Arvet toissaviikkoisesta (joko siitä on niin kauan? Sekoilen nykyisin ajassa...) viiltelystä kädessä vaaleanpunaisina. Ruvet revitty pois. Ne on siis parantuneet. Kestää vielä aikaa ennenkuin ne on valkeat. Valkeat kuten kaikki muutkin arvet samassa kädessä. Osaan käytetty puukkoa, osaan saksia. Partateriä meillä ei ole. Vain se yksi terävä Tupperin terä...

Tahdon lisää noita. Tahdon satuttaa. Itseäni, en ketään muuta. Tosin tiedän sen satuttavan ainakin Raksua. Mutta. En kestä itseäni tällaisenä. Tahdon pienentyä, viiltää kaiken läskin itsestäni pois. Olen taas syönytsyönytsyönyt. Olen valas. Haluan pienemmäksi kuin koskaan ennen.

Raksu lähtee ensi viikolla taas reissuun. Minua ei saisi jättää yksin. Taidan tehdä itseeni uusia muistoja... Palaan kukkaruukkuun.