Aivotoiminta on nollassa, pian varmaan miinuksen puolella. Olen stressaantunut, en nuku, olen nuhainen ja väsynyt. Niin fyysisesti kuin henkisestikin. Raksun isän tilanne on vakava eikä koskaan tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Tekisi mieli huutaa, RAIVOTA, repiä silmät päästä niiltä vitun terveydenhoidon ammattilaisilta, jotka eivät ajoissa ruenneet tekemään mitään. Se on se legendaarinen "ota Buranaa, kyllä se siitä...". Mutta ei, hoitoa olisi tarvittu paljon aiemmin. Nyt mieli seikkailee Raksun isässä, siinä mitä voi pahimmassa tapauksessa tapahtua, miten rankkaa tämä on myös kaikille muille. Itse olen ihan rikki, yritän sinnitellä, koska Raksukin on ihan rikki. Nyt jos koskaan näin ultimateväsyneenä tekisi mieli viiltää. Syvältä. Niin että veri lentää ja kunnolla. Ei mitään pikkunaarmuja. Mutta en voi tehdä sitä Raksulle. En nyt. En myöskään voi sanoa, miten pahalta minusta jo muutoinkin tuntuu ja sitten vielä tämä maanpäällinen helvetti Raksun isän hengissäpysymiskamppailu...
Saikku tekisi gutaa, jos joskus vaikka saisi nukuttua. Mutta eihän sitä voi... Kuka miun hommat tekee töissä, jollei Miu itse. Näin sitä tehdään taas itsestä korvaamaton. Eiliset kaksi pitkää saunaolutta ei tuoneet helpotusta. Pikemminkin pahensivat asiaa: tuli esille se kamala fyysinen NÄLKÄ (omenat nyt ei pelkästään toimi terveen aikuisen ruokavaliona, pih) ja pakko oli syödä. Kunnolla. Ja mitähän siitä seurasi? Siinä vaiheessahan se terä siellä kaapissa alkoikin kummittelemaan. Viiltelyhimo on nyt ehkä suurimmillaan koskaan tämän tupla-ahdistuksen kanssa. Kun sitä pahaa oloaan ei osaa purkaa kuin omaan lihaansa.
Mutta ei kai tästä auta kuin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti