Tyhjyys

Tuntuu, että olen tyhjä. Ettei sisälläni ole mitään. Ei fyysisiä eikä henkisiä tunteita, ei ajatuksia, ei mitään. Paitsi tyhjyys. Tuntuu (HAA! Onhan siellä jotain...), ettei mikään tunnu miltään. Ettei millään ole mitään väliä. Ettei jaksaisi. Että jäisi vain paikalleen. Se olisi parasta. Mikään elämässä ei huvita, mikään elämässä ei kiinnosta. Mistään ei saa irti mitään.

Jopa lukeminen tuntuu ahdistavalta. Kuin olisin suorittamassa jotain tehtävää. Pitäisi lukea mahdollisimman nopeasti mahdollisimman paljon mahdollisimman monenlaista. En osaa nauttia. Aika kuluu. Aivan liian nopeasti. En ennätä sen mukaan.

Unimaailma ei tuo helpotusta. Nukun levottomasti sen vähän, mitä nukun. Olen jatkuvasti väsynyt. Mutta silti uni ei tule. Pyörin sängyssä. On kuuma. On kylmä. Peitto ahdistaa. Eikä uni tule. Heräilen jatkuvasti unen saatuani. Nukun lyhyissä pätkissä. Aamuisin en haluaisi enkä jaksaisi nousta. Haluaisin vain jatkaa paikallani. Unet ovat sekavia. Hautajaiset ja Raksun isän kuolema ylipäätään vaivaa miuta unissa. Välillä näen unta töistä. Kaikki unet ovat todella painostavia ja ahdistavia. Ja aivan liian lyhytkestoisia.

Tätä on tapahtunut kerran aikaisemmin. Silloin jäin lukiosta sairaslomalle masennuksen vuoksi. Ei kai taas? Palaan kukkaruukkuun.