Ahdistus vol. 1 234 567

Ei helpota ei. Siinä nyt ei sinällään taida mitään uutta olla, mutta vituttaahan se silti. Ahdistus lähti taas eilisistä lämpimistä voi(NIMENOMAAN VOI)leivistä. Vittu mikä luuseri. Terä alkoi houkuttamaan. Miun päässä ei nykyisin enää paljon muuta pyörikään. Laihtuminen. Syöminen. Viiltely. Laihtuminen. Syöminen. Viiltely. Epäonnistuja.

Järjellä ajateltuna tiedän luulen, etten lihonut eilisistä leivistä. Varsinkaan sen viimeviikkoisen neljäpäiväisen sairasmässyilyn jälkeen. Mutta ahdistaa silti. Jokainen nautittu suupala vie mua kauemmas tavoitteestani. Tavoitteesta olla pieni. En osaa taas tunnistaa itseäni järkeväksi aikuiseksi ihmiseksi näiden sairaiden ajatusteni vuoksi. Jokainen päivä mä lupaan aloittaa alusta ja sitten syön yhden leivän liikaa. Ja sitten. Noh, kaikkihan tietää, mitä sitten tapahtuu. Namnamnassuttelu. En osaa. Minua ei ole luotu syömään. Mihin katosi se valtava tahdonvoima, joka sai minut kitumaan nälässä? Mahdollisimman vähän ja mahdollisimman vähäkalorista.

Keho ja suu syö ruokaa normaalisti paljon, mutta mieli ei pysy mukana. Mieltä ahdistaa suunnattomasti. Tuntuu, että kun ei pääsee edes kuntoilemaan (perkele tämä flunssa mihinkään sillä saikulla hävinnyt, nokka vuotaa, aivastelen, yskin keuhkoni pihalle, en saa henkeä ja heikottaa), on melkein sama vetää kaikki överiksi. Pitäisi osata olla syömättä syödä kevyesti ja pysyä erossa herkuista, mutta nyt tuntuu, ettei mikään onnistu. Ettei mikään kiinnosta. Halu jättäytyä pois töistä ja unohtua piiloon maailmalta peiton alle on nyt vahvempi kuin koskaan. Masennus kurkkii nurkan takaa... Raksu taitaa olla ainoa, joka pitää minut pystyssä.

Ja sekin taitaa johtua siitä, etten uskalla kertoa, millasessa tilassa pääni on. En voi, vasta sitten kun hänen isänsä on paremmassa kunnossa (kuntoutuu luojan kiitos hänkin!). En voi kaataa omaa paskaa oloani Raksun niskaan, kun hänellä on kestettävää muutoinkin. Yritän olla hänelle tuki ja turva, vaikkei henkinen tilani sitä ehkä sallisikaan. Itsellä ei väliä, kunhan muut pärjää. Hassua, Raksu sanoi tätä samaa minulle, että hän pelkää kertoa miulle huonoja uutisia isänsä tilasta... Pelkää, etten jaksa. Totesin vain, etten mie rikki mene...

Kun olen jo. Palaan kukkaruukkuun.