Tuntojani kyselyn muodossa...

Tänään en osaa muuta, aivot huutavat tyhjyyttään.

KUKA ON VIIME AIKOINA SATUTTANUT SINUA HENKISESTI? Varmaan ihan minä itse.
KUKA ON VIIME AIKOINA SATUTTANUT SINUA FYYSISESTI? Mie itse (leikkasin palan pois kädestäni, sanoin polttaneeni sen kattilaan...).
KUKA ON VIIME AIKOINA TEHNYT TYHMÄSTI? Mie tätäkin. Syön. Vaikken. Saisi.
KUKA ON VIIME AIKOINA YLLÄTTÄNYT SINUT? Eipä oikeastaan kukaan.

KUKA ON VIIME AIKOINA OLLUT SINULLE ERITYISEN MUKAVA? Eeva oli kyllä äskettäin puhelimessa ihana =).

MIKSI OLIT VIIMEKSI SURULLINEN? Raksun isän kuoleman vuoksi.

MIKSI OLET OLEMASSA? Tarkoitus elämälleni on vielä hieman täysin hukassa, mutta siksi, koska äiti ja isä halusivat lapsia.
MIKSI TEET TÄTÄ TESTIÄ? Kun ei tässä nyt suurempia työjuttujakaan ole ja haluaisi kuluttaa työpäivänsä jollain tapaa...
MIKSI TAIVAS ON SININEN? Harmaapas. Koska Jumala niin loi. Mistä vitusta mie tiedän?
MIKSI ET OLE ULKONA? Koska mie olen töissä ja miulla on siisti sisätyö =).

MILLOIN NAUROIT VIIMEKSI? Taisinpas jotain tänään töissä päräyttää tuon karkauspäivän kosimisperinteen kunniaksi.
MILLOIN OLIT VIIMEKSI AUTOSSA? Aamulla, kun Raksu toi miut töihin (miksi et kävellyt, laiskapaska?!?).
MILLOIN OLET VIIMEKSI SYÖNYT LEIPÄÄ? Eilen (liikaaa!!!).

MILLOIN OLET VIIMEKSI OPISKELLUT? Oikein virallisesti viisi vuotta sitten. Jotain työjuttuja varten puolisen vuotta sitten.

MILLOIN OLET VIIMEKSI PELÄNNYT PIMEÄÄ? Eilen illalla. Jatkuvastihan mie pimeetä pelkään.

ONKO SINULLA MP3? Vain puhelimessa.
ONKO SINULLA JOKU SYDÄMESSÄSI, KETÄ ET SAA MILLÄÄN POIS? Monikin rakas ihminen, jotka kuuluu sinne. Raksun isi, miun ukit ja mummot, ystävät...
ONKO SINULLA JUURI NYT MUSIIKKIA SOIMASSA? Radio huutaa sitä Kleemolaa...
ONKO SINULLA SALAISUUKSIA, JOTKA VOISIVAT KAUHISTUTTAA MUITA IHMISIÄ? Noh, varmaan muutamalta ihmiseltä saattaisi nousta tukka pystyyn, kun kuulisi syömisvammailustani ja viiltelystäni.

ONKO SINULLA OLLUT MONTAA IHASTUSTA SAMAAN AIKAAN? Ei.

OLISIKO ELÄMÄ HELPOMPAA, JOS MAAPALLO OLISI LITTEÄ? Tuskinpa. Mihin se tätä elämää muuttaisi?
OLISIKO ELÄMÄ HELPOMPAA/PAREMPAA ILMAN RAKKAUTTA? Helpompaa kyllä, parempaa ei.

OLISIKO KAMALAA KIELTÄYTYÄ KOSINNASTA? Riippuu siitä, kuka kysyy. Jos oma rakas, niin kyllähän se pistäisi miettimään, että miten suhteelle sitten jatkossa käy. Mutta jos joku, jota ei rakasta, niin ei todellakaan.

OLISIKO SE KATASTROFI, JOS TOIMISIT LASTENHOITAJANA PÄIVÄN? Luultavimmin :D.

OLISIKO MAAILMA PAREMPI ILMAN SOTIA? Varmaankin. Tai mistä sitä tietää, millaista täällä silloin olisi...

OLETKO KOKENYT SYDÄNSURUJA? Hyvinkin monta kertaa.
OLETKO OLLUT IHASTUNUT YLI KOLMEEN HENKILÖÖN YHTÄ AIKAA? En.
OLETKO VALEHDELLUT VANHEMMILLESI? Juu-u, varmaan satojatuhansia kertoja.

MONTA KIRJAINTA ON NIMESSÄSI? Yhdeksän etunimessä, 24 yhteensä koko nimessä.
MISSÄ KUUSSA OLET SYNTYNYT? Elokuussa.
OLETKO ALLERGINEN JOLLEKIN? Kaikille heinille, koivulle, lepälle, pähkinöille, voikukille ja koirille (my ass, niistä ole koskaan tullut mitään oireita, koirista siis).
ONKO SINULLA MITÄÄN SAIRAUTTA? Virallisestihan tätä syömisvammaa ei ole diagnosoitu, muttamutta ei tämä tervettäkään ole. Sitten ihan virallisesti kondromalasia.
KUINKA PITKÄ OLET? 169 cm
ONKO SINULLA HYVÄ/HUONO/SILTÄ VÄLILTÄ ITSETUNTO? Hyvin huono.

KETÄ KUULUU PERHEESEESI? Mie ja Raksu. Ja sitten miun toiseen, ensimmäiseen perheeseen mie, äiti ja isä.

OVATKO VANHEMPASI ERONNEET? Vielä porskuttavat kimpassa.
RIITELETKÖ USEIN VANHEMPIESI KANSSA? En enää nykyisin.
KUMPI LAITTAA PAREMMIN RUOKAA, ÄITISI VAI ISÄSI? Riippuu hitusen ruokalajista... Mutta yleisesti ottaen iskä.
ONKO PERHEESSÄNNE JOTAIN PERINTEITÄ? Pottukukko lauantaisin saunan jälkeen.
KENEN KANSSA TULET PARHAITEN TOIMEEN PERHEESTÄSI? Varmaan äidin.

KUVAILE HIUKSIASI? Liian pitkät (kampaaja tilattu), ohuet, sellanen vauvatukka. Värjätyt.
SILMIESI VÄRI? Siniharmaa, vihreää jonkin verran.
KÄYTÄTKÖ SILMÄLASEJA/PIILOLINSSEJÄ? Brillit on aina (pl. saunat, suihkut, nukkuminen...) nenällä. Mie olen likinäköinen katsokaas.
PUKEUDUTKO JONKIN TIETYN TYYLIN MUKAAN? Paskat. Tai no, oman persoonallisen tyylin mukaan.
KOSKA OSTIT VAATTEITA? Puolitoista viikkoa sitten kävin hakemassa hautajaiskamppekset.
KÄYTÄTKÖ KORKOKENKIÄ? Erittäin harvoin. Baarissa ja muissa kemuissa. Muutoin mennään lättäpohjilla.

ONKO PUKEUTUMISTASI KOSKAAN HAUKUTTU? Ei suoraan päin naamaa, mutta muutoin varmaan kyllä. Vitut siitä.

KÄYTÄTKÖ TALVELLA PIPOA? Juu. Tosin en pikkupakkasella.
MINKÄ VÄRISTÄ KAULAHUIVIA KÄYTÄT? Riippuu päivästä. Mustaa, harmaata ja valkeeta.
KUINKA MONTA KENKÄPARIA SINULLA ON? Oisko joku kymmenen? Max. 15 varmaan?

ONKO SINULLA PALJON YSTÄVIÄ/KAVEREITA? Kavereita jonkin verran, ystäviä vain pari.
ONKO JOKU YSTÄVISTÄSI PETTÄNYT SINUT JOSKUS? On.
MONTA HYVÄÄ YSTÄVÄÄ SINULLA ON? Kaksi tai kolme.
RIITELETKÖ USEIN KAVEREIDESI KANSSA? En. Mieluummin eristäydyn enkä vastaa puhelimeen.
KAUAN OLET TUNTENUT "VANHIMMAN" KAVERISI/YSTÄVÄSI? 28 vuotta.
MITÄ TEET KAVEREIDESI/YSTÄVIESI KANSSA? Kahvitellaan, toisinaan kaljotellaan, puhutaan...
ONKO SINULLA PARASTA YSTÄVÄÄ? Raksu?

MITÄ ARVOSTAT YSTÄVÄSSÄ? Rehellisyyttä, luotettavuutta, sitä ettei tarvitse olla jatkuvassa yhteydessä ollakseen silti tosiystävä.

PYSTYTKÖ PUHUMAAN KAVEREILLESI/YSTÄVILLESI KAIKESTA? En.
MISSÄ OLET TUTUSTUNUT KAVEREIHESI/YSTÄVIISI? Toisten kavereiden kautta, perheeni kautta.

ENSIMMÄINEN LÄVISTYS/TATUOINTI? Antaa vielä odottaa itseään.
ENSIMMÄINEN LUOTTOKORTTI? Taisi tulla 2010 pyykkikoneoston mukana, kun otin siihen sitä korotonta maksuaikaa. Sen koommin ei olekaan tarvinnut sitä onneksi käyttää. Vihaan luottokortteja.
ENSIMMÄINEN VIHOLLINEN? Riikka. Taitaa itseasiassa olla edelleenkin ainoa.

VIIMEISIN PITKÄ AUTOMATKA? No joku Oulun reissu? Ihan pitkäpitkä on sitten tuonne Etelä-Pohjanmaalle pari kesää sitten.

VIIMEISIN LUKEMASI KIRJASTON KIRJA? Mie lainailen niin harvoin, kun omiakin lukemattomia on kymmeniä. Mutta kummienolta lainattu Kalle Päätalon Ihmisiä telineillä. Nyt on kesken Päätalon Sateenkaari pakenee.

VIIMEISIN NÄHTY ELOKUVA? Mikähän tuo lie? Mie katon nykyisin niin harvoin näitä... Oiskos ollut Haarautuvan rakkauden talo?
VIIMEISIN SYÖTY RUOKA? Neljän viljan puuro aamupalaksi.
VIIMEISIN PUHELU? Raksulle soittelin kaverin osanotot ja ilmoitin, että sain kampaaja-ajan viikon päähän perjantaille.
VIIMEISIN SOITETTU CD? Kaverilta poltettu sekalainen.
VIIMEISIN ÄRSYTYS? Ritva.
VIIMEISIN JUOTU JUOMA? Vesi.
VIIMEISIN NALKUTUS? Varmaan mäkätin eilen illalla Raksulle jotain...
VIIMEISIN VIERAILTU NETTISIVU? Wikipediassa äskön piipahdin :D. Luottotietoa halvalla :D.

OLETKO IHASTUNUT? Rakastunut.

KÄRSITKÖ MATKAPAHOINVOINNISTA? Hyvin harvoin.
OLETKO TERVEYSINTOILIJA? I wish...
TULETKO TOIMEEN VAHEMPIESI KANSSA? Halutessani.
PIDÄTKÖ UKKOSMYRSKYISTÄ? Mie odotan jo näitä :D:D!! Rakastan siis.
TÄMÄNHETKINEN HIUSTESI VÄRI? Sinimusta, tosin jo haalistunut. Pitäisi taas laittaa purkista.
SYNTYMÄPAIKKA? Sanotaan nyt, että eräs Pohjois-Suomessa sijaitseva sairaala.

LEMPI...
...NUMERO?1.000.000,00.
...VÄRI? Valkee, musta, violetti, ruskea.
...PÄIVÄ? Perjantai.
...KUUKAUSI? Joulukuu ja kesäkuu.
...LAULU? Näitä on niin miljoonia... Toi Sleeping Sun ja Walking in the Air toimii aina.
...VUODENAIKA? Kesä.
...JUOMA? Vesi.

...PUU? Mänty. Se ei allergisoi =).

VIIMEISEN PÄIVÄN AIKANA, OLETKO...
...ITKENYT? En ainakaan vielä.
...AUTTANUT JOTAKUTA? Raikkista excelin kanssa.
...OSTANUT JOTAIN? En vielä. Toivottavasti illalla kameran =).
...OLLUT SAIRAS? Syömisvammailu on jatkuvaa, mutta muutoin en.
...KÄYNYT ELOKUVISSA? En.
...KIRJOITTANUT OIKEAN KIRJEEN? En.
...PUHUNUT ENTISELLE TYTTÖ/POIKAYSTÄVÄLLE? En. Vuosiin, luojan kiitos.
...IKÄVÖINYT ENTISTÄ TYTTÖ/POIKAYSTÄVÄÄ? Juu en.
...PUHUNUT VAKAVIA? Jotain työjuttuja. Ja juu, Eevalle Raksun isän kuolemasta.
...IKÄVÖINYT JOTAKUTA? Raksun isää hänestä puhuessani.
...HALANNUT JOTAKUTA? En.

Luojan kiitos pääsen kampaajalle reilun viikon päästä. Pehkoni on kamala. Palaan kukkaruukkuun.

Appiukosta...

Kauris esitti pyynnön, jos voisin valaista tilannetta Raksun isästä elikkäs appiukostani. Pelkona tässä on se, että jos joku tunnistaa miut tämän tilanteen perusteella? Jos joku tuttu lukee tätä? Noh, annan nyt jotain tulla.

Raksun isä meni kolmisen kuukautta sitten "rutiinileikkaukseen", jossa hänen synnynnäinen sydämen läppävikansa korjattaisiin. Kaikki näytti menevän hyvin, hän kotiutui toisen kaupungin yliopistollisesta sairaalasta kotikuntamme sairaalaan hyväkuntoisena ja pääsi kotiin. Reilu pari kuukautta sitten hänen puolisonsa huomasi, ettei kaikki ole niin kuin pitäisi. Raksun isä ei alkanut kuntoutua, halusi vain nukkua. Lopulta hänelle nousi kuumetta noin kolmen-neljän viikon kuluttua leikkauksesta (kontrolli olisi ollut viiden viikon kuluttua leikkauksesta). Paikallinen sairaala ei ottanut häntä hoitoon, vetosi vain kontrollipäivämäärään ja käski potilaan mennä kotiin. Myöskään hätäkeskus ei lähettänyt ambulanssia, vastauksena oli se perinteinen: Burana ja Panacod.

Viidennellä kerralla ambulanssi tuli hakemaan hänet sairaalaan. Oli ihme, ettei hän kuollut kotiin. Paikallisessa sairaalassa hän oli yön yli ja seuraavana päivänä hänet lähetettiin takaisin yliopistolliseen. Siitä seuraavana päivänä hänet leikattiin toistamiseen. Syy: läppä ei toiminut, koska hän oli saanut sairaalabakteerin ja sen seurauksena keuhkokuumeen. Ja silti häntä ei aluksi meinattu huolia täällä kotikunnassa hoitoon, vaikka oli juuri pikaisen hoidon tarpeessa.

Puolitoista kuukautta Raksun isä oli välillä huonommassa kunnossa (mm. toinen keuhkokuume), välillä näkyi valoa ja hän pääsi yliopistollisesta takaisin kotikunnan sairaalaan. Häntä alettiin jopa kuntouttaa tulehdusarvojen palattua normaaliksi. Lopulta tulehdusarvot alkoivat taas nousemaan. Suomesta ei löytynyt enää lääkkeitä. Hänet lähetettiin takaisin yliopistolliseen sairaalaan odottamaan viisaampien päätöstä, onko hänelle enää tehtävissä mitään. Mietittiin kolmatta leikkausta. Lääkärit tulivat kuitenkin siihen tulokseen, ettei hän kestäisi sitä. Raksun isä laihtui puolentoista kuukauden aikana 20 kiloa, sydän oli niin pahasti vaurioitunut (bakteeri syönyt läpän ympäristön, joten se vain falskasi), että se veti itseään kuolioon sekä maksa ja munuaiset niin romuna kaikista lääkkeistä, ettei mitään olisi ollut tehtävissä.

Hän tuli takaisin kotikunnan sairaalaan, jossa vietti viimeiset kaksi vuorokauttansa nukkuen suurimman osan ajasta. Hän ja me omaiset vain odotimme kuolemaa. Toistaalta on helpottavaa, että hän pääsi pois eikä kärsinyt tuskia. Ei sellainen olisi ollut ihmisarvoista elämää. Toisaalta ajatellen, hänet olisi pitänyt ottaa ajoissa hoitoon, jolloin hän olisi voinut siitä sairaalabakteerista selvitä (selvisi miun setäkin, kun ottivat ajoissa hoitoon!!). Viha maamme sairaanhoitoa kohtaan on tällä hetkellä massiivinen. Hoitovirhesyyte tästä täytyy nostaa. Vai menikö teidän mielestänne kaikki oikein? Vasta sydänleikatulle potilaalle tulee kuumetta, eikä häntä hoideta? Tavallinenkin ihminen tajuaa, ettei silloin kaikki voi olla ihan kunnossa.

Tällainen tarina. Ei ihme, että ahdistaapahdistaa. Rest in peace, rakas appiukko. Palaan kukkaruukkuun.

See you in my dreams

Maanantaiaamu alkoi... noh, maanantaisesti. Koko yö tuli taas nähtyä skitsoakin skitsompia unia. Perjantaiset kokemukset tulevat uniini. Olisi pitänyt tietää ja jättää Raksun isä katsomatta siinä arkussa. Kävimme hänet saattelemassa toiseen kappeliin hautajaisia odottamaan ja saimme hyvästellä hänet ennen arkun sulkemista. Itkut itkettiin ja nyt varmaan kärsitään jälkivaikutuksista loppu elämä. Olen ennenkin ruumiin nähnyt, mutta tämä henkilö oli läheisempi ja rakkaampi. Kuinka viikossa voikaan muuttua paljon... Täytyy vain ajatella, että se on vain kuori, sielu on poistunut jo aikoja sitten...

Viime yönä poljin pyörällä kamalassa hangessa ja kamalalla kiireellä pakoon jotain ja kohti jotain toista. Seuraavassa hetkessä katselin Raksun isää viimeisillään odottamassa (HENGISSÄ!!) oikeuslääketieteellistä ruumiinavausta, jota olimme itse myös seuraamassa. Missähän vaiheessa oma mielenterveys pettää näiden ajatusten ja kuvien keskellä? Samat asiat pyörii koko ajan mielessä, viha ja suru kasvavat hetki hetkeltä ja pelkään räjähtäväni hetkenä minä hyvänsä. Yritän pyristellä mukana maailmanmenossa, mutta huomaan tuijottavani yhtä kohtaa ja harhailevan ajatuksissani. En aina kuule, mitä miulle puhutaan, en huomaa asioita tapahtuvan miun ympärillä, en tajua vastata, vaikka kuulenkin kysymyksen.

Tiedä, miten paljon virheitä töissä tulee tehtyä. Aivot ei pysy mukana. Ja nyt nuo vitun idiootit rakkaat työkaverit on vielä tulleet mahataudissa töihin! Siis monta vielä kaiken hyvän lisäksi. Just, kun alkaa tuntua, että flunssasta on tervehtynyt, niin sitten pitää vielä pelätä paskataudin puolesta. Perkeles. Ihan kuin tässä sitä enää tarvittaisiin...Tosin sillähän saattaisi olla eräitä toivottuja sivuvaikutuksia, mutta ei sitä silti toivoisi osakseen. On se sen verran vittumaista sairastettavaa.

Sormet ei enää osu oikeille näppäimille, ne kohmettuu täällä kylmässä. Menen katselemaan muiden kuulumisia. Palaan kukkaruukkuun.

Petollinen olut toi totuuksia julki

Nyt se sitten on tehty. Ahdisti eilen suunnattomasti neljän saunaoluen jälkeen. Raksu alkoi hiillostamaan, että mikä miulla oikein on. Sain avattua suuni ja kerrottua, kuinka hän tietää, että miulla on aikoinani ollut syömisen kanssa jos jonkinmoisia ongelmia. Noh, uskaltauduin kertomaan myös, että ne pahimmat ja pisimmät laihdutuskaudet sai molemmat alkunsa mummojeni kuolemista. Viittasin sillä siihen, että saattaisin reagoida nyt Raksun isän kuolemaan vastaavalla tavalla.

"Älä nyt ala laihduttamaan, jooko?"

"Entä jos en osaa muuta?"

Kerroin, että miulle on vaikeaa syödä oikein, normaalisti. Raksu sanoikin, että hän on ihmetellyt Piltistä koostuvaa aamupalaani jo pitemmän aikaa ja muutoinkin vähäistä syömistäni. Kerroin, että en halua syödä, kun ahdistaa tämä sikamainen olemukseni. Että haluan kutistua olemattomaksi ja kadota maailmasta laihtua. Ja sitten saan loputtomaan nälkääni ahmimiskohtauksia, jolloin syön mahani kipeäksi ja ahdistun entisestään. Krapularuokailu on eri juttu, sen mie olen aina parantanut ruoalla =).

Viiltelystä en tosin puhunut, se olisi ollut liikaa. Raksu aikoi viedä miut hoitoon :D. Kuinka liikkistä. Ne miuta mihinkään ota. Lupasin kuitenkin yrittää syödä normaalimmin, mutta katsotaan nyt... Raksu pisti miut syömään aamupalaksi neljän viljan puuroa. Olihan se hyvää (ja taatusti täyttävämpää ja ravitsevampaa kuin Piltti) eikä se niitä kalorioita sisällä paljon mitään noin veteen tehtynä. Mutta nyt klöntti pyörii mahassa ja tuntuu, että joka paikkaa kiristää, puristaa ja ahdistaa. Että vaatteet ovat käyneet pieniksi päälläni. Ihan kuin olisin ennättänyt lihoa aamusta miljoona kiloa pelkän puuron voimalla. Kuinka absurdi ihmismieli voikaan olla...

Nyt joka tapauksessa on henkisesti hieman helpompi hengittää, kun ei tarvitse esittää ruokailun kanssa. Voi avoimesti sanoa, ettei saa ruokaa menemään alas. Ehkä oppisin Raksun avulla jopa syömään normaalisti normaalimmin. Kelpaan hänelle kuulema juuri tällaisena sotanorsuna. Palaan kukkaruukkuun. 

Elämän tarkoituksesta

Mikä on elämäni päämäärä? Elämäni tarkoitus? Mitä miuta varten on tarkoitettu? Ulkona on kaunis pakkaspäivä, aurinko paistaa, ei tuule tai tuiskuta. Liian kaunista. Haluaisin paeta pimeyteen. Toivoisin, että olisi vielä vuoden pimein aika, jolloin koko päivä menee yhdessä harmaudessa. Kun valo ei pilkahda ja voi hyvällä omalla tunnolla piiloutua massiivisiin vaatteisiin (sitähän mie teen koko ajan...), paeta peiton alle ja sulkea silmät.

Elämässäni ei tapahdu mitään. Aamulla herään, puen, juon kahvit ja nautin aamupalaksi Piltin hedelmäsoseen. Harjaan hiukset ja laitan ne kiinni, puuteroin naamani. Olen valmis lähtemään töihin 15-30 minuutissa. Olen töissä kahdeksan tuntia päivästä, joskus hieman pidempään, joskus livistän liukumille aiemmin. Aina kun ei vain kiinnosta. Tulen kotiin ja syön. Ilta menee joko kotona koomatessa Raksun kanssa tai käydessä kaupassa tai Raksun kavereiden luona. Luenluenluen. Neulomiseen ei ole ollut energiaa, kaksi neuletta on kesken. Mutta ei vain huvita. Illalla nukkumaan hyvissä ajoin, osittain siitä syystä, koska ei vain ole tekemistä. Osittain, koska olen niin kuoleman väsynyt koko ajan.

Mikään ei huvita. Yritän, mutta menetän innostukseni. Ainoa, joka tekee minusta seurallisen, on viikonloppuinen känni. Silloin pakenen omaa ahdistustani ja itsevihaani alkoholin ah niin turruttavaan maailmaan. Tätä vartenko miut on luotu? Koomaamaan viikot arjen pyörteissä ja viikonloppuna nauttimaan yhdestä illasta ja yöstä? Tunnen, että miussa olisi jotain muutakin. Kun ei vain tarvitsisi käydä töissä. Kun vain saisi sen lottovoiton ja voisi urheilla päivät pitkät lenkkeillen ja zumbaillen toteuttaa itseään. Ilman kelloa, ilman velvollisuuksia. Joskus mietin, ettei miun paikkani voi olla työelämässä. Työt vie kaiken jaksamisen muusta elämästä. Jos saisin olla vapaa töistä, jaksaisin keskittyä raivokkaaseen laihduttamiseen itseeni ja rentoutumiseen.

Miksi miusta tuli tällainen? Syömisvammainen, ahdistunut ja sitku-eläjä. Palaan kukkaruukkuun. Niin ja kiitoksia Kauris osanotoista =). Ja kiitos kaikille muillekin lukijoille olemassaolosta.

Kyynel

Se valuu märkänä pitkin poskeani. Tuijotan ulos työhuoneeni ikkunasta talviseen maisemaan. Raksun isä ei ole enää koskaan täällä. Ei koskaan kertomassa hauskoja vitsejään, lähtemässä kalaan, keittämässä kahvia, sanomassa terveisiä, kyselemässä kuulumisia. Hetki hetkeltä miun aivot tajuaa asian paremmin. Se koskee niin saatanasti. Olisin ollut valmis myymään sieluni, jotta Raksun isä olisi saanut tervehtyä ja elää. Kävin jo kauppaa Saatanan kanssa. Se ei halunnut ottaa sieluani. Ehkä olen se jo menettänyt?

Suru kaivaa mahassa, rinnassa, sydämessä. Toisaalta olo on ontto, toisaalta miun sisällä kasvaa jokin möhkäle. Muodoton möykky, joka saa hengityksen salpautumaan, ajatuksen takkuamaan, ruoan tulemaan takaisin ylös. Bulimiahan tästä vielä puuttuukin. Tuska tuntuu ylitsepääsemättömältä, viha hoitohenkilöstöä kohtaan saa verenpaineeni nousemaan. Haluaisin itse tarttua terään ja päästää veren virtaamaan vapaana. Josko fyysinen kipu helpottaisi henkistä helvettiäni pahaa oloani.

Uusia arpia en toisaalta haluaisi vartalolleni koristamaan jo ennestään irvokkaan näköisiä viiruja täynnä olevaa lihaa. Hetkellinen tuskan purkaminen ja helpottaminen houkuttaa kuitenkin luvattoman paljon. Jopa töissä. Raksu ei tiedä miun viiltelyhimosta ja parempi niin. Yritän taistella sitä vastaan, ettei hänen tarvitsisikaan tietää... Itsestä ei niin väliä. Mie kestän kyllä. Vielä vähän aikaa.

Toinen kyynel tippuu poskelleni. Pyyhin silmäni, katson peiliin ja jatkan töitäni. Palaan kukkaruukkuun.

Vaikeuksien kautta voittoon?

Ollut pienimuotoista blogihiljaisuutta. Kahdesti saikulla flunssan takia ja kerran stressin vuoksi. Raksun isä on menehtynyt. Sielua ja sydäntä repii suunnaton suru ja valtava viha. Itkettää ja vituttaa yhtä aikaa. Olisin valmis tappamaan eräänkin lääkärin. Noh, hoitakoon potilasasiamies ne hommat. Toivottavasti päitä tippuu. Oikein se ei mennyt joka tapauksessa.

Tänään tulin töihin, pitää yrittää. Koittaa päästä arkeen kiinni, niin vaikealta kuin se tuntuukin. Mikään ei taas oikein huvita. Tuntuu, että olisi sama heittäytyä virran vietäväksi ja vain jäädä kotiin makaamaan peiton alle. Jokin potkii kuitenkin eteenpäin. Yritän esittää vahvaa Raksun edessä, mutta ainahan se ei onnistu. Itkun annan tulla, mutta pidän omat päänsisäiset ongelmani omana tietonani. En halua rasittaa Raksua enää millään lisää. Tässä kuolemassa oli jo ihan tarpeeksi. Vaikka toisaalta onkin helpottavaa, ettei appi joudu enää kärsimään... Mutta kuolema ei ole koskaan kiva asia.

En uskaltanut kertoa Raksulle, että molemmilla anorektisilla kausillani alkusysäyksen antoi isovanhempieni kuolema. Palaan kukkaruukkuun.

Kuolemasta

Kuolema kurkkii nurkan takaa ja kulkee kintereilläni. Kun käännyn, se menee piiloon, mutta kuulen sen lemuavan hengityksen niskassani. Yritän karkuun, mutta vauhtini ja voimani eivät riitä. Olisi helpompaa pysähtyä ja antautua sen valtaan, hukkua pimeyteen, unohtua tästä maailmasta ja ihmisten mielistä. Aiheuttaisi vähemmän vaivaa ja pahaa mieltä.

Raksun isällä ei mene hyvin. Pelottaa hänen puolestaan. Omaa kuolemaani en pelkää, mutta toisten kyllä. En uskalla edes ajatella, mitä tulee tapahtumaan, jos lääkärit eivät saa häntä "korjattua". Lääkärin mukaan mennään päivä kerrallaan. Noh, niinhän sitä aina, muttamuttamutta. Silti tuntuu pahalta kuulla, miten pienestä kaikki voikaan nyt olla kiinni. Olen surullinen. Ja toisaalta olen niin saatanan vihainen niistä kaikista virheistä, mitä tässäkin asiassa on tehty. Olisin valmis tappamaan itseni jonkun.

Eilen illalla oli taas työ ja tuska taistella oman pään viiltelyhimoa vastaan. Teriin olisi ollut niin helppo tarttua, tuntea jotain muutakin tuskaa kuin tämä henkinen piina ja paine. Ihan kuin oman pään sekamelskassa ei olisi tarpeeksi, sitten vielä lisänä siihen melskaan tämä Raksun isän kamala tilanne. Ja huoli myös kaikista muista ja heidän jaksamisestaan.

Elämä on tänään taas paskaa. Palaan kukkaruukkuun.

Ahdistus vol. 1 234 567

Ei helpota ei. Siinä nyt ei sinällään taida mitään uutta olla, mutta vituttaahan se silti. Ahdistus lähti taas eilisistä lämpimistä voi(NIMENOMAAN VOI)leivistä. Vittu mikä luuseri. Terä alkoi houkuttamaan. Miun päässä ei nykyisin enää paljon muuta pyörikään. Laihtuminen. Syöminen. Viiltely. Laihtuminen. Syöminen. Viiltely. Epäonnistuja.

Järjellä ajateltuna tiedän luulen, etten lihonut eilisistä leivistä. Varsinkaan sen viimeviikkoisen neljäpäiväisen sairasmässyilyn jälkeen. Mutta ahdistaa silti. Jokainen nautittu suupala vie mua kauemmas tavoitteestani. Tavoitteesta olla pieni. En osaa taas tunnistaa itseäni järkeväksi aikuiseksi ihmiseksi näiden sairaiden ajatusteni vuoksi. Jokainen päivä mä lupaan aloittaa alusta ja sitten syön yhden leivän liikaa. Ja sitten. Noh, kaikkihan tietää, mitä sitten tapahtuu. Namnamnassuttelu. En osaa. Minua ei ole luotu syömään. Mihin katosi se valtava tahdonvoima, joka sai minut kitumaan nälässä? Mahdollisimman vähän ja mahdollisimman vähäkalorista.

Keho ja suu syö ruokaa normaalisti paljon, mutta mieli ei pysy mukana. Mieltä ahdistaa suunnattomasti. Tuntuu, että kun ei pääsee edes kuntoilemaan (perkele tämä flunssa mihinkään sillä saikulla hävinnyt, nokka vuotaa, aivastelen, yskin keuhkoni pihalle, en saa henkeä ja heikottaa), on melkein sama vetää kaikki överiksi. Pitäisi osata olla syömättä syödä kevyesti ja pysyä erossa herkuista, mutta nyt tuntuu, ettei mikään onnistu. Ettei mikään kiinnosta. Halu jättäytyä pois töistä ja unohtua piiloon maailmalta peiton alle on nyt vahvempi kuin koskaan. Masennus kurkkii nurkan takaa... Raksu taitaa olla ainoa, joka pitää minut pystyssä.

Ja sekin taitaa johtua siitä, etten uskalla kertoa, millasessa tilassa pääni on. En voi, vasta sitten kun hänen isänsä on paremmassa kunnossa (kuntoutuu luojan kiitos hänkin!). En voi kaataa omaa paskaa oloani Raksun niskaan, kun hänellä on kestettävää muutoinkin. Yritän olla hänelle tuki ja turva, vaikkei henkinen tilani sitä ehkä sallisikaan. Itsellä ei väliä, kunhan muut pärjää. Hassua, Raksu sanoi tätä samaa minulle, että hän pelkää kertoa miulle huonoja uutisia isänsä tilasta... Pelkää, etten jaksa. Totesin vain, etten mie rikki mene...

Kun olen jo. Palaan kukkaruukkuun.

Back in business

Taas töissä. Torstai ja perjantai meni saikkuillessa ja myös koko viikonloppu sohvalla maatessa ja sairastaessa. Kuumetta ei kunnolla ollut, mutta paska olo joka tapauksessa. Räkäinen olen yhä, mutta joskos tämä tästä menisi... Ihan kunnossa en kuitenkaan ole. Ja lisäksi niska on ihan kamalassa ryyhkässä, samoin toinen kyynärtaive. Siis punaista ja HELVETIN kutisevaa JA TODELLA RUMAA näppyä. Tietäisi vain, mistä sekin johtuu. Mitään allergisoivaa en tietääkseni ole syönyt tai muuttanut ruokailutottumuksiani. Pitäisi varmaan taas päästä testeihin, jos testaisivat lisää noita aineita.

Pressakin tuli sitten valittua. Eihän se nyt niin mennyt kuin olisin halunnut, mutta en tiedä olisiko mennyt sittenkään, jos Haavisto olisi valittu. Miullako päätöksenteko-ongelmia? Itse en käynyt ääneilemässä ollenkaan, kun ei oikein kumpikaan ehdokas ollut se miun juttu. Ehkä kuuden vuoden päästä sitten? Positiivista kuitenkin on se, että nyt se vaalihössötys on taas tauolla :D. Ei sitä enää olisi jaksanut...Työpaikallakaan eivät muusta jaksaneet jauhaa kuin vaaleistavaaleistajataaskerranvaaleista. Pirkula, miuta ei oikein ole koskaan jaksanut tuo politiikka kiinnostaa. Huono kansalainen mie.

Elimistöni on ihmeellinen. Olen sairaanakin syönyt (miksi ruokahalu ei koskaan häviä, vaikkon kipee) kuin sika ja vain maannut monta päivää. Silti en ole lihonut. Ainakaan vaatteet ei ahdista (puntari edelleen pannassa, ja tulee olemaan varmaan koko loppu elämäni, vihaanvihaanvihaan sitä laitosta!!!) ja tunnen oloni saman kokoiseksi kuin aiemmin. Toki en siis ole pienentynytkään ja se aiheuttaa ahdistusta. Tosin en nyt kuvitellutkaan pienentyväni vain makaamalla ja jumppaamalla leukaperiäni. Teriin en ole kuitenkaan tarttunut, vaikka hetkellisesti asia aina mielessä piipahtaakin. Ohi se on kuitenkin aina mennyt. Toisaalta kiva niin, vaikka tiedänkin sen kivun tuovan helpotusta edes hetkeksi. Raksu kuitenkin on jo kommentoinut, ettei kovin kauniilta tuo miun käsi näytä... Ehh...

Aivot jumissa, räkä ei tule pois. *niistää* Pitäisi vielä kolmisen tuntia jaksaa ajatella työasioita. Ei sitten taas millään osaa käynnistyä neljän päivän makaamisen jälkeen. Mutta ei auta, yritettävä on. Olen jumissa koko ihminen. Palaan kukkaruukkuun.