Kaikki kuvat blogissani ovat google-kuvahaun kautta erinäisillä sanoilla haettuja. En omista copyrightia ilman erillistä merkintää.

torstai 30. elokuuta 2012

Uppoutuneena kirjamaailmaan

Ihan vain noin niinkuin vaihteeksi taas kerran. Miten niin mie olen lukutoukka?!?

Heti alkuunsa täytyy hehkuttaa paria loman aikana lukemaani helmeä! Henning Mankellin Kiinalainen ja Douglas Prestonin ja Lincoln Childin yhteistuotantona Kuoleman asetelma. Molemmat veivät mennessään eikä meinannut millään malttaa lopettaa lukemista. Tuo Kuoleman asetelmahan on tuota Pendergast-sarjaa. Suosittelen kaikille, aivan loistavaa!! Nyt olen taas palaillut sitten Tess Gerritsenin maailmaan. Luutarha on tullut aiemmin luettua ja nyt alelaareista hyllyyni (tai siis vuodevaatelaatikkoon, koska miun kirjahyllyt on täyttäkin täydempiä) lähti mukaan Jääkylmä. Tämä koukuttaa myös ja on oivallista trilleriä :D. Mii laik!

Tuli eilen sitten tehtyä tekstipoliittisia investointejakin. Tilailin Adlibriksen kautta Janet Evanovichia. Ja sitä kuuluistaa Stephanie Plum -sarjaa. Aikaisemmin olen jo tainnut lukaista ensimmäiset seitsemän osaa, mutta sitten tuli katkos kirjaston hyllyjen puutteellisuuden vuoksi. Ja koska eihän mitään muista enää vuosien takaa, täytyi sarjaa tilata alusta asti. Nythän sarjassa on ilmestynyt jo 19 osaa, joten miulla riittää kyllä lukemista hetkeksi! Ihan kaikkea ei meikäläinen raskinut kerralla tilailla, mutta seuraavat opukset kuitenkin:

One for the Money
Two for the Dough
Three to Get Deadly
Four to Score
High Five
Hot Six
Seven Up
Hard Eight
To the Nines
Ten Big Ones
Eleven on Top
Twelve Sharp

Ja luonnollisestikin englanniksi, koska homma toimii alkuperäiskielellä astetta paremmin. Sen vertaisen kun miulle on tuota kielipäätä suotu, sitä on kai hyvä käyttää hyödykseen. Lisää pitää tilailla sitten eri kerralla, tuohonkin satsiin menee jo melkein 80 euroa. Mutta onpahan ainakin mistä harrastaa taas :D. Muutoinkin olisi paljon tilattavia/lainattavia kirjasarjoja tai ihan vain yksittäisiä kirjoja mielessä, mutta antaisiko olla hetkeksi? Ja mammallehan voisi vinkata joululahjaideoita...

Nyt pitäisi palata takaisin maan pinnalle tuolta kirjojen ihmeellisestä maailmasta ja jatkaa työntekoa. Kumma kun se motivaatio ei millään meinaa palata näin loman jälkeen... Yritettävä on joka tapauksessa, joten heipat nyt sitten. Palaan kukkaruukkuun.

Ei kommentteja: