Pohjanoteeraus

Miulla oli suunnitelma. Hiton hyvä suunnitelma. Tehdä italialaista kasviskeittoa täksi viikoksi tarkoituksena ruokailla sillä myös eilen ennen Raksun lähtöä. Menin Raksun kanssa Prismaan investoimaan keitossa tarvittavia aineksia. Selleriä ei löytynyt. En ostanut mitään. Uusintayritys paremmalla onnella S-Marketiin. Koitin kyllä puhua Raksulle, että tuskin sielläkään kun ei Prismassakaan... Selleriä ei löytynyt. Ostin kaksi litraa Valion mehukeittoja (persikka-vadelma ja mansikka, sokeroimattomia tietysti) ja viisi Ehrmannin rasvatonta maitorahkaa. Näitä mie päivällistän tämän viikon.

Että en sortunut ahmimaan, vaan ajattelin vetää hiukkasen yksipuolisesti tämän viikon. Eikö miun pitänyt laihduttaa hoikistua ihan terveellisillä metodeilla? Paskat. Miten tästä tuli taas tällaista? Siis tämän viikon ruokalistani näyttää tältä asteen verran paremmalta kuin eilinen maitorahka, mehukeitto ja ruisleipä juustolla & kurkulla:

Aamupala

1/2 annosta kaurapuuroa

1 kuppi mustaa kahvia

Lounas

1 pala varrasleipää

Päivällinen

1 Ehrmann rasvaton maitorahka

2 dl mehukeittoa

Iltapala

2 palaa ruisleipää juustolla ja kurkulla / 4 palaa näkkileipää juustolla

2 dl mehukeittoa

Että tosi terveellinen tapa laihduttaa. Zumbat ja kuntopyöräilyt sitten mukana totta kai! Ans kattoo vaan, miten kunto kestää... Varsinkin kun viime yön aikaan kivasti tuo kurkkukin alkoi oireilla. Jospa tässä nyt ei kuitenkaan suurempaa tautia olisi tulossa, niin homma jatkuisi parhaalla pahimmalla mahdollisella tavalla. Raksua taas järkyttävä ikävä, vaikka erossa on oltu vasta 16 tuntia. Ei miusta ole yksin eläjäksi. Varsinkaan, kun en osaa edes syödä.

Maanantaita mennään taas ja työstä pitäisi jaksaa innostua. Tai olisi kait suotavaa ainakin... Kiinnostuksen kohteet edelleen siellä kotona telkkarin ääressä joko zumbaten tai kuntopyöräillen. Tästä ei hyvä heilu. Palaan kukkaruukkuun.

Kansallinen etätyöpäivä

Sehän se. Tänään. Muttei miulla :(. Tosin olisi sama ollut jäädä kotiin venyttelemään itseään, kun töissä ei yksi oleellinen ohjelma taas vaihteeksi halua toimia... Joten eipä tässä mitään suuria kykene edes tekemään, oli kustannuspaikalla tai ei. Paska. Ja juuri kun olisi toivonut työntäyteistä päivää, että tämä perjantai juoksisi nopsaan ohi ja pääsisi viikonlopun viettoon. Noh, täytyy kysellä pomolta, joskos sitä voisi luistella kello hyvissä ajoin kotia kohti, jos tuo ohjelma ei kerta ala päivän mittaan pelittämään...

Pääasia kuitenkin, että on perjantai. Eilen piti pitää taukoa urheilemisesta, kun meinaa tuo toinen polvi hiukkasen vihoitella. Mutta tänään uhkasin polkaista kuitenkin pikku lenkin kuntopyörällä. Raksun kanssa suunnittelin ensin meneväni kävelylenkille, mutta sillä on niin kamala romuska, ettei taida olla paljon tekijäksi. Toivottavasti ei tartuta sitä miuhun, jottei tämän miun hyvin alkanut treenaaminen lopahda heti alkuunsa. Ja koska siitä saattaa seurata jokin ahmimisturnaus, ettei sellaista ennen ole nähty näissä ympyröissä.

Ja Elli, mie ihan oikeasti harkitsen sitä hoitoa, mutta en vain ole siihen vielä valmis. Kai. Kun vieraille on niin hankala puhua päin naamaa. Ehkä jos tämän blogin läväyttäisi hoitajan eteen?!? Kaikille kuitenkin hyvää viikonloppua, mie lähden nyt työkavereiden pakeille venyttelemään itseäni, kun ei kerran muuta ole tehtävissä :D. Palaan kukkaruukkuun.

Itkupotkuraivari

Mie olen niin väsynyt. Sekä henkisesti että fyysisesti. En millään jaksaisi enää tätä oravanpyörää, jota elämäksikin kutsutaan. En tällaisena. En työelämässä. Miun täytyisi päästä selvittämään tämä pää ihan kaikessa rauhassa. Sairaslomalla. Miun omassa tahdissa. Ilman pakottavia työasioita ja kellon kanssa elämistä.

Osittain väsymys johtuu ihan vain siitä, etten osaa nukkua yksin. Nyt kun Raksu on taas reissuhommissa ties miten monta kuukautta, en osaa nukkua viikolla. Herään joka ikiseen rapsahdukseen, tuulen huminaan ikkunoiden takana, peltikattoon hakkaavaan vesisateeseen, portin kolahdukseen (oliko se tuuli vai tuleeko meille joku?!?!?). Panikoin joka asiaa. Pimeys ei ainakaan helpota tilannetta...

Illalla yksinolo ahdisti. Suunnattomasti. Turvauduin teemukiin, sohvannurkkaan ja villavilttiin. Taustamökää telkkarin ruudusta ja ajatukset solmussa. Kun olisi halunnut vetää purkillisen lääkkeitä viinan kanssa naamariin. Harmi, ettei miulle ole mitään sellaisia lääkkeitä. Viinaa olisi kyllä ollut. Ja äidillä olisi Pameja... Mutta enhän mie sellaista voi tehdä. Sehän olisi väärin. Tässä vaiheessa kiltin tytön (milloin mie viimeksi olen ollut "kiltti tyttö"?) syndrooma iskee aina päälle. Kun pää ei anna periksi. Pitää vain jaksaa, vaikka tuntuisi kuinka pahalta. Vaikka haluaisi raastaa itsensä verille, höylätä itsensä olemattomiin, repiä itseltään pään irti. Itkeä ja huutaa.

Illasta ja yöstä selvittiin, mutta aamulla olo oli kuin tiejyrän alle jääneellä oravalla. Rutussa, lytyssä ja lyötynä. Fyysinen väsymys taitaa johtua liiasta liikunnasta mieluummin liian vähäisestä suhteessa nautittuihin energiamääriin. Mutta henkinen viittaa hiukkasen jo masennukseen. Kun sänkyyn jääminen alkaa aamu aamulta houkuttaa yhä enemmän. Laskee mielessään, että uskaltaisiko soittaa töihin ja ilmoittautua sairaaksi. Mutta kun ei ole edes flunssaa, että voisi feikata kuumetta... Ja ei, se olisi valehtelua. Ei sellaista voi. Ei mitenkään. Pakko jaksaa.

Nyt jaksan vain odottaa työpäivän päättymistä eihän tässä olekaan enää kuin seitsemän ja puoli tuntia... ja Raksun kotiin tulemista. Palaan kukkaruukkuun.

Hengellä jano ja lihalla nälkä

Nälkäkurki kehuskeli perjantaina, kuinka hänen jääkaappinsa on niin täynnä ruokaa, ettei sinne enempää mahdu. Kertoili lisäksi, kuinka hän aikoo kokeilla viikonlopun aikana useita uusia reseptejä. Itse ajattelin, että jos hän vaikka joskus kokeilisi myös syödä niitä... Osti kaupasta leipää herkutellakseen, mutta sanoi sen samassa olevan ylimääräinen ostos. Maanantaina osti kaupasta karkkipussin ja silmistä näki, kuinka olisi halunnut syödä sen, mutta jättikin työkavereilleen tuhottavaksi.

Yksi työkaveri sanoi Nälkäkurjen olevan niin selvä syömishäiriöinen, ettei mitään järkeä. Hänhän puhuu koko ajan ruoasta, kuinka on syönyt sitäjatätäjatuota ja kehuu herkuttelevansa jatkuvasti. Vaikka kaikki aivan selvästi näkee, miten luuranko se muija on. Ja että jos herkutellaan, niin ei se mättö ainakaan luonnollista tietä pois tule... Mietin, miten mie toimin ryhmässä. Noin niinkuin syömishäiriömielessä. Kyllähän miekin puhun paljon ruoasta ja mietin, että mitä sitä kokkaisi. Ja mitä olen kokannut. Kehun sitten työkavereille, jos tuli hyvää. Miusta ei vain onneksi vielä näe päällepäin, että jokin olisi vialla.

Olen hieman alkanut pelätä tuota ruoasta puhumista, koska jotenkin tuntuu, että teen sitä liian kanssa. Kun se olen aina mie, joka aloittaa ne keskustelut ruoasta. Että jos tästä nyt aletaan pienentyä, niin huomaako joku? Saako joku yhteyden selville? Kun ei tarvitsisi. Jotta saisi pienentyä rauhassa. Olla rauhassa. Ettei tarvitsisi selitellä. Miten ja miksi ja kuinka paljon.

Oivasti todettu tuo otsikko. Niinhän se menee. Tuure on oikeiden asioiden äärellä. Loistava biisi noin muutoinkin. Palaan kukkaruukkuun.

Ajantäytteeksi tietoisku vol. 54980846

» FAMILY
- Polttaako joku perheestäsi? - Raksu.

- Onko perhe sinulle tärkeä? - Kaikkein tärkein.
- Onko sinulla sisaruksia? - Eipä ole ei.
- Onko vanhempasi vielä yhdessä? - Ovat. Naimisissa olleet yli 30 vuotta.


» HOME, SWEET HOME

- Oma huone? - Puolet kaikista niistä tiloista on miun, puolet Raksun. Nyt reissutyöleskenä hallitsen kaikkea sunnuntai-illasta torstai-iltaan aivan yksin.

- Mitäs kirjoituspöydältäsi löytyy? - Öö... Pöytäkone, tulostin, kyniä, papereita, Raksun laskuja, erinäisiä kuitteja...

- Oma koti kullan kallis? - Kyllä on.

- Podetko helposti koti-ikävää? - Riippuu, olenko reissuamassa yksin vai Raksun kanssa. Yksin juu, mutta Raksun kanssa en niinkään pahasti. Vaikka kotiin onkin aina kiva tulla :D.

» LOVE

- Haluaisitko nyt halata jotain tietty ihmistä? - Raksua.

- Mikä sinut saa yleensä itkemään? - Mie. Ikävä. Väsymys. Ahdistus. Tuska.

- Rakastaako sinua kukaan? - Rakastaa.

- Ikävöitkö ketään juuri nyt? - Kysy vaan kuinka vitun paljon!

» HAVE YOU

- Kaivannut jotakuta niin paljon, että sattuu? - Koko ajan.

- Laulanut suihkussa? - Joskus porukoiden kanssa vielä asuessani. Ehkä jotain lukioikäisenä tullut tätä harrastettua?

- Oletko ollut todella iloinen? - Olenhan mie, vaikka joskus saattaa vaikuttaa, etten tee muuta kuin märehdin.

- Entä nolostunut? - Päivittäin taitaa mennä tämän puolelle...

» FUTURE

- Mitä aiot tehdä tasan viikon kuluttua? - Olen varmaan töissä samoin kuin nyt.

- Entä huomenna? - Töihommia ja toivottavasti kuntoilua. Siivoilua?

- Mitä odotat tulevaisuudeltasi? - No sitä jättipottia lotossa, että pääsee tästä oravanpyörästä lepuuttamaan mieltään! Ja laihaa miuta! ;D Onnellista elämää Raksun kanssa totta kai.

- Kenet ihmisen luulet nyt seuraavaksi näkeväsi? - Jonkun työkaverin, kun töissä olen. Kuka lie nyt tulisi ensimmäisenä hoodeilla vastaan.

» NOW
- Päällysvaatteesi? - Farkut ja fleecetakki.
- Kuka ihminen on sinua lähimpänä tällä hetkellä? - Öö... Ei käryä, kun pallottelen täällä työhuoneessani. Enkä tiedä, onko muita vielä saapunut...
- Oletko onnellinen? - Osittain olen, osittain en.
- Mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä? - Tulostin.

» LAST WEEK
- Soittanut jollekkin? - No ainakin Raksulle. 
- Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - Raksulta.
- Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - En. Olen ikävä ihminen enkä jaksa viestitellä, kun asian voi sanoa sekunneissa puhelimitse.

» YOU YOU YOU FT. SOME NICE HUMANS
- Pitääkö uudenvuoden lupauksesi? - Mie en tee lupauksia, koska en milloinkaan pidä niitä.

- Nukuitko viime viikonloppuna omassa sängyssä, jos et missä sitten? - Omassaomassa.

- Jutteletko kenellekään nyt? - Edelleenkin ihan yksin täällä työhuoneessa, joten en. Tietty pientä päänsisäistä aina itseni kanssa, mutta...

- Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt? - Kaksi.

» HAVE YOU EVER?

- Pitänyt jonkun salaisuuden? - Useampiakin tainnut tulla pidettyä.

- Itkenyt elokuvan aikana? - Juu-u.

- Ollut esiintymislavalla? - Joskus olen muutaman kerran. 

- Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? - Olen. Aina kerran kuussa :D. Tai silloin kun menkkoja jaksaa harrastella.

» SOMETHING

- Oletko mustasukkainen? - Sillai normaalissa mittakaavassa kyllä. Mutta en sairaalloisen. 

- Mitä teet viikonloppuisin? - En paljon mitään. Kuten en koskaan. Rentoudun, olen Raksun kanssa, kyläilen, luen, katon leffoja...

- Oletko hyvä koulussa? - No viimeksi ollut koulussa n. 6 vuotta sitten, mutta aikoinani olin hyvä.

- Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä? - En kai. Siis sillai palavasti rakastunut. Ihastunut kylläkin...

Luuseri haluaa hirteen

Ja kellekään ei liene epäselvää, että tuo luuseri olen mie. Paska mikä paska. Ja ihan valmis lahdattavaksi. Hyvät joulukinkut saisi joku... Meni siis eilinen taas omasta edestään ja suuhun katosi aivan liikaa ruokaa. Ahdistusturvotus ja vielä menkatkin tulossa. Ei mene hyvin ei. Tuntuu, että tursuan ulos kaikesta, mitä päälleni vedän.

Ajattelin sitten rueta pitämään tästä päivästä alkaen ruokapäiväkirjaa kaloreineen. Tai ainakin noin-kalorein, koska sitä vaakaa miulla ei ole. Eli osan joutuu arvioimaan ihan silmämääräisesti yläkanttiin tottakai. Ja samalla ajattelin lisäillä siihen liikuntaosiot. Pakko miun on saada itseäni niskasta kiinni ihan noiden viikonloppujenkin osalta, ei tästä muutoin tule mitään. Kituutan viikot ja viikonloppuisin vedän tyhjäksi kaupan. Hienoa elämää miulla... Mutta tietonahan tuo on ollut jo aikaisemmin. Läski olen enkä tällä menolla muuksi muutu. Joten ruotuun nyt sitten vaan.

Uusi työviikko olisi taas edessä ja miun mielessä pyörii vain ajatus illan zumbaorgioista. Ja salaattiannoksesta päivälliseksi. Ehkä tuon ruokapäiväkirjan pitäisi hieman myös motivoida syömään enemmän? Vaikka ei tässä tilanteessa kyllä mitään enempää tarvita... Paitsi enemmän sitä liikuntaa... Ja pakenemisesta kirjamaailmaan. Olen jo Idiootin loppupuolella, mutta tuntuu, että haluaisin siitä eroon pian. Kirja on kyllä hyvä, mutta Stephanie Plumit polttelee kassissa jo aivan liikaa. Tahtoisi jo upota niiden maailmaan.

Nyt suunnittelemaan ruokavaliota viikoksi työntekoa. Hyvää alkanutta viikkoa kaikille, jospa se olisi teille parempi kuin miulle. Kun ei tämä itseviha pidemmän päälle tee hyvää mielelle. Paitsi siinä tapauksessa, että viha kasvaa niin suureksi, että on pakko alkaa tehdä jotakin. Yritän kitua päivän töissä ja lusmuilla sitten loppupäivän kotona zumban ja kirjojen parissa. Ehkä myös hieman teetä ja sympatiaa? Palaan kukkaruukkuun.

Jaakobin paini

Kuvaa tällä hetkellä aika hyvin elämääni. Käyn sitä vähän joka saralla. Tuntuu, että jakaudun kahtia joka asian kohdalla.

Ensinnäkin toivon, ettei miun tarvitsisi käydä töissä, vaan voisin olla vain kotona ja toteuttaa itseäni muulla tavoin. Välillä kuitenkin pidän työstäni paljon, jolloin taas ajattelen, että voisin aivan hyvin käydä töissä, vaikka saisinkin suuren lottovoiton. No paskat voisin. Ja tuohon lottovoittoon liittyy sitten heti se toinenkin asia. Eli se omakotitalo. Kuitenkin toisaalta haluaisin vaivattomat kerrostaloasunnon, toisaalta haluaisin jäädä nykyiseen kotiin, mutta kuitenkin jossain vilkuttelee kuva siitä kauniista ja uudesta omakotitalosta suurella kuka vittu sen pihan hoitaa?!? tontilla. En tiedä, mitä haluan.

Ja sitten ehkä se suurin. Haluan laihtua pieneksi ja kauniiksi, en nyt kuitenkaan aivan luurangoksi. Kun pääsisi sellaisiin mittoihin, missä olin ennen tätä kaikkea yli kymmenen vuotta kestänyttä syömisvammailua. Toisaalta ajattelen, että jos mie vain eläisin tai ainakin yrittäisin elää tätä elämää ihan normaalisti ja söisin normaalisti silloin kun siltä tuntuu enkä kelloa vahdaten. Olisinko mie sitten noin miljoona kertaa onnellisempi kuin nyt kituuttaessani? Ja varmaan pääsisin lopulta siihen biologiseen painooni ellei se sitten ole tämä valasmalli.Toisaalta ja toisaalta.

Ja yksi kummittelee vielä mielessäni. Lapset. Tässä ei enää montaa vuotta ole aikaa miulla ja Raksu sitä toivoo. Mutta ajatus kammottaa miuta. Toisaalta haluaisin jonkun, joka sitten meistäkin vanhoilla päivillämme huolehtisi, mutta toisaalta koko ajatus vauvasta ja lapsesta oksettaa. En ole valmis. Olenko koskaan? Ja kuka sen osaa kasvattaa? Kuka maksaa viulut? Kuka hoitaa? Paska, miusta ei ainakaan tämän pään kanssa ole sellaiseen. Häviää viimeinenkin mielenterveys. Öö, mikä mielenterveys?

En tiedä. Kaatuuko koko tämä paska pääni sisällä lopulta siihen, että ammun itseltäni aivot pihalle? Sitten kun ei enää jaksa näitä päässä huutavia ääniä ja mielipiteiden sekamelskaa. Onneksi saan Raksun tänään kotiin, jotain positiivistakin tässä päivässä :D. Palaan kukkaruukkuun.

Peniskateudesta kärsivä raivotar heiluttaa rättiä

Tai ei. Ei peniskateudesta. Eräänlaisesta toisesta kateudesta. Tai ehkä ei niinkään suoranaisesta kateudesta. Tai joo, mutta ei sellaiseen samaan, mitä toisella on. Jos hän vaikka yrittäisi päättää, mitä koittaa epätoivoisesti sanoa?!? Eli kateutta. Vartalokateutta. Eikös se ole melkein sama asia kuin peniskateus? Uusi työkaveri. 50+ nainen. Pituutta melkein 170 senttiä. Painoa ehkä 35 kiloa. Rumahan se on. Mutta miksi mie en voi olla samanlainen? Tai ei. Ei samanlainen, se on aivan liian ruma. Mutta jotain sinne päin? 

Ja se saa miut myös raivostumaan. Toinen työkaveri aloitti taas tupakanpolton, jotta maha pienenisi. Mies tämä henkilö. Uusi työkaveri Nälkäkurki nimeltään heti alkoi vetää vatsaa (öö, mitä vitun vatsaa?!?!) sisään ja sanoi, että vihjailuako tuo on? Siis what! Muijalla on aivan selvästi jokin syömisongelma. Jotain se aina näykkii, mutta pakenee aina syönnin päälle vessaan. Mitähän lie siellä tapahtuu suljettujen ovien takana. Kun se ihan oikeasti on kävelevä luuranko. Ja sitten vielä kehtaa valittaa, että jos lihoo... Tai että hänen vatsansa on iso. Juu-u. Tulee lievä halu murhata toinen, kun omassa mahassa nälkä huutaa, mutta silti tuntuu, ettei kilot tipu. Vaikka tarve oikeasti olisikin. Ja halu vielä sitä suurempi. Saatana.

Mutta oli ihan hyvä kehittää lievää raivoa eilen. Kotiin päästyä pistin sitten hihat heilumaan. Sain tehtyä suursiivouksen. Tai no, ainakin jotain siihen suuntaan. Maanantaina kauhistutin itseäni imuroimalla (miten ketussa sitä koivun roskaa voi kantautua sisälle kilotolkulla!) ja siitä seurauksena metsästämällä kerrostalon peukalonpään kokoista mustaa iljettävän näköistä kasikkoa pitkin olohuonetta. Kuolihan se lopulta. Ja samassa silmiin pisti seitti. Mitenmiksimilloin?!? Raivostuin. Uhitin Raksulle, että viikonloppuna sitten urakkahommina pientä pintasiivousta.

Mutta koska Nälkäkurki sai miut raivostumaan, eilen nähtiin pieni ihme. Mie pesin vessan, imuroin ihan tarkkaan pölyt joka vitun kolosta, mihin ei välttämättä joka kerta imuri pääse tutkailemaan, imuroin/pyyhin pölyt hyllyiltä ymymym paitsi yhdestä hyllyköstä, joka unohtui ja luutusin. Ja ihan yksin jopa :D. Avot, nyt ei pitäisi olla mörköjä enää missään :D. Tai tietysti niitä on, mutta tulipahan ainakin siivottua kunnolla. Hän on ylpeä itsestään. Kiitos ja kumarrus.

Nyt täytyy lähteä töihommiin, ettei pomo syö päätä. Tai se mitään syö, kun ei ole maisemissa, mutta silti. Tänään postista Evanovichin kirjat, jipii! Sitä ennen kahlattava Idiootti a'la Dostojevski läpi. Mielenkiintoinen tuttavuus muuten hänkin. Palaan kukkaruukkuun.

Kiirus

Blogi on jäänyt vähälle huomiolle. Samoin kuin kaikkien muidenkin blogit. Taas yksi osoitus siitä, että työnteko häiritsee muuta elämää. Hmph. En siis ole ennättänyt edes kääntymään täällä saati runoilemaan jotain älykästä vähemmän älykästä teidän luettavaksi. Ja taas on miljoona blogipäivitystä lukematta myös muiden blogeista. Työt siis ihan oikeasti painaa päälle. Eikä aina jaksaisi kiinnostaa, mutta pakko kai tässä on edes yrittää...

Viikonloput tuo haastetta miun elämään. Viikot menee nätisti vähillä ruoilla, mutta Raksun kanssa sitten aina jotain herkkua vedetään. Ja sitten tuo sunnuntai on paha. Kun Raksu poistuu seurasta jo iltapäivällä, niin mie voin taas taiteilla elämäni kanssa miten haluan. Eli siis työntää sitä ruokaa suuhuni. En välttämättä edes ahmi, mutta syön vain paljonkamalastiliikaa. Tämän viikon ajattelin vetää kaaliporkkanalaatikolla. Siis laatikosta ei löydy muuta kuin keräkaalia noin kilo (240 kcal), porkkanoita noin puoli kiloa (140 kcal) ja nesteessä 1 kasvisliemikuutio (35 kcal). Eli vuoallinen sisältää vähän reilut 400 kcal ja mie ajattelin pärjätä sillä maanantaista torstaihin. Lisäksi toki ne tutut ja turvalliset aamupalat, lounaat ja iltapalat. Mutta nyt se on viimeistäänkin HYVÄSTI LÄSKEILLE!!

Saa nähdä miten paljon jaksaa sitten urheilla, mutta yritetään sitäkin. Pakko saada nyt massiivinen energiavaje päälle. Jotain on tapahtunut, vaikka viikonloppuna tulikin vedettyä mässyä ihan urakalla. Housut tuntuu eriltä päällä. Ja aion jatkaa samaa rataa hamaan loppuun saakka. Olen nyt niin kyrpiintynyt itseeni, etten jaksa enää katsella omaa kuvaani. Oksetan varmaan koko kaupunkia omassa ulkomuodossani. Vielä kun pystyisi pitäytymään kuivilla no ei kuitenkaan kuivilla siitä ainoasta riippuvuudestani eli kahvista nuo viikonloputkin. Sitten mie olisin ylpeä itsestäni.

Tuntuu, että olisi paljon sanottavaa. Liikaa. Ja sitten mitään ei kuitenkaan osaa sanoa. Päällimmäisenä mielessä kuitenkin vain tuo armoton laihdutus. Se sotkee miun ajatukset. Kun ei meinaa enää muistaakaan mitään... Tosin en mie paljon mitään näin arkisin teekään, yksin kun olen. Arki junnaa paikoillaan ja odotan kieli pitkällä vain viikonloppua ja Raksua kotiin. Työ ei jaksa motivoida miuta ja tuntuu, että olen turha vähän joka saralla. Pitäisi päästä pois tästä oravanpyörästä, muuttaa elämän suuntaa. Kehittää jotain uutta. Jotain, mistä jaksaa innostua...

En osaa sanoa mitään hienompaa. Ajatukset on vain yhtä mössöä. Haaveilen pääseväni kotiin kuntopyöräilemään. Ja lukemaan. Kyllä miun elämä on jännää... Sama kun ampuisi itseltänsä aivot narikkaan lopullisesti. Turhauttaa tämä tällainen. Ehkä saan tästä laihdutusvimmasta itselleni sellaisen projektin, joka vie mennessään. Palaan kukkaruukkuun.

Lisäskraaps noin kaksi minuuttia myöhemmin. Tupakkalakko voi hyvin. Aion jatkaa tätäkin projektia :D.

On/off -suhde

Tupakkaan siis. Kehuinhan mie lopettaneeni tuossa toissa sunnuntaina. Ja se päätös kyllä pitää, vaikka viime perjantaina repsahdus kävikin. Otettiin Raksun kanssa hieman tuskaa ja vitutusta loiventavaa ja poltin illan ja yön aikana kolme syöpäkäärylettä. Eli siis repsahdin. Maistui pahalta hyiyäk. Ja sitten en taas ole koskenutkaan röökeihin, ihan oksettaa koko ajatuskin.

Miulla on on off -suhde myös ruokaan. Kun syödään kunnolla niin sitten kanssa syödään kunnolla. Tai sitten kituutetaan ja kituutetaan kunnolla. Kun ei osaa sitä kultaista keskitietä. Se on kaikki tai ei mitään. Miun kohdalla se näkyy olevan muuten aika monessakin asiassa... Mietin vain sitä, miksen osaa suhtautua ruoan kanssa repsahtamiseen samoin kuin tuon röökiasian kanssa. Koska se kolme leipääkarkkiajuustosiivua on tasan tarkkaan miljoona kertaa terveellisempää repsahtamista siis mitä vitun repsahtamista tuokin oikeasti edes on!!! kuin se kolme tupakkaa. Ja silti yksikin karkki saa kaiken syöksymään raiteiltaan. Ajatus on sitten vetää kunnon överit kun kuitenkin ollaan repsahdettu. Vittu enhän mie vedä kartonkia tupakkaakaan, jos sorrun joskus yhteen!! Pitäisi löytää jokin kohtuus tässä asiassa.

Huomaa taas, että eilinen on menty pienillä kaloreilla, kun jalat meinaa olla spagettia. Söinhän mie aamulla sen tutun ja turvallisen kaurapuuroannokseni tai siis puolet siitä virallisesta annoskoosta, päivällä töissä tutun ja turvallisen päärynä Piltin ja yhden siivun varrasleipää, kotona porkkanaraastetta ja arviolta 200 g raejuustoa eli siis ehkä noin 150 g?!? Isoon rasiaan jäi yli puolet... ja iltapalaksi kaksi ruisleipäviipaletta juustolla ja mustikoita. Että näin syö työssäkäyvä 29-vuotias aikuinen syömishäiriöinen paska. Ja vielä zumbaa 40 minsaa siihen päälle :D. Ihme, että jalat lyö loukkua? Että repsua odotellessa taas...

Ajattelin tänään zumbailla vähän lisää. Ja tarjolla olisi sama kattaus kuin eilen. Toivottavasti jatkan samaan malliin ja saan painon alasalasalas. Että olisin pieni. Pienempi. Kaikkein pienin. Uppoudun Pendergast-sarjan Tulikiveen ja unohdan kaiken muun. Ainakin ruoan. En repsahda, en. Palaan kukkaruukkuun.