään. Tuntuu, kuin olisin luovuttanut tai jotain. Eilen Prismassa katselin kauniita pikkulapsia. Mietin, miksei miusta voinut tulla sellaista. Iskä on ollut nuorena komeus ja äiti kaunis. Mihin ne geenit hukkautu miun kohdalla? Ja miksi mie melkein kolmekymppisenä mietin tällaisia asioita? Eikö mulla vittu ole mitään muuta elämässä?

Illalla lohduttava känni. Palaan kukkaruukkuun.