Itkupotkuraivari

Mie olen niin väsynyt. Sekä henkisesti että fyysisesti. En millään jaksaisi enää tätä oravanpyörää, jota elämäksikin kutsutaan. En tällaisena. En työelämässä. Miun täytyisi päästä selvittämään tämä pää ihan kaikessa rauhassa. Sairaslomalla. Miun omassa tahdissa. Ilman pakottavia työasioita ja kellon kanssa elämistä.

Osittain väsymys johtuu ihan vain siitä, etten osaa nukkua yksin. Nyt kun Raksu on taas reissuhommissa ties miten monta kuukautta, en osaa nukkua viikolla. Herään joka ikiseen rapsahdukseen, tuulen huminaan ikkunoiden takana, peltikattoon hakkaavaan vesisateeseen, portin kolahdukseen (oliko se tuuli vai tuleeko meille joku?!?!?). Panikoin joka asiaa. Pimeys ei ainakaan helpota tilannetta...

Illalla yksinolo ahdisti. Suunnattomasti. Turvauduin teemukiin, sohvannurkkaan ja villavilttiin. Taustamökää telkkarin ruudusta ja ajatukset solmussa. Kun olisi halunnut vetää purkillisen lääkkeitä viinan kanssa naamariin. Harmi, ettei miulle ole mitään sellaisia lääkkeitä. Viinaa olisi kyllä ollut. Ja äidillä olisi Pameja... Mutta enhän mie sellaista voi tehdä. Sehän olisi väärin. Tässä vaiheessa kiltin tytön (milloin mie viimeksi olen ollut "kiltti tyttö"?) syndrooma iskee aina päälle. Kun pää ei anna periksi. Pitää vain jaksaa, vaikka tuntuisi kuinka pahalta. Vaikka haluaisi raastaa itsensä verille, höylätä itsensä olemattomiin, repiä itseltään pään irti. Itkeä ja huutaa.

Illasta ja yöstä selvittiin, mutta aamulla olo oli kuin tiejyrän alle jääneellä oravalla. Rutussa, lytyssä ja lyötynä. Fyysinen väsymys taitaa johtua liiasta liikunnasta mieluummin liian vähäisestä suhteessa nautittuihin energiamääriin. Mutta henkinen viittaa hiukkasen jo masennukseen. Kun sänkyyn jääminen alkaa aamu aamulta houkuttaa yhä enemmän. Laskee mielessään, että uskaltaisiko soittaa töihin ja ilmoittautua sairaaksi. Mutta kun ei ole edes flunssaa, että voisi feikata kuumetta... Ja ei, se olisi valehtelua. Ei sellaista voi. Ei mitenkään. Pakko jaksaa.

Nyt jaksan vain odottaa työpäivän päättymistä eihän tässä olekaan enää kuin seitsemän ja puoli tuntia... ja Raksun kotiin tulemista. Palaan kukkaruukkuun.