Ollut pienimuotoista blogihiljaisuutta. Kahdesti saikulla flunssan takia ja kerran stressin vuoksi. Raksun isä on menehtynyt. Sielua ja sydäntä repii suunnaton suru ja valtava viha. Itkettää ja vituttaa yhtä aikaa. Olisin valmis tappamaan eräänkin lääkärin. Noh, hoitakoon potilasasiamies ne hommat. Toivottavasti päitä tippuu. Oikein se ei mennyt joka tapauksessa.Tänään tulin töihin, pitää yrittää. Koittaa päästä arkeen kiinni, niin vaikealta kuin se tuntuukin. Mikään ei taas oikein huvita. Tuntuu, että olisi sama heittäytyä virran vietäväksi ja vain jäädä kotiin makaamaan peiton alle. Jokin potkii kuitenkin eteenpäin. Yritän esittää vahvaa Raksun edessä, mutta ainahan se ei onnistu. Itkun annan tulla, mutta pidän omat päänsisäiset ongelmani omana tietonani. En halua rasittaa Raksua enää millään lisää. Tässä kuolemassa oli jo ihan tarpeeksi. Vaikka toisaalta onkin helpottavaa, ettei appi joudu enää kärsimään... Mutta kuolema ei ole koskaan kiva asia.
En uskaltanut kertoa Raksulle, että molemmilla anorektisilla kausillani alkusysäyksen antoi isovanhempieni kuolema. Palaan kukkaruukkuun.
1 kommentti:
otan osaa. En osaa muuta sanoa :(
Lähetä kommentti