Pohjanoteeraus

Miulla oli suunnitelma. Hiton hyvä suunnitelma. Tehdä italialaista kasviskeittoa täksi viikoksi tarkoituksena ruokailla sillä myös eilen ennen Raksun lähtöä. Menin Raksun kanssa Prismaan investoimaan keitossa tarvittavia aineksia. Selleriä ei löytynyt. En ostanut mitään. Uusintayritys paremmalla onnella S-Marketiin. Koitin kyllä puhua Raksulle, että tuskin sielläkään kun ei Prismassakaan... Selleriä ei löytynyt. Ostin kaksi litraa Valion mehukeittoja (persikka-vadelma ja mansikka, sokeroimattomia tietysti) ja viisi Ehrmannin rasvatonta maitorahkaa. Näitä mie päivällistän tämän viikon.

Että en sortunut ahmimaan, vaan ajattelin vetää hiukkasen yksipuolisesti tämän viikon. Eikö miun pitänyt laihduttaa hoikistua ihan terveellisillä metodeilla? Paskat. Miten tästä tuli taas tällaista? Siis tämän viikon ruokalistani näyttää tältä asteen verran paremmalta kuin eilinen maitorahka, mehukeitto ja ruisleipä juustolla & kurkulla:

Aamupala

1/2 annosta kaurapuuroa

1 kuppi mustaa kahvia

Lounas

1 pala varrasleipää

Päivällinen

1 Ehrmann rasvaton maitorahka

2 dl mehukeittoa

Iltapala

2 palaa ruisleipää juustolla ja kurkulla / 4 palaa näkkileipää juustolla

2 dl mehukeittoa

Että tosi terveellinen tapa laihduttaa. Zumbat ja kuntopyöräilyt sitten mukana totta kai! Ans kattoo vaan, miten kunto kestää... Varsinkin kun viime yön aikaan kivasti tuo kurkkukin alkoi oireilla. Jospa tässä nyt ei kuitenkaan suurempaa tautia olisi tulossa, niin homma jatkuisi parhaalla pahimmalla mahdollisella tavalla. Raksua taas järkyttävä ikävä, vaikka erossa on oltu vasta 16 tuntia. Ei miusta ole yksin eläjäksi. Varsinkaan, kun en osaa edes syödä.

Maanantaita mennään taas ja työstä pitäisi jaksaa innostua. Tai olisi kait suotavaa ainakin... Kiinnostuksen kohteet edelleen siellä kotona telkkarin ääressä joko zumbaten tai kuntopyöräillen. Tästä ei hyvä heilu. Palaan kukkaruukkuun.

Kansallinen etätyöpäivä

Sehän se. Tänään. Muttei miulla :(. Tosin olisi sama ollut jäädä kotiin venyttelemään itseään, kun töissä ei yksi oleellinen ohjelma taas vaihteeksi halua toimia... Joten eipä tässä mitään suuria kykene edes tekemään, oli kustannuspaikalla tai ei. Paska. Ja juuri kun olisi toivonut työntäyteistä päivää, että tämä perjantai juoksisi nopsaan ohi ja pääsisi viikonlopun viettoon. Noh, täytyy kysellä pomolta, joskos sitä voisi luistella kello hyvissä ajoin kotia kohti, jos tuo ohjelma ei kerta ala päivän mittaan pelittämään...

Pääasia kuitenkin, että on perjantai. Eilen piti pitää taukoa urheilemisesta, kun meinaa tuo toinen polvi hiukkasen vihoitella. Mutta tänään uhkasin polkaista kuitenkin pikku lenkin kuntopyörällä. Raksun kanssa suunnittelin ensin meneväni kävelylenkille, mutta sillä on niin kamala romuska, ettei taida olla paljon tekijäksi. Toivottavasti ei tartuta sitä miuhun, jottei tämän miun hyvin alkanut treenaaminen lopahda heti alkuunsa. Ja koska siitä saattaa seurata jokin ahmimisturnaus, ettei sellaista ennen ole nähty näissä ympyröissä.

Ja Elli, mie ihan oikeasti harkitsen sitä hoitoa, mutta en vain ole siihen vielä valmis. Kai. Kun vieraille on niin hankala puhua päin naamaa. Ehkä jos tämän blogin läväyttäisi hoitajan eteen?!? Kaikille kuitenkin hyvää viikonloppua, mie lähden nyt työkavereiden pakeille venyttelemään itseäni, kun ei kerran muuta ole tehtävissä :D. Palaan kukkaruukkuun.

Itkupotkuraivari

Mie olen niin väsynyt. Sekä henkisesti että fyysisesti. En millään jaksaisi enää tätä oravanpyörää, jota elämäksikin kutsutaan. En tällaisena. En työelämässä. Miun täytyisi päästä selvittämään tämä pää ihan kaikessa rauhassa. Sairaslomalla. Miun omassa tahdissa. Ilman pakottavia työasioita ja kellon kanssa elämistä.

Osittain väsymys johtuu ihan vain siitä, etten osaa nukkua yksin. Nyt kun Raksu on taas reissuhommissa ties miten monta kuukautta, en osaa nukkua viikolla. Herään joka ikiseen rapsahdukseen, tuulen huminaan ikkunoiden takana, peltikattoon hakkaavaan vesisateeseen, portin kolahdukseen (oliko se tuuli vai tuleeko meille joku?!?!?). Panikoin joka asiaa. Pimeys ei ainakaan helpota tilannetta...

Illalla yksinolo ahdisti. Suunnattomasti. Turvauduin teemukiin, sohvannurkkaan ja villavilttiin. Taustamökää telkkarin ruudusta ja ajatukset solmussa. Kun olisi halunnut vetää purkillisen lääkkeitä viinan kanssa naamariin. Harmi, ettei miulle ole mitään sellaisia lääkkeitä. Viinaa olisi kyllä ollut. Ja äidillä olisi Pameja... Mutta enhän mie sellaista voi tehdä. Sehän olisi väärin. Tässä vaiheessa kiltin tytön (milloin mie viimeksi olen ollut "kiltti tyttö"?) syndrooma iskee aina päälle. Kun pää ei anna periksi. Pitää vain jaksaa, vaikka tuntuisi kuinka pahalta. Vaikka haluaisi raastaa itsensä verille, höylätä itsensä olemattomiin, repiä itseltään pään irti. Itkeä ja huutaa.

Illasta ja yöstä selvittiin, mutta aamulla olo oli kuin tiejyrän alle jääneellä oravalla. Rutussa, lytyssä ja lyötynä. Fyysinen väsymys taitaa johtua liiasta liikunnasta mieluummin liian vähäisestä suhteessa nautittuihin energiamääriin. Mutta henkinen viittaa hiukkasen jo masennukseen. Kun sänkyyn jääminen alkaa aamu aamulta houkuttaa yhä enemmän. Laskee mielessään, että uskaltaisiko soittaa töihin ja ilmoittautua sairaaksi. Mutta kun ei ole edes flunssaa, että voisi feikata kuumetta... Ja ei, se olisi valehtelua. Ei sellaista voi. Ei mitenkään. Pakko jaksaa.

Nyt jaksan vain odottaa työpäivän päättymistä eihän tässä olekaan enää kuin seitsemän ja puoli tuntia... ja Raksun kotiin tulemista. Palaan kukkaruukkuun.

Hengellä jano ja lihalla nälkä

Nälkäkurki kehuskeli perjantaina, kuinka hänen jääkaappinsa on niin täynnä ruokaa, ettei sinne enempää mahdu. Kertoili lisäksi, kuinka hän aikoo kokeilla viikonlopun aikana useita uusia reseptejä. Itse ajattelin, että jos hän vaikka joskus kokeilisi myös syödä niitä... Osti kaupasta leipää herkutellakseen, mutta sanoi sen samassa olevan ylimääräinen ostos. Maanantaina osti kaupasta karkkipussin ja silmistä näki, kuinka olisi halunnut syödä sen, mutta jättikin työkavereilleen tuhottavaksi.

Yksi työkaveri sanoi Nälkäkurjen olevan niin selvä syömishäiriöinen, ettei mitään järkeä. Hänhän puhuu koko ajan ruoasta, kuinka on syönyt sitäjatätäjatuota ja kehuu herkuttelevansa jatkuvasti. Vaikka kaikki aivan selvästi näkee, miten luuranko se muija on. Ja että jos herkutellaan, niin ei se mättö ainakaan luonnollista tietä pois tule... Mietin, miten mie toimin ryhmässä. Noin niinkuin syömishäiriömielessä. Kyllähän miekin puhun paljon ruoasta ja mietin, että mitä sitä kokkaisi. Ja mitä olen kokannut. Kehun sitten työkavereille, jos tuli hyvää. Miusta ei vain onneksi vielä näe päällepäin, että jokin olisi vialla.

Olen hieman alkanut pelätä tuota ruoasta puhumista, koska jotenkin tuntuu, että teen sitä liian kanssa. Kun se olen aina mie, joka aloittaa ne keskustelut ruoasta. Että jos tästä nyt aletaan pienentyä, niin huomaako joku? Saako joku yhteyden selville? Kun ei tarvitsisi. Jotta saisi pienentyä rauhassa. Olla rauhassa. Ettei tarvitsisi selitellä. Miten ja miksi ja kuinka paljon.

Oivasti todettu tuo otsikko. Niinhän se menee. Tuure on oikeiden asioiden äärellä. Loistava biisi noin muutoinkin. Palaan kukkaruukkuun.

Ajantäytteeksi tietoisku vol. 54980846

» FAMILY
- Polttaako joku perheestäsi? - Raksu.

- Onko perhe sinulle tärkeä? - Kaikkein tärkein.
- Onko sinulla sisaruksia? - Eipä ole ei.
- Onko vanhempasi vielä yhdessä? - Ovat. Naimisissa olleet yli 30 vuotta.


» HOME, SWEET HOME

- Oma huone? - Puolet kaikista niistä tiloista on miun, puolet Raksun. Nyt reissutyöleskenä hallitsen kaikkea sunnuntai-illasta torstai-iltaan aivan yksin.

- Mitäs kirjoituspöydältäsi löytyy? - Öö... Pöytäkone, tulostin, kyniä, papereita, Raksun laskuja, erinäisiä kuitteja...

- Oma koti kullan kallis? - Kyllä on.

- Podetko helposti koti-ikävää? - Riippuu, olenko reissuamassa yksin vai Raksun kanssa. Yksin juu, mutta Raksun kanssa en niinkään pahasti. Vaikka kotiin onkin aina kiva tulla :D.

» LOVE

- Haluaisitko nyt halata jotain tietty ihmistä? - Raksua.

- Mikä sinut saa yleensä itkemään? - Mie. Ikävä. Väsymys. Ahdistus. Tuska.

- Rakastaako sinua kukaan? - Rakastaa.

- Ikävöitkö ketään juuri nyt? - Kysy vaan kuinka vitun paljon!

» HAVE YOU

- Kaivannut jotakuta niin paljon, että sattuu? - Koko ajan.

- Laulanut suihkussa? - Joskus porukoiden kanssa vielä asuessani. Ehkä jotain lukioikäisenä tullut tätä harrastettua?

- Oletko ollut todella iloinen? - Olenhan mie, vaikka joskus saattaa vaikuttaa, etten tee muuta kuin märehdin.

- Entä nolostunut? - Päivittäin taitaa mennä tämän puolelle...

» FUTURE

- Mitä aiot tehdä tasan viikon kuluttua? - Olen varmaan töissä samoin kuin nyt.

- Entä huomenna? - Töihommia ja toivottavasti kuntoilua. Siivoilua?

- Mitä odotat tulevaisuudeltasi? - No sitä jättipottia lotossa, että pääsee tästä oravanpyörästä lepuuttamaan mieltään! Ja laihaa miuta! ;D Onnellista elämää Raksun kanssa totta kai.

- Kenet ihmisen luulet nyt seuraavaksi näkeväsi? - Jonkun työkaverin, kun töissä olen. Kuka lie nyt tulisi ensimmäisenä hoodeilla vastaan.

» NOW
- Päällysvaatteesi? - Farkut ja fleecetakki.
- Kuka ihminen on sinua lähimpänä tällä hetkellä? - Öö... Ei käryä, kun pallottelen täällä työhuoneessani. Enkä tiedä, onko muita vielä saapunut...
- Oletko onnellinen? - Osittain olen, osittain en.
- Mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä? - Tulostin.

» LAST WEEK
- Soittanut jollekkin? - No ainakin Raksulle. 
- Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - Raksulta.
- Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - En. Olen ikävä ihminen enkä jaksa viestitellä, kun asian voi sanoa sekunneissa puhelimitse.

» YOU YOU YOU FT. SOME NICE HUMANS
- Pitääkö uudenvuoden lupauksesi? - Mie en tee lupauksia, koska en milloinkaan pidä niitä.

- Nukuitko viime viikonloppuna omassa sängyssä, jos et missä sitten? - Omassaomassa.

- Jutteletko kenellekään nyt? - Edelleenkin ihan yksin täällä työhuoneessa, joten en. Tietty pientä päänsisäistä aina itseni kanssa, mutta...

- Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt? - Kaksi.

» HAVE YOU EVER?

- Pitänyt jonkun salaisuuden? - Useampiakin tainnut tulla pidettyä.

- Itkenyt elokuvan aikana? - Juu-u.

- Ollut esiintymislavalla? - Joskus olen muutaman kerran. 

- Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? - Olen. Aina kerran kuussa :D. Tai silloin kun menkkoja jaksaa harrastella.

» SOMETHING

- Oletko mustasukkainen? - Sillai normaalissa mittakaavassa kyllä. Mutta en sairaalloisen. 

- Mitä teet viikonloppuisin? - En paljon mitään. Kuten en koskaan. Rentoudun, olen Raksun kanssa, kyläilen, luen, katon leffoja...

- Oletko hyvä koulussa? - No viimeksi ollut koulussa n. 6 vuotta sitten, mutta aikoinani olin hyvä.

- Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä? - En kai. Siis sillai palavasti rakastunut. Ihastunut kylläkin...

Luuseri haluaa hirteen

Ja kellekään ei liene epäselvää, että tuo luuseri olen mie. Paska mikä paska. Ja ihan valmis lahdattavaksi. Hyvät joulukinkut saisi joku... Meni siis eilinen taas omasta edestään ja suuhun katosi aivan liikaa ruokaa. Ahdistusturvotus ja vielä menkatkin tulossa. Ei mene hyvin ei. Tuntuu, että tursuan ulos kaikesta, mitä päälleni vedän.

Ajattelin sitten rueta pitämään tästä päivästä alkaen ruokapäiväkirjaa kaloreineen. Tai ainakin noin-kalorein, koska sitä vaakaa miulla ei ole. Eli osan joutuu arvioimaan ihan silmämääräisesti yläkanttiin tottakai. Ja samalla ajattelin lisäillä siihen liikuntaosiot. Pakko miun on saada itseäni niskasta kiinni ihan noiden viikonloppujenkin osalta, ei tästä muutoin tule mitään. Kituutan viikot ja viikonloppuisin vedän tyhjäksi kaupan. Hienoa elämää miulla... Mutta tietonahan tuo on ollut jo aikaisemmin. Läski olen enkä tällä menolla muuksi muutu. Joten ruotuun nyt sitten vaan.

Uusi työviikko olisi taas edessä ja miun mielessä pyörii vain ajatus illan zumbaorgioista. Ja salaattiannoksesta päivälliseksi. Ehkä tuon ruokapäiväkirjan pitäisi hieman myös motivoida syömään enemmän? Vaikka ei tässä tilanteessa kyllä mitään enempää tarvita... Paitsi enemmän sitä liikuntaa... Ja pakenemisesta kirjamaailmaan. Olen jo Idiootin loppupuolella, mutta tuntuu, että haluaisin siitä eroon pian. Kirja on kyllä hyvä, mutta Stephanie Plumit polttelee kassissa jo aivan liikaa. Tahtoisi jo upota niiden maailmaan.

Nyt suunnittelemaan ruokavaliota viikoksi työntekoa. Hyvää alkanutta viikkoa kaikille, jospa se olisi teille parempi kuin miulle. Kun ei tämä itseviha pidemmän päälle tee hyvää mielelle. Paitsi siinä tapauksessa, että viha kasvaa niin suureksi, että on pakko alkaa tehdä jotakin. Yritän kitua päivän töissä ja lusmuilla sitten loppupäivän kotona zumban ja kirjojen parissa. Ehkä myös hieman teetä ja sympatiaa? Palaan kukkaruukkuun.

Jaakobin paini

Kuvaa tällä hetkellä aika hyvin elämääni. Käyn sitä vähän joka saralla. Tuntuu, että jakaudun kahtia joka asian kohdalla.

Ensinnäkin toivon, ettei miun tarvitsisi käydä töissä, vaan voisin olla vain kotona ja toteuttaa itseäni muulla tavoin. Välillä kuitenkin pidän työstäni paljon, jolloin taas ajattelen, että voisin aivan hyvin käydä töissä, vaikka saisinkin suuren lottovoiton. No paskat voisin. Ja tuohon lottovoittoon liittyy sitten heti se toinenkin asia. Eli se omakotitalo. Kuitenkin toisaalta haluaisin vaivattomat kerrostaloasunnon, toisaalta haluaisin jäädä nykyiseen kotiin, mutta kuitenkin jossain vilkuttelee kuva siitä kauniista ja uudesta omakotitalosta suurella kuka vittu sen pihan hoitaa?!? tontilla. En tiedä, mitä haluan.

Ja sitten ehkä se suurin. Haluan laihtua pieneksi ja kauniiksi, en nyt kuitenkaan aivan luurangoksi. Kun pääsisi sellaisiin mittoihin, missä olin ennen tätä kaikkea yli kymmenen vuotta kestänyttä syömisvammailua. Toisaalta ajattelen, että jos mie vain eläisin tai ainakin yrittäisin elää tätä elämää ihan normaalisti ja söisin normaalisti silloin kun siltä tuntuu enkä kelloa vahdaten. Olisinko mie sitten noin miljoona kertaa onnellisempi kuin nyt kituuttaessani? Ja varmaan pääsisin lopulta siihen biologiseen painooni ellei se sitten ole tämä valasmalli.Toisaalta ja toisaalta.

Ja yksi kummittelee vielä mielessäni. Lapset. Tässä ei enää montaa vuotta ole aikaa miulla ja Raksu sitä toivoo. Mutta ajatus kammottaa miuta. Toisaalta haluaisin jonkun, joka sitten meistäkin vanhoilla päivillämme huolehtisi, mutta toisaalta koko ajatus vauvasta ja lapsesta oksettaa. En ole valmis. Olenko koskaan? Ja kuka sen osaa kasvattaa? Kuka maksaa viulut? Kuka hoitaa? Paska, miusta ei ainakaan tämän pään kanssa ole sellaiseen. Häviää viimeinenkin mielenterveys. Öö, mikä mielenterveys?

En tiedä. Kaatuuko koko tämä paska pääni sisällä lopulta siihen, että ammun itseltäni aivot pihalle? Sitten kun ei enää jaksa näitä päässä huutavia ääniä ja mielipiteiden sekamelskaa. Onneksi saan Raksun tänään kotiin, jotain positiivistakin tässä päivässä :D. Palaan kukkaruukkuun.