Vitun ahdistavaa. Ulkona harmaata, kylmää ja sateista. Mä niin vihaan tällaisia syksyn päiviä ennen lumisateita. On niin pimeää, tuntuu kuin kaikki kaatuis päälle vaan siitä syystä, että ulkona on paska ilma. Tekisi mieli vaan käpertyä viltin alle sohvalle kuppi kuumaa kädessä ja masistella itkuleffojen kanssa. Hukkua edes hetkeksi pois tästä maailmasta, muiden katseista ja velvollisuuksista. Helpottaa oloaan, nukahtaa ja nukkua väsymys pois.
Mutta ei. Vietän "vaihtoehtopäivää" töissä (siis en edelleenkään tekisi töitä, ellei se rahantulon vuoksi olisi välttämätöntä). Tuijotan näyttöä. Ei oikein tekemistä. Radio huutaa Chisua "...kun mikään ei tunnu miltään, kipu korvaa ystävän...". Ihan tuohon en vielä ole valmis menemään. Tai joskus tuntuu, että ystävistä ei enää niin väliä (siis tähän tilanteeseen olen tullut jotain parissa viikossa (vittu: mulla on IHAN OIKEASTI ongelmia!), mutta Raksusta en halua luopua ikinä. Se taitaa nykyisin olla se ainoa, joka saa mut jaksamaan edes hieman... Sinne kainaloon mieli nytkin halajaa. Mutta ensin pitäisi selvitä työpäivästä.
Sormia paleltaa edelleen, vaikka sain viikonloppuna valmiiksi lämmittimeni. Jotain parannusta on kuitenkin havaittavissa, nyt ne ei sinerrä =) (läskiläskiläski). Kylmät silti. Varpaitakin vilustaa. Pitäisi tuoda villasukat töihin. Täällä muuten tarkene. Raksulle aloitin villasukkien teon. Haaveilen nyt myös ison torkkupeiton tekemisestä. Laskin jo halvimman vaihtoehdon kustannuksiakin ja totesin, että taidan ostaa jonkun halvan fleecemallin kaupasta (siis yli 100 eeetä menisi, jos tekisin sellasen itse, huoh)... Ei ole asuntovelallisella helppoo.
Mutta hei, kelläpä olisi. Ruokaakin on mennyt vkonloppuna LIIKAA. En jaksa ajatella sitä nyt. Illalla pakko kuntoilla. Ahdistuspahdistusmöks. Palaan kukkaruukulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti