I HATE Mondays!!!

Taas olisi maanantai. Miten se voi olla mahdollista? Viikonloppu juoksi ohi miljoonaa eikä käteen jäänyt taas yhtään mitään. Lotto ei tuonut edelleenkään miljoonia, joten töihinhän sitä oli taas raahauduttava. Tai siis en mie ole vielä viikonlopun lottoja tarkistanut, mutta tuskinpa tuo miulle sattuisi. Täytyy vaan yrittää sinnitellä tässä oravanpyörässä ja tappaa itsensä ennenaikaisesti joko johonkin "todelliseen" sairauteen tai ampumalla aivonsa pihalle. Kun ei vaan enää jaksa. Ja taas mie vaan valitan... Maanantain vika, nämä on aina huonoimpia päiviä!

Mutta ehkä mie en muuta osaa. Työkaveri totesi tässä taannoin, että mie taidan olla pessimisti. Mie vittu mikään pessimisti ole. Tai ehkä mie en vain itse näe itseäni pessimistinä vaan viiltävän kyynisenä realistina. Siis kun tää miun elämä on mitä on ja miten se on jo ennenkin potkinut miuta päähän eikä miulla koskaanikinämilloinkaan tapahdu mitään hyvää ja koska mie olen ruma ja isoläskinorsuvalas, niin ei jaksa olla oikein positiivari. Siis miusta tämä on vain realismia. Mie näen maailman tällä tavalla ja pidän sitä realismina. Siis paska paikkahan tämä on elää. On sotia, nälänhätää, vihaa, rikollisuutta, lamaa ymymym. Ei kovin ihanaiselta kuulosta. Ja sit miuta sanotaan pessimistiksi. Toiset kuvittelee, että kyllä tämä maailma tästä vielä paremmaksi paikaksi tulee. Paskat.

Ehkä jotain positiivista kuitenkin. Aurinko paistaa =). Se saa edes hieman miuta elämään. Pahimpia on harmaat päivät. Toisaalta aurinko on kamalan paljastava ja se saa miut monesti tuntemaan ahdistusta ja alastomuutta toisten ihmisten edessä. Mutta toisaalta taas turvallisessa paikassa se saa miulle hymyn huulille. Nyt kun vain vielä saisi itseään niskasta kiinni ja tämän jatkuvan mässynmussutuksen loppumaan ja liikunnan päälle. Sitten varmaan jaksaisi hieman paremmin myös työtä. Ehkä? Kenties? Toivottavasti ainakin. Jospa se Raksu alkaisi miun kanssa edes silloin tällöin lenkkeillä. Kyllä hän hiukkasen sellaista lupailikin. Aloitus kohti hoikkaahoikempaahoikinta pientäkinpienempää kroppaa terveellistä elämää olisi taas niin paljon helpompaa jonkun kanssa kuin yksin.

Aika menee vain ohi niin pelottavan lujasti, että kohtahan tässä on ikäloppu ja aivan sama, miltä näyttää. Vaikka olisinkin sitten ihrasäkki. Siis mihin nämä päivät ja viikot katoaa? Viikon päästä on jo vappu! Luojan kiitos ei tarvitse osallistua mihinkään aktiviteetteihin, kun Raksu päivystää. Ainut positiivinen asia koko vapussa on se yksi palkallinen vapaapäivä. Muuta vapaatahan miulla ei siinä yhteydessä tietenkään ole, kun ne kaikki tienatut lomapäivät on säästetty kesää varten. Helatorstain jälkeisen perjantain onnistuin kuitenkin saamaan ylityövapaaksi, joten siellä olisi tiedossa edes hieman pidempi viikonloppuvapaa. Siihen tuntuu olevan ikuisuus eli kolme ja puoli viikkoa. Mutta jos aika juoksee tätä tahtia, se tulee ja valitettavasti myös menee niin nopeasti, ettei sitä ehdi edes huomata.

Mutta jotta olisin kunnon työntekijä ja tekisin myös töitä mitä vitun töitä? palkkani eteen, niin taidan sulkea bloggerin heti kun olen käynyt tsekkaamassa muiden kuulumiset. Kun eihän tätä uutta mallia osaa edes käyttää! Mites teidän viikko on lähtenyt käyntiin? Kunhan tästä päivästä selviää, niin loppuviikkoa kohti alkaa ehkä jo hieman helpottaa. Palaan kukkaruukkuun.