Yksinäisyys

Katsoin eilen (kuten olen tehnyt monena iltana Raksun ollessa siellä reissuhommissa) Beverly Hills 90210:aa. Siis sitä vanhaa, ei tätä uutta 90210:aa. Tiedän, että se on "vain elokuvaa", mutta silti kadehdin niitä ihmisiä. Ystäviä ympärillä. Minulla ei tällä hetkellä ole tietoakaan ystävistä. Tunnen kyllä paljon ihmisiä, mutta en mä niihin ole yhteyttä pitänyt. Ei nekään tosin miuhun. En muista, milloin käytiin viimeksi kaveripariskunnan luona, vaikka ne asuu vain kilsan päässä meiltä... Jotenkin ei aina jaksa kiinnostaa.

Kiinnosta vetää sitä hymynaamaria esiin ja roolia päälle, kun sisimmässä haluaisin vain pohtia omaa kalorinsaantiani ja olenko mahdollisesti kuluttanut kaiken syömäni vai kertyykö aamuinen puuro (puolikas annos sitäkin vain) tai eilinen ruoaksi syömäni salaatti ja kaksi ruisleipäpalaa reisiini ja mahaani. Tunnen olevani yksin jopa seurassa. Paitsi kun Raksu on lähellä, silloin tunnen olevani turvassa.

Tämän hetkiset kanssakäymiseni (silloin kun Raksu on kotona eikä reissuhommissa) on miun porukoiden, Raksun vanhempien ja heidän uusien puolisoiden ja Raksun pikkusiskon sekä hänen avokkinsa kanssa. No tietysti Raksu, mutta ei sitä lasketa, kun ollaan kihloissa ja asutaan saman katon alla. Näin kun olen taas viikot yksin (ja uuden vuoden jälkeen paska jatkuu taas, Raksu palaa Kevitsaan!!! Voisi nekin erään firman eräät henkilöt vetää sen eräänkin tavaran päähänsä ja paeta vuorille, prkl!!!), mun kanssakäymiseni on Raksun kanssa iltaisin puhelimessa. Päivällä näen työkavereita. Sitten olenkin yksin. Toissapäivänä tosin kävin siellä kummienon luona ja sit porukoiden kanssa kaupassa, mutta se oli satunnaista. Mä en vaan jaksa.

Haluan vain paeta kirjoihin, elokuviin ja Raksun kainaloon. Siellä on kaikki hyvin. Kirjoja lukiessa voi kuvitella olevansa joku henkilöistä ja unohtaa täysin oman itsensä. Eilen sain Wastedin luettua ja tänään alottelenkin sitten niitä viimoisia Päätaloja. Sitten pääsee tarttumaan kaikkiin niihin hyllyssäni oleviin lukemattomiin kirjoihin. Se Sinuhe pitäisi kyllä hommata jostain. Olisikohan sitä halpispokkariversiona saatavilla? En raskisi ostaa kovakantista, kun ne maksaa aina yli 20 euroa...

Ruokailut eikun vähenee. Eilen meni aamupalaksi omena, ruoaksi neljän maissa jääsalaattia, kurkkua ja tomaattia fetajuustolla ja kaksi palaa ruisleipää juustolla. Iltapalaksi mehukeittoa ja kaksi palaa ruisleipää juustolla ja kurkulla. Tsiis. Kuka terve aikuinen syö tällälailla? Kysynpähän vaan... Viekää minut hoitoon tai jotain. Ei tästä tule mitään. Taas tuntui ylivoimaiselta kävellä töihin, jalat huusi hoosiannaa kolmensadan metrin jälkeen. Niitä pakottaa vieläkin. Kaiken hyväksi kaaduin pihassa, kun liukastuin, eikä lihakset jaksaneetkaan pitää pystyssä. Vajosin vain alas... Silti olen isoisompiISOIN. Milloin olen pieni? Ahdistuspahdistus ja angst. Haluan terän. Onneksi olen töissä... Muutoin voisi veri lentää...

Kertokaa miten musta tuli tällainen seuraa välttelevä luuseri? Miten muutoin teidän ystävyyssuhteet, rakkaat lukijat? Mutta jotain positiivista masentavaan torstaihin: Raksu tulee kotiin :D:D:D!!! Palaan kukkaruukkuun.