Kaikki kuvat blogissani ovat google-kuvahaun kautta erinäisillä sanoilla haettuja. En omista copyrightia ilman erillistä merkintää.

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Vappuaatto

Olisi sitten viimeinen päivä tämänkin vuoden huhtikuuta. Vappuaatto. Huominen onneksi vapaa, vaikka tänään olikin pakko kulkeutua taas aloittamaan työviikko. Täällä päin Suomea aurinkoista ja - MITÄ!! - pikkupakkasta. Noh, päiväksi lämpenee =). Vappuahan meillä ei sen kummemmin juhlita, kun Raksu päivystää. Eli lähtö töihin voi tulla hetkenä minä hyvänsä. Toiveissa oli kuitenkin grillata ja saunoa, joten joskos sähköt pysyisi langoilla ja ihmisillä hyvä tahto. Muutoin ei siis mitään vappusuunnitelmia meillä. Millaista vappua teille on tiedossa?

Tänä aamuna jaksan olla iloisilla mielin, vaikka maanantaiaamu onkin. Mistäs nyt tuulee??? Ehkä siitä, että perjantaina ne sitten alkaa. Vuoden ajan odotetut jääkiekon MM-kisat! Miuta ei sitten saa millään muotoa tv:n äärestä poies. Otettiin jopa se Canalin kolmen kuukauden paketti, että nähdään kaikki Suomen pelit Antsan selostamana ja muitakin kovia matseja siinä sivussa. Ehkä suurin puhuttava uutinen on se, että Ville Peltonen jäi ulos kisoista. Itseäni tämä ei hirveästi surettanut, vaikka Peltonen onkin yksi suosikeistani. Jalonen luottaa nyt nuorempaan kaartiin, ei siinä muuta. Tällaista jääkiekko on.

Paikallislehti vertasi jo näitä kisoja vuoden 2003 kotikisoihin, joista Aravirta jätti pois silloisen pappaosastoon kuuluvan legendan eli Raimo "Raipe" Helmisen. Tuolloinhan Suomi 7.5. johti Ruotsia vastaan jo 5-1, mutta kaikki varmaan tietää, miten tuossa 7.5.2003 pelatussa surullisen kuuluisassa pelissä sitten kävikään... Selkäänhän sitä tuli. Lehti maalaili piruja seinälle sillä, ettei Peltonen nyt pappaiässä mahtunut joukkueeseen. Pelotteli, että eikaitvainnäissäkinkotikisoissa! Itse en jaksa uskoa, että näin kävisi. Vaikka Peltonen olisikin ollut johtajahahmo joukkueessa, niin löytyy sieltä muitakin, joiden hartioille johtajan viitta passaa. Kuten Mikko Koivu. Ja varmasti löytyy uskallusta kääntää pelin suunta, jos nyt jotenkin kammottavassa tilanteessa tuollaisia yhdeksän vuoden takaisia pelikatastrofeja tapahtuisi. Mutta jäämme siis innolla ja kauhulla odottamaan perjantaita ja ensimmäisen kiekon tipahtamista jäähän. Sitten mie alan elää :D.

Ja nyt blogini menetti ne vähätkin (mutta niin rakkaat!) lukijat jääkiekkohuuman takia. Nyt jään kitumaan muutamaksi (aivan liian moneksi, kotiin vasta kolmelta!) tunniksi töihin ja lähden sitten vappuilemaan kotia kohti. Oikein hyvää vappua kaikille! Niin ja kiitos kumarrus uudelle lukijalle =). Lämmittää mieltä joka kerta, kun uusia naamoja ilmestyy. Tänään on hyvä päivä. Palaan kukkaruukkuun.

2 kommenttia:

Kauris kirjoitti...

Vappu ja MM-kisojen alkaminen (+ meillä uusi kisupentu). Aurinkokin muuttuu viisi kertaa kirkkaammaksi kun elämä alkaa hymyilee. Aijon kattoo mm kiekkoo niiiiin paljon kuin jaksan

Perjantainako alkaa?

Saretska kirjoitti...

Meilläkin olisi teini halunnut tuon kanavapaketin, mutta eihän mulla sellaisiin riitä rahat. Pääsihän hän kuitenkin Jyppiä juhlimaan, että kaipa sekin oli jotain :)