Aamulla oli just tollanen olo. Olisin vaan halunnut käpertyä sänkyyn lämpimän untuvapeiton alle. Mutta ylös oli noustava ja pyöräiltävä tuolla kylmässä ja tihkusateisessa pimeässä töihin. Haluan lottovoiton, silloin ei tarvitsisi lähteä. Voisi tehdä kaikkea sitä, mihin jää töiltä niiiin (lue: liian) vähän aikaa. Lukea, neuloa, urheilla, matkustella (tosin tämä vaatisi juuri sitä lottovoittoa)... Tehdä ihan mitä vaan ilman rajoittavia aikarajoituksia. My kind of life... Mutta ei, töitä on tehtävä.
Eilinenkin meni siis hyvin. Syömiset oli sitä mitä ajattelinkin (korvasin tosin porkkanaraasteen kurkulla, kun laiskotti enkä jaksanut raastaa niitä porkkanoita). Toivottavasti tänään jatkuu samalla linjalla. Aamupalaksi meni kaurapuuroa. Pitää nälän poissa piiiitkään eikä siinä ole paljoa kaloreita =). Mitä vaan, että selviää työpäivästä. Aamupalahan mulla menee alas aina siinä kuuden jälkeen ja sit seuraava ruoka vasta joskus klo 15 jälkeen, riippuu monelta pääsee lähtemään töistä. Että terveellistä syömistä, tollanen yheksän tunnin väli ruokailuissa tuossa päivällä. Mutta kaikkeen tottuu. Tätä olen harrastanut aina amk:sta lähtien...
Ylipäätään olen ruokavammaillut lukiosta lähtien, joten kaikki epänormaali ruokailuun liittyvä on mun elämässäni normaalia. Mietin mä joskus, että mitä v***n järkeä tässä on. Mutta pakko laihtua, olen norsu. Ja en mä kai koskaan ole siitä ensimmäisestä anoreksian alustani oikeasti parantunut. Välillä oli ahmimista ja sit taas paastoa ymymym vammailua. Mä en osaa syödä oikein. Keho ahdistaa, en tunne tätä omakseni. Siis oikeesti, mä olen 28-vuotias ja MÄ EN OLE OSANNUT SYÖDÄ YLI KYMMENEEN VUOTEEN! Onhan noloa. Story of my life...
Jospa tämä olisi nyt viimeinen painonpudotuskerta ja se sit kanssa pysyis siellä. Muuten en jaksa enää. Tää on oikeesti todella raskasta. Olla sairas koko elämänsä...
Palaan kukkaruukulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti