Kaikki kuvat blogissani ovat google-kuvahaun kautta erinäisillä sanoilla haettuja. En omista copyrightia ilman erillistä merkintää.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Appiukosta...

Kauris esitti pyynnön, jos voisin valaista tilannetta Raksun isästä elikkäs appiukostani. Pelkona tässä on se, että jos joku tunnistaa miut tämän tilanteen perusteella? Jos joku tuttu lukee tätä? Noh, annan nyt jotain tulla.

Raksun isä meni kolmisen kuukautta sitten "rutiinileikkaukseen", jossa hänen synnynnäinen sydämen läppävikansa korjattaisiin. Kaikki näytti menevän hyvin, hän kotiutui toisen kaupungin yliopistollisesta sairaalasta kotikuntamme sairaalaan hyväkuntoisena ja pääsi kotiin. Reilu pari kuukautta sitten hänen puolisonsa huomasi, ettei kaikki ole niin kuin pitäisi. Raksun isä ei alkanut kuntoutua, halusi vain nukkua. Lopulta hänelle nousi kuumetta noin kolmen-neljän viikon kuluttua leikkauksesta (kontrolli olisi ollut viiden viikon kuluttua leikkauksesta). Paikallinen sairaala ei ottanut häntä hoitoon, vetosi vain kontrollipäivämäärään ja käski potilaan mennä kotiin. Myöskään hätäkeskus ei lähettänyt ambulanssia, vastauksena oli se perinteinen: Burana ja Panacod.

Viidennellä kerralla ambulanssi tuli hakemaan hänet sairaalaan. Oli ihme, ettei hän kuollut kotiin. Paikallisessa sairaalassa hän oli yön yli ja seuraavana päivänä hänet lähetettiin takaisin yliopistolliseen. Siitä seuraavana päivänä hänet leikattiin toistamiseen. Syy: läppä ei toiminut, koska hän oli saanut sairaalabakteerin ja sen seurauksena keuhkokuumeen. Ja silti häntä ei aluksi meinattu huolia täällä kotikunnassa hoitoon, vaikka oli juuri pikaisen hoidon tarpeessa.

Puolitoista kuukautta Raksun isä oli välillä huonommassa kunnossa (mm. toinen keuhkokuume), välillä näkyi valoa ja hän pääsi yliopistollisesta takaisin kotikunnan sairaalaan. Häntä alettiin jopa kuntouttaa tulehdusarvojen palattua normaaliksi. Lopulta tulehdusarvot alkoivat taas nousemaan. Suomesta ei löytynyt enää lääkkeitä. Hänet lähetettiin takaisin yliopistolliseen sairaalaan odottamaan viisaampien päätöstä, onko hänelle enää tehtävissä mitään. Mietittiin kolmatta leikkausta. Lääkärit tulivat kuitenkin siihen tulokseen, ettei hän kestäisi sitä. Raksun isä laihtui puolentoista kuukauden aikana 20 kiloa, sydän oli niin pahasti vaurioitunut (bakteeri syönyt läpän ympäristön, joten se vain falskasi), että se veti itseään kuolioon sekä maksa ja munuaiset niin romuna kaikista lääkkeistä, ettei mitään olisi ollut tehtävissä.

Hän tuli takaisin kotikunnan sairaalaan, jossa vietti viimeiset kaksi vuorokauttansa nukkuen suurimman osan ajasta. Hän ja me omaiset vain odotimme kuolemaa. Toistaalta on helpottavaa, että hän pääsi pois eikä kärsinyt tuskia. Ei sellainen olisi ollut ihmisarvoista elämää. Toisaalta ajatellen, hänet olisi pitänyt ottaa ajoissa hoitoon, jolloin hän olisi voinut siitä sairaalabakteerista selvitä (selvisi miun setäkin, kun ottivat ajoissa hoitoon!!). Viha maamme sairaanhoitoa kohtaan on tällä hetkellä massiivinen. Hoitovirhesyyte tästä täytyy nostaa. Vai menikö teidän mielestänne kaikki oikein? Vasta sydänleikatulle potilaalle tulee kuumetta, eikä häntä hoideta? Tavallinenkin ihminen tajuaa, ettei silloin kaikki voi olla ihan kunnossa.

Tällainen tarina. Ei ihme, että ahdistaapahdistaa. Rest in peace, rakas appiukko. Palaan kukkaruukkuun.

1 kommentti:

Kauris kirjoitti...

Kiitos tästä. Ei mennyt niinkuin olisi pitänyt mennä. Sairaalabakteerit ovat julmia. Minua inhottaa kun terveydenhuoltoa luvataan jokaiselle, mutta nykyään lääkärit ja monet hoitajista tuijottavat resursseihin. Itse opiskelen hoitoalalle ja toivon pystyväni edes pienissä määrin ehkäisemään tuollaista piittaamattomuutta, jota appiukkosi ja te läheiset jouduitte kärsimään. Julkinen terveydenhuolto ei suomessa enään pelaa niinkuin ennen, ja harvalla on rahaa käydä yksityisellä.