Painajaisia

Mieltäni ahdistaa (kerro jotain uutta!). Mä olen nähnyt monta yötä peräkkäin painajaisia. Herään aina hiestä märkänä ja läähättäen. Osassa painajaisista mä katselen itseäni peilistä ja olen laiha. Luut tuntuu, olen kaunis. Olen kaunis jopa kasvoiltani. Sitten mä käännyn, huomaan toisen peilin. Olen tonnikeiju (hei, sitähän minä olen :D), tursun ulos vaatteistani, naamani on kuin taikinaa, hiukset likaisina... Herään omaan huutooni. Ehkä kuitenkin pahin painajaiseni on se, että näen unta olevani takaisin edellisessä työpaikassani. Siinä, missä vuoden kärvistelin mielenterveyden rajamailla. Missä lihoin viimeisetkin kiloni. Vuoden kuljin sumussa, vittuilin jopa läheisille. Niin paska olo mulla oli. Herätessäni onneksi tajuan, että kaikki oli vain unta ja mulla on nyt työpaikka, jossa on HUOMATTAVASTI parempi olla. Työ josta mä tykkään (siis niin paljon kuin työstä nyt voi tykätä...).

Miksi mä nään noita painajaisia koko ajan. Ja ne toistuu. Tuo peiliuni toistuu aina samanlaisena, mutta työpaikkauni tulee aina hieman eri muodossa. Kussakin niistä menen kuitenkin takaisin sinne ja huomaan heti ahdistuvani. Voisiko se, että näen entisen työpaikkani nykyisen työhuoneeni ikkunasta vaikuttaa asiaan? Ahdistavaa.

Painossa tuskin on tapahtunut liikettä ainakaan alaspäin. Pikemminkin tunnen jatkuvasti, kuinka mä leviän. Viime viikonloppu meni taas namnamnassutellessa ja samaan syssyyn itsenäisyyspäiväkin. Miksi?!?!? Vaatteet menee kuitenkin päälle kuten aiemminkin. Tunnen vaan itseni epäonnistuneeksi paskaksi, laiskaksi ihrakasaksi. Liikkunut en ole työmatkakävelyjä lukuunottamatta. Ei ole jaksanut. Ennätän vielä tappaa itseni urheilemalla, joten jos nyt näitä ensimmäisiä kiloja ihan ruokavaliolla, jos onnistuu? Tuntuu vain siltä, etten tiedä kuinka paljon/vähän uskaltaa syödä. Hii, normi meininki! Sitähän tässä on jo yli kymmenen vuotta mietitty...

Ajatukset pyörii myös sairaalassa, Raksun isän luona. Onneksi leikkaus meni hyvin ja toipuminenkin on kuitenkin lähtenyt liikkeelle ihan normaalisti. Jospa kaikki menee hyvin.

Neuloakaan en ole oikein jaksanut, koitan lähinnä paeta kirjamaailmaan tätä elämääni. Päätaloja pitäisi kohta hakea lisää, viimoinen menossa, mikä minulla nyt on kummienolta lainassa. Iijoki-sarjaa ei kai olekaan enää kuin kaksi kirjaa jäljellä. Jos vielä Koillismaa-sarjan kahlaisi läpi ja sitten siirtyisi siihen uskomattomaan varastoon, mikä minulle on kertynyt lukemattomia kirjoja kotiin. Kymmeniä? Haluttaisi joskus tosin kahlata muutoinkin parhaimmistoa läpi noista jo luetuista...Wastediin ja Madnessiin pitää aina toki palata tietyin väliajoin. Hakea mallia tälle skitsoilulle :D.

Mutta nyt työt kutsuu. Yritän ponnistaa taas ylöspäin tästä suosta. Palaan kukkaruukkuun.