Miksi minun täytyy olla tällainen valas? Miksi en voi vaan olla pieni? Syömiset on taas ok, mutta ahdistaa silti ihan saatanasti. Eilen illalla sängyssä mietin, että entä jos vain viiltäisi? Ilman sen kummempaa syytä paitsi tämä ihrainen ruho. Ottaisi sen Tupperin terän sieltä kaapista ja upottaisi sen lihalliseen itseeni. Jos sattuisi menemään liian syvälle, ainahan voisi soittaa piipaat paikalle. Uni tuli kuitenkin, enkä toteuttanut itseäni. Tuskin olisin toteuttanut muutoinkaan. Mutta ahdistus itsestä siis syvenee hetki hetkeltä. Mietin jatkuvasti keinoja riuduttaa tämän ruhon, kuoria läskit ja lihakset pois.
Jalat painaa, ne on kipeät. Käsiin sattuu. Jokaista kohtaa mun
Taitaa vaan olla niin, että mä en luovuta ennenkuin mä olen mielestäni riittävän
Nyt en osaa mitään, ajatukset on jumissa. Minä olen jumissa. Menen pois. Palaan kuitenkin kukkaruukkuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti