Uusi viikko...

... ja uudet kujeet. Miulla tosin ne kujeet taitaa olla joko ihan ne samat vanhat vain tai sitten niitä ei ole laisinkaan. Töihommiin piti taasen raahautua, vaikka jostain niin eriskummallisesta syystä oma sänky kuumalla untuvapeitolla olisi houkuttanut noin miljoona kertaa enemmän kuin kylmäänkosteaanpimeään lähteminen. Tahi se maksatushakemuksen vääntäminen. Pah.

Olen ajatellut ottaa itseäni niskasta kiinni. Toivottavasti tämä ei jää vain ajatuksen tasolle. Mie en jaksa enää tällaista. Ehkä tämä uusi viikko uudet kujeet meinaa sitä, että käännän kurssin elämässäni. Ja olen taas viiden minuutin päästä hyvästä päätöksestä valittamasta elämäni paskaisuutta täällä. En jaksa enää märehtiä omaa oksettavuuttani. En jaksa valittaa paskaa kohtaloa. En vain jaksa. Haluan hymyillä, ottaa osaa asioihin (mihin vitun asioihin?!?) ja olla iloinen. Tiedän, että nämä viikot nyt menee omalla painollaan, kun ei tuonne vesisateeseen oikein huvita painua pyöräilemään, mutta noin yleisesti. Että jaksaisi jotain muutakin kuin märehtimistä.

Haluan urheilla (juu juu, heti tänään taas kuntopyörälle tai zumbaamaan, ehkä kuntopyörälle, koska Teho-osasto polttelee dvd-soittimessa...) ja olla aktiivinen. Sohvalla makaamisen sijasta. Haluan, että miut joskus muistetaan jostakin muustakin kuin ahdisteluista ja joka asiasta kieltäytymisestä. Tahdon osallistua juttuihin Raksun kanssa. Tiedän, että tällä hetkellä ahdistelen kropastani volyymiin miljardi, mutta yritän nyt saada senkin kuosiin. Liikunliikunliikun ja katson, mitä mie oikein syön.

Haluan pois tästä suosta, joka vetää miuta vain syvemmälle sisälleen. Yritän ainakin kovasti, jos se nyt ei ihan tällä kellonlyömällä tapahdukaan. Ja kiitos Inkeri, saatan ottaa neuvosta vaarin =). Jotain kummaa sielunsisaruutta täälläkin suunnassa sinne päin. Hassua. Parempaa maanantaita kaikille. Palaan kukkaruukkuun.