Hetkeksi ainakin saa huokaista. Raksun isä on ollut menossa parempaan päin eikä välitöntä hengenvaaraa enää ole. Mutta yhä pelottaa ja toivotaan, että kaikki menee hyvin. Hoitovirhesyytettä pukkaa. Vittu tämä elämä välillä on niin paskaa. Mutta toivotaan siis, että hän paranee ja kaikki menee hyvin.
Oma itse on ollut taustalla. Välillä heikommilla syömisillä (ja nukkumisilla, viikon huonosti nukutut yöt alkaa todellakin painamaan kun samalla yrittää käydä töissä!!!) ja välillä on tullut mätettyä. Ei oikein ole jaksanut edes välittää. Pelottaa, että tämä menee siihen, että itse pian masentuu ja on jossain suljetulla lepäilemässä. Tiedä sitten, olisiko se välttämättä huono vaihtoehto, mutta masentuneena ei ole kivaa. Kokemusta siis on.
Mitään ei ole oikein huvittanut tehdä. Raksun keikkahommat onneksi loppui ainakin hetkellisesti, joten sen puolesta helpottaa, kun ei tarvitse olla ihan yksin. Mutta kavereita me on kyllä lahjakkaasti vältelty. Kun kaikki ei tiedä tuosta Raksun isästä, niin eipä paljon huvita mennä esittämään tekopirteää kavereille. Paljon on asiaa puitu ja puhuttu. Toisaalta helpompi olla töissä, mutta kun on niin saamarin väsy koko ajan, että toisaalta haluaisi hakea saikkua ja jäädä vain nukkumaan. Pitäisi varmaan aloitella taas sitä urheilua (tässä on todella jäänyt IHAN KAIKKI), josko siitä saisi edes hetkeksi jotain muuta ajateltavaa.
Kirjamaailmaan on helppo hukkua. Iijoki-sarja Päätalolta vetää viimeistään. Eilen sain äidiltä kolme kirjaa, oli piipahtanut alessa. Tuli taas monen sorttista, iloisimpana yllätyksenä ehkä Lee Childia :D. Kasvaa vaan se vuori kirjahyllyssä! Vitti, kun entisetkään kirjat ei sinne mahdu... Hmph, pitää ostaa se omakotitalo ja sinne perustaa ihan kirjastohuone. Muutoin ei tule mitään. Kun ei noita oikein raskisi myydäkään, kun niitähän voi lukea aina uudestaan...Mutta yritän jaksaa, yrittäkää tekin. Nyt ei oikein ole sanottavaa, kun ei osaa. Ajatukset ihan muissa maailmoissa. Palaan kukkaruukkuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti