Kaikki kuvat blogissani ovat google-kuvahaun kautta erinäisillä sanoilla haettuja. En omista copyrightia ilman erillistä merkintää.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Läski.

Vuosi 1995. Peruskoulun viides luokka. Minua kiusataan, koska sain rinnat ja finnejä muita ennen. Olin hoikka, yksi hoikimmista luokallani. Silti minut piti haukkua lihavaksi. Minulla oli kuulema niin iso perse. Siinä meni viimeinenkin itsetunnon ripe. Kiitos teille siitä.

Vuosi 2000, maaliskuu. "Voit olla varma, että nyt lihot. Noi pillerit tekee sen." Kaaos päässä, paniikki. MINUSTA TULEE LÄSKI!! Entä jos nipistäis jostain vähän...

Vuosi 2000, huhtikuu. "Ei mulloo nälkä. Oon tottunut, etten syö niin paljoa. " Ja vatsani sanoo kurnauskis vain, kun se myllää tyhjää...

Vuosi 2000, heinäkuu. Lenkkiä lenkin perään, lihaskuntoa omassa huoneessa. Paino +/- 0...

Vuosi 2000, joulukuu. Ostan kuukausikortin kuntosalille. Oma ohjelma ohjaajan kanssa suunniteltuna. "Sellanen, joka kiinteyttää, ei laihduta." Yeah right...

Kevät 2001. Luut näkyy. Lopulta väsyn.

Minä en koskaan ole ollut kaunis. Ihan tavis vain. Kuitenkin haluaisin olla kaunis, hoikka (siis laiha, toooodella laiha!!!) ja samalla vahva. Tavoite on jossain kaukana... Mutta joskos se sieltä tulee. Paljon on ollut vuosia välissä, jolloin olen ollut normaalipainossa. Välillä taas jopa normaalin ylärajoilla (ja sekös oksettaa). Sitten taas paino tippui sinne ihaniin lukemiin ja tunsin luuni. Jotenkin sitten taas repsahtanut, epäonnistunut jälleen kerran. The story of my life... Mutta päätin taas vakaasti aloittaa. Kolmas päivä uutta elämää menossa, toivottavasti se NYT onnistuu...

...se laihan olemuksen tavoittelu, saavuttaminen ja lopullinen säilyttäminen.

Ei kommentteja: