Aamupala
1/2 annosta kaurapuuroa
Lounas
1 pala varrasleipää ilman päällisiä
Päivällinen
1 annos jauhelihakeittoa
Iltapala
jälkiruokakulhollinen sokeroimatonta mansikkakeittoa
2 palaa näkkäriä juustolla
Samalla mietin, että onko tässä oikeasti mitään järkeä? Haluanko mä elämältäni laihan vartalon (no totta vitussa haluan!!!) ja ahdistuneen mielen? Vai haluanko mä elää iloista elämää syöden normaalisti (edelleenkin: mikä on normaalia, kun mä en enää tiedä!) ja nauttien kaikesta? Toisaalta pää sanoo, että miun pitäisi yrittää olla laihduttamatta ja nauttia siitä, mitä miulle on annettu. Mutta toisaalta oma pää ei kestä omaa kehoa ja haluaa ajaa sen nälkäkuoleman partaalle.
Mietin samalla myös sitä, miten mie olen iloinen ja mielestäni onnistunut, kun syön minimaalisesti enkä anna mahan murinan vaikuttaa ruokailuihini sorru mihinkään ylimääräiseen. Kun toisaalta toiset epäonnistuvat syödessään tuon vähäisen määrän. Koska pitäisi syödä vielä enemmän toipuakseen. Ajatukset repii miun päätä kahtaalle enkä mie osaa päättää, mihin suuntaan miun tulisi lähteä. Kun toisaalta ja toisaalta. Ja sitten taas kunehkäkentiesjoskuskait... Tulen kai mie hulluksi ennen seuraavaa syntymäpäivääni!
Kertokaa te miulle, mitä aikuinen ihminen normaalisti syö. Mie en enää ole kartalla tämän homman kanssa. Toisaalta en toivo olevanikaan, koska pienenevät luvut vaa'assa houkuttavat aivan liikaa. Palaan kukkaruukkuun.
2 kommenttia:
Mä varmaan söin normaalisti viimeks kun asuin porukoillani, ennen syömishäiriötä... Aterioita. Aterioita. Aamupala oli pakollinen, söin aina kulhollisen muroja maidolla.. Koulussa kouluruokaa, sen verran kuin nälkä lähti tai sen verran kuin mieli teki. Sitten saatoin joskus ostaa välipalaa, karkkia tai leipää.. Kotiin tullessa oli karmee nälkä, jos ruokaa ei ollut vielä tarjolla niin tekasin pari palaa leipää pahimpaan nälkään. Sitten oli lämmin ruoka, jonka kanssa vanhemmat pakottivat syömään aina leipäpalan ja lasin maitoa. Sillä pötkittiin yleensä iltaan jolloin söin iltapalaksi yleensä leipää. Siis tsiisus miten sitä ennen osas syödä! Eikä ruokahalu kummitellut mielessä koko päivää vaikka välillä kova nälkä olikin (koska sen sai syötyä pois seuraavalla aterialla..)
Joo siis miekin olen syönyt tuota rataa ennen kaikkea tätä vitun sekoilua. Ja olin silti hoikka! Meninkin pilaamaan koko elämäni tällä sotkemisella...
Mutta jotenkin noi määrät tuntuu nyt aivan kamalalta. Jos vetää omasta mielestä jotain ylimääräistä (voiko omena koskaan olla ylimääräistä?!?), pää käskee vetää heti överit. Koska samahan sitä on jatkaa sillä tiellä kun kerran aloitti.
Ihan oikeasti mun täytyis varmaan päästä johonkin ravintoterapeutille miettimään, miten syödään. Kun tuntuu välillä olevan niin helvetillistä tämä touhu. Silti päässä kummittelee vain se ajatus siitä pienemmästä miusta.
Vaikeaa on.
Lähetä kommentti