Kaikki kuvat blogissani ovat google-kuvahaun kautta erinäisillä sanoilla haettuja. En omista copyrightia ilman erillistä merkintää.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Elokuu

Ja loma sen kun lähestyy. Nyt kun elokuu starttasi, tuntuu lomakin todella konkreettiselta asialta. Koko kesän se on ollut jokin epämääräinen ajanjakso kaukana tulevaisuudessa, mutta nyt alkaa tajunta herätä siihen ajatukseen, että miulla on enää puolitoista viikkoa töitä ennen kahden viikon paussia :D. Olen ihan fiiliksissä. Koska todellakin olen loman tarpeessa! Enhän viime kesänäkään pitänyt kahta viikkoa enempää lomaa. Ja irtisanoutumisen yhteydessä sain pitää lomaa vain kaksi päivää ennen uuden pestin aloittamista.

Lomaa miulla on muutoinkin viime vuosina ollut yleensä vain tuo kaksi viikkoa kesällä. Se on tätä pätkätyöläisen ihanaa arkea. Toissa kesänä olin "lomalla" (siis työttömänä) viisi viikkoa ennen töiden aloittamista edellisessä työpaikassani, mutta jotenkin se ei ollut sama asia kuin olla ihan oikealla lomalla. Joten olen onnellinen, kun ensi kesänä miulla on neljän viikon loma! Jotain uutta ja hienoa tuollainen OIKEA loma, ja vasta tällä iällä...

Mutta elokuu on siis avattu ihan hyvissä meinigeissä (toistaiseksi ainakin, kun ei yhtään jättimäistä hirviölukkiakaan näkynyt aamusella) ja toivottavasti jatko on vähintään yhtä hyvä. Raksukin tulee jo huomenna kotiin (ja aloittaa loman, perkules sentään) joten hyvillä mielillä saan taas siitäkin olla. Onkin jo ikävä. Siis mie olen aikuinen nainen ja ikävöin miehen perään kuin joku pikkulikka. Miekö takertuvainen?!?! Yksinäinen vain...

Nyt on pakko tarttua työntouhuun, että ennättää puoli ysiksi seuraavaan paikkaan. Hauskaa elokuun alkua muillekin! Palaan kukkaruukkuun.

Ei kommentteja: