Peniskateudesta kärsivä raivotar heiluttaa rättiä

Tai ei. Ei peniskateudesta. Eräänlaisesta toisesta kateudesta. Tai ehkä ei niinkään suoranaisesta kateudesta. Tai joo, mutta ei sellaiseen samaan, mitä toisella on. Jos hän vaikka yrittäisi päättää, mitä koittaa epätoivoisesti sanoa?!? Eli kateutta. Vartalokateutta. Eikös se ole melkein sama asia kuin peniskateus? Uusi työkaveri. 50+ nainen. Pituutta melkein 170 senttiä. Painoa ehkä 35 kiloa. Rumahan se on. Mutta miksi mie en voi olla samanlainen? Tai ei. Ei samanlainen, se on aivan liian ruma. Mutta jotain sinne päin? 

Ja se saa miut myös raivostumaan. Toinen työkaveri aloitti taas tupakanpolton, jotta maha pienenisi. Mies tämä henkilö. Uusi työkaveri Nälkäkurki nimeltään heti alkoi vetää vatsaa (öö, mitä vitun vatsaa?!?!) sisään ja sanoi, että vihjailuako tuo on? Siis what! Muijalla on aivan selvästi jokin syömisongelma. Jotain se aina näykkii, mutta pakenee aina syönnin päälle vessaan. Mitähän lie siellä tapahtuu suljettujen ovien takana. Kun se ihan oikeasti on kävelevä luuranko. Ja sitten vielä kehtaa valittaa, että jos lihoo... Tai että hänen vatsansa on iso. Juu-u. Tulee lievä halu murhata toinen, kun omassa mahassa nälkä huutaa, mutta silti tuntuu, ettei kilot tipu. Vaikka tarve oikeasti olisikin. Ja halu vielä sitä suurempi. Saatana.

Mutta oli ihan hyvä kehittää lievää raivoa eilen. Kotiin päästyä pistin sitten hihat heilumaan. Sain tehtyä suursiivouksen. Tai no, ainakin jotain siihen suuntaan. Maanantaina kauhistutin itseäni imuroimalla (miten ketussa sitä koivun roskaa voi kantautua sisälle kilotolkulla!) ja siitä seurauksena metsästämällä kerrostalon peukalonpään kokoista mustaa iljettävän näköistä kasikkoa pitkin olohuonetta. Kuolihan se lopulta. Ja samassa silmiin pisti seitti. Mitenmiksimilloin?!? Raivostuin. Uhitin Raksulle, että viikonloppuna sitten urakkahommina pientä pintasiivousta.

Mutta koska Nälkäkurki sai miut raivostumaan, eilen nähtiin pieni ihme. Mie pesin vessan, imuroin ihan tarkkaan pölyt joka vitun kolosta, mihin ei välttämättä joka kerta imuri pääse tutkailemaan, imuroin/pyyhin pölyt hyllyiltä ymymym paitsi yhdestä hyllyköstä, joka unohtui ja luutusin. Ja ihan yksin jopa :D. Avot, nyt ei pitäisi olla mörköjä enää missään :D. Tai tietysti niitä on, mutta tulipahan ainakin siivottua kunnolla. Hän on ylpeä itsestään. Kiitos ja kumarrus.

Nyt täytyy lähteä töihommiin, ettei pomo syö päätä. Tai se mitään syö, kun ei ole maisemissa, mutta silti. Tänään postista Evanovichin kirjat, jipii! Sitä ennen kahlattava Idiootti a'la Dostojevski läpi. Mielenkiintoinen tuttavuus muuten hänkin. Palaan kukkaruukkuun.

Kiirus

Blogi on jäänyt vähälle huomiolle. Samoin kuin kaikkien muidenkin blogit. Taas yksi osoitus siitä, että työnteko häiritsee muuta elämää. Hmph. En siis ole ennättänyt edes kääntymään täällä saati runoilemaan jotain älykästä vähemmän älykästä teidän luettavaksi. Ja taas on miljoona blogipäivitystä lukematta myös muiden blogeista. Työt siis ihan oikeasti painaa päälle. Eikä aina jaksaisi kiinnostaa, mutta pakko kai tässä on edes yrittää...

Viikonloput tuo haastetta miun elämään. Viikot menee nätisti vähillä ruoilla, mutta Raksun kanssa sitten aina jotain herkkua vedetään. Ja sitten tuo sunnuntai on paha. Kun Raksu poistuu seurasta jo iltapäivällä, niin mie voin taas taiteilla elämäni kanssa miten haluan. Eli siis työntää sitä ruokaa suuhuni. En välttämättä edes ahmi, mutta syön vain paljonkamalastiliikaa. Tämän viikon ajattelin vetää kaaliporkkanalaatikolla. Siis laatikosta ei löydy muuta kuin keräkaalia noin kilo (240 kcal), porkkanoita noin puoli kiloa (140 kcal) ja nesteessä 1 kasvisliemikuutio (35 kcal). Eli vuoallinen sisältää vähän reilut 400 kcal ja mie ajattelin pärjätä sillä maanantaista torstaihin. Lisäksi toki ne tutut ja turvalliset aamupalat, lounaat ja iltapalat. Mutta nyt se on viimeistäänkin HYVÄSTI LÄSKEILLE!!

Saa nähdä miten paljon jaksaa sitten urheilla, mutta yritetään sitäkin. Pakko saada nyt massiivinen energiavaje päälle. Jotain on tapahtunut, vaikka viikonloppuna tulikin vedettyä mässyä ihan urakalla. Housut tuntuu eriltä päällä. Ja aion jatkaa samaa rataa hamaan loppuun saakka. Olen nyt niin kyrpiintynyt itseeni, etten jaksa enää katsella omaa kuvaani. Oksetan varmaan koko kaupunkia omassa ulkomuodossani. Vielä kun pystyisi pitäytymään kuivilla no ei kuitenkaan kuivilla siitä ainoasta riippuvuudestani eli kahvista nuo viikonloputkin. Sitten mie olisin ylpeä itsestäni.

Tuntuu, että olisi paljon sanottavaa. Liikaa. Ja sitten mitään ei kuitenkaan osaa sanoa. Päällimmäisenä mielessä kuitenkin vain tuo armoton laihdutus. Se sotkee miun ajatukset. Kun ei meinaa enää muistaakaan mitään... Tosin en mie paljon mitään näin arkisin teekään, yksin kun olen. Arki junnaa paikoillaan ja odotan kieli pitkällä vain viikonloppua ja Raksua kotiin. Työ ei jaksa motivoida miuta ja tuntuu, että olen turha vähän joka saralla. Pitäisi päästä pois tästä oravanpyörästä, muuttaa elämän suuntaa. Kehittää jotain uutta. Jotain, mistä jaksaa innostua...

En osaa sanoa mitään hienompaa. Ajatukset on vain yhtä mössöä. Haaveilen pääseväni kotiin kuntopyöräilemään. Ja lukemaan. Kyllä miun elämä on jännää... Sama kun ampuisi itseltänsä aivot narikkaan lopullisesti. Turhauttaa tämä tällainen. Ehkä saan tästä laihdutusvimmasta itselleni sellaisen projektin, joka vie mennessään. Palaan kukkaruukkuun.

Lisäskraaps noin kaksi minuuttia myöhemmin. Tupakkalakko voi hyvin. Aion jatkaa tätäkin projektia :D.

On/off -suhde

Tupakkaan siis. Kehuinhan mie lopettaneeni tuossa toissa sunnuntaina. Ja se päätös kyllä pitää, vaikka viime perjantaina repsahdus kävikin. Otettiin Raksun kanssa hieman tuskaa ja vitutusta loiventavaa ja poltin illan ja yön aikana kolme syöpäkäärylettä. Eli siis repsahdin. Maistui pahalta hyiyäk. Ja sitten en taas ole koskenutkaan röökeihin, ihan oksettaa koko ajatuskin.

Miulla on on off -suhde myös ruokaan. Kun syödään kunnolla niin sitten kanssa syödään kunnolla. Tai sitten kituutetaan ja kituutetaan kunnolla. Kun ei osaa sitä kultaista keskitietä. Se on kaikki tai ei mitään. Miun kohdalla se näkyy olevan muuten aika monessakin asiassa... Mietin vain sitä, miksen osaa suhtautua ruoan kanssa repsahtamiseen samoin kuin tuon röökiasian kanssa. Koska se kolme leipääkarkkiajuustosiivua on tasan tarkkaan miljoona kertaa terveellisempää repsahtamista siis mitä vitun repsahtamista tuokin oikeasti edes on!!! kuin se kolme tupakkaa. Ja silti yksikin karkki saa kaiken syöksymään raiteiltaan. Ajatus on sitten vetää kunnon överit kun kuitenkin ollaan repsahdettu. Vittu enhän mie vedä kartonkia tupakkaakaan, jos sorrun joskus yhteen!! Pitäisi löytää jokin kohtuus tässä asiassa.

Huomaa taas, että eilinen on menty pienillä kaloreilla, kun jalat meinaa olla spagettia. Söinhän mie aamulla sen tutun ja turvallisen kaurapuuroannokseni tai siis puolet siitä virallisesta annoskoosta, päivällä töissä tutun ja turvallisen päärynä Piltin ja yhden siivun varrasleipää, kotona porkkanaraastetta ja arviolta 200 g raejuustoa eli siis ehkä noin 150 g?!? Isoon rasiaan jäi yli puolet... ja iltapalaksi kaksi ruisleipäviipaletta juustolla ja mustikoita. Että näin syö työssäkäyvä 29-vuotias aikuinen syömishäiriöinen paska. Ja vielä zumbaa 40 minsaa siihen päälle :D. Ihme, että jalat lyö loukkua? Että repsua odotellessa taas...

Ajattelin tänään zumbailla vähän lisää. Ja tarjolla olisi sama kattaus kuin eilen. Toivottavasti jatkan samaan malliin ja saan painon alasalasalas. Että olisin pieni. Pienempi. Kaikkein pienin. Uppoudun Pendergast-sarjan Tulikiveen ja unohdan kaiken muun. Ainakin ruoan. En repsahda, en. Palaan kukkaruukkuun.

Uppoutuneena kirjamaailmaan

Ihan vain noin niinkuin vaihteeksi taas kerran. Miten niin mie olen lukutoukka?!?

Heti alkuunsa täytyy hehkuttaa paria loman aikana lukemaani helmeä! Henning Mankellin Kiinalainen ja Douglas Prestonin ja Lincoln Childin yhteistuotantona Kuoleman asetelma. Molemmat veivät mennessään eikä meinannut millään malttaa lopettaa lukemista. Tuo Kuoleman asetelmahan on tuota Pendergast-sarjaa. Suosittelen kaikille, aivan loistavaa!! Nyt olen taas palaillut sitten Tess Gerritsenin maailmaan. Luutarha on tullut aiemmin luettua ja nyt alelaareista hyllyyni (tai siis vuodevaatelaatikkoon, koska miun kirjahyllyt on täyttäkin täydempiä) lähti mukaan Jääkylmä. Tämä koukuttaa myös ja on oivallista trilleriä :D. Mii laik!

Tuli eilen sitten tehtyä tekstipoliittisia investointejakin. Tilailin Adlibriksen kautta Janet Evanovichia. Ja sitä kuuluistaa Stephanie Plum -sarjaa. Aikaisemmin olen jo tainnut lukaista ensimmäiset seitsemän osaa, mutta sitten tuli katkos kirjaston hyllyjen puutteellisuuden vuoksi. Ja koska eihän mitään muista enää vuosien takaa, täytyi sarjaa tilata alusta asti. Nythän sarjassa on ilmestynyt jo 19 osaa, joten miulla riittää kyllä lukemista hetkeksi! Ihan kaikkea ei meikäläinen raskinut kerralla tilailla, mutta seuraavat opukset kuitenkin:

One for the Money
Two for the Dough
Three to Get Deadly
Four to Score
High Five
Hot Six
Seven Up
Hard Eight
To the Nines
Ten Big Ones
Eleven on Top
Twelve Sharp

Ja luonnollisestikin englanniksi, koska homma toimii alkuperäiskielellä astetta paremmin. Sen vertaisen kun miulle on tuota kielipäätä suotu, sitä on kai hyvä käyttää hyödykseen. Lisää pitää tilailla sitten eri kerralla, tuohonkin satsiin menee jo melkein 80 euroa. Mutta onpahan ainakin mistä harrastaa taas :D. Muutoinkin olisi paljon tilattavia/lainattavia kirjasarjoja tai ihan vain yksittäisiä kirjoja mielessä, mutta antaisiko olla hetkeksi? Ja mammallehan voisi vinkata joululahjaideoita...

Nyt pitäisi palata takaisin maan pinnalle tuolta kirjojen ihmeellisestä maailmasta ja jatkaa työntekoa. Kumma kun se motivaatio ei millään meinaa palata näin loman jälkeen... Yritettävä on joka tapauksessa, joten heipat nyt sitten. Palaan kukkaruukkuun.

Rakkautta ilmassa

Ihanainen ja vastavuoroisesti myös miulle vertaistukea antava Pulla muisti miuta tunnustuksella:

Säännöt sanelevat seuraavaa:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.

2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.

3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.

4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu
vain Post it - lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat
sen eteenpäin. 

Siis suuren suuri kiitos Pullalle. Piristi mieltä kummasti :D. Itse haastan suuresta suosikkieni joukosta tällä kertaa Kauriin, Ellin, Sallamarin, Bubblen ja tsikun.

Palaan kukkaruukkuun.

Takaisin kustannuspaikalla

Kolmas päivä loman jälkeen alkamaisillaan. Ja kun ei huvittaisi =(. Ei sitten yhtään. Polvikin jaksaa rassautua. Ekat päivät täällä kustannuspaikalla olleet kaiken lisäksi niin kiireisiä, ettei ole ennättänyt blogimaailmaan ollenkaan! Lukijatkin vähentyneet loman aikana, pöh. Välillä tuntuu, että jos lopettaisi koko homman. Mutta osaisiko sitä?

Ja päätin sitten tähän samaan lomaltapaluurytäkkään lopettaa tupakan röyhyttämisen. Nyt olisi neljäs päivä menossa eikä tuo oikeastaan ole tehnyt edes sauhuja mieli. Aina tulee mieleen, että pitäisikö vetäistä kessu, mutta sitten muistaa, että ei. Mie olenkin aina ollut sitä mieltä, että olen enemmänkin tapapolttaja kuin oikeasti koukussa. Saa nyt sitten nähdä miten kauan tämä miun päätös pitää, mutta yritys hyvä kymmenen joka tapauksessa.

Olen taas ahdistellut olomuodostani enemmän kuin tarpeeksi. Lomalla tuli syötyäjuotuamässäiltyä sen verran hyvin, että ne pienemmät numerot vaa'assakin ovat vain hamaata menneisyyttä. Nyt sitten olen yrittänyt tämän viikon aloitella taas paremmassa kurissa ja onhan tuo ainakin tähän hetkeen saakka onnistunut. Syön varmaan taas liian vähän, mutta kun en edelleenkään osaa syödä oikein... Jos syön enemmän kuin nyt, sorrun ahmimaan. Ja se ei sitten ainakaan paranna mahdollisuuksiani laihtua.

Ahdistusta on siis riittänyt ja paluu arkeen aivan liian lyhyen loman jälkeen ja sen tiedon paukuttaessa takaraivossa, että seuraava loma on vasta vuoden kuluttua!!! on tuntunut elämääkin suuremmalta ponnistukselta. Olisi vain niin ihana lyödä herätyskello kiinni tai vaihtoehtoisesti jättää se illalla kokonaan virittämättä ja jatkaa unia. Varsinkin, kun Raksulla tuo loma vielä jatkuu tämän viikon. Mutta lottovoitto ei edelleenkään ole saavuttanut miuta. Siis se suurensuuri, olinhan saanut 4 oikein viime sunnuntaina :D. Mutta ei sillä vielä oikein töistä heittäydytä pois...

Ahdistusta maanantaista alkaen on lisännyt oman sinivalasmaisen vartalon ja töiden alkamisen lisäksi se, että Raksu joutuu taas ensi viikosta alkaen reissun päälle. Tai oikeammin jo sunnuntaina. Eli olen sitten viikot taas aivan yksinään ahdistelemassa, panikoimassa ja ikävöimässä. Tällä kertaa matka suuntautuu Rovaniemelle, vaikka tuossa lähempänäkin olisi noita työmaita ollut. Mutta jotenkin kummassa se kauimmaisen työmaan arpa osuu aina miun miekkosen kohdalle. Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä.

Nyt taitaa olla tarpeen tarttua sorviin taas. Yrittelen tänään käydä syventymässä myös muiden kuulumisiin, joita taitaa olla rästissä melkoinen määrä... Palaan kukkaruukkuun.

Kun lomalla on tylsää

Siis ei, mie EN valita :D. Raksu lähti jo ennen sian pieremistä (Kalle Päätalot vaikuttaneet elämääni ilmeisen vahvasti) kalalle, joten mie olen sitten ihan oman itseni herra koko päivän. Tai no ainakin nyt siihen saakka, kun Raksu kotiutuu. Saan siis viettää tämän päivän ihan parhaaksi katsomallani tavalla. Ajattelin hieman lukea (hieman?!? Miten Pendergastia voi lukea hieman!) ja kattoa Kaunottaren ja Kulkurin. Ja pitihän se heti tulla blogissakin piipahtamaan ja katsomaan teidän muiden kuulumiset.

Reissuamassa oltiin tuossa viime viikolla tuolla Taivalkosken maisemissa. Kiitos siitä sään herroille, oli ihan mielettömän mahtavat kelit! Mitään suuria ei sitten sen koommin ole tullut tehtyäkään, mutta eikös se ole lomalla justiin parasta, kun ei ole mitään aikataulutettuja suunnitelmia. Jotka sitten pilalle mennessään aiheuttaa armottoman vitutuksen ja koko paskan kaatumisen.

Hieman on äksöniäkin ennättänyt lomalla olemaan, kun käytiin hieman paikkailtavana tuossa Taivalkosken reissun lomassa. Tai siis Raksu kävi paikkailtavana, mie olin vain seuraneitinä. Että voitte huokaista helpotuksesta, en ole stressautunut lomasta ja vetänyt ranteitani auki :D. Sain kyllä olla hiukkasen sairaanhoitajana, sen verran makoisa vekki Raksulle tuli päähän. Mutta ei muuta kuin kylmää niskaan ja soittoa hätäkeskukseen. Lanssimiehet (toinen oli kyllä nainen) kuskaili meidät sitten kivasti Kuusamoon paikattavaksi. Liimalla tarttui, joten ei tarvitse mihinkään tikkien poistoon enää aikaa varailla täällä kotipuolessa. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

Raksulle totesin vain, että onneksi siulla on tällanen muija, joka ei ihan vähästä tai vähäistä enemmästäkään verimäärästä hätkähdä ja tietää ainakin suurinpiirtein, mitä paljon (ja miksei vähemmänkin) vuotavalle haavalle on tehtävä. Muutoin olisi voinut olla pahemmat seuraukset, jos mie olisin siihen viereen kipannut...

Nyt jatkan lomailuani siirtymällä muiden kuulumisiin. Mutta olen siis hengissä ja ensi viikolla taas sorvin ääressä! Palaan kukkaruukkuun.